Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n uusi liittohallitus valittiin - Mari van den Bergille jatkokausi puheenjohtajana
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n 56. varsinainen liittokokous järjestettiin tänä viikonloppuna 2.-3.12.2023 Tampereella. Kokoukseen osallistui runsaasti jäseniä eri puolilta Suomea tekemään linjauksia tulevan vuoden toiminnasta, sekä valitsemaan vuoden 2024 puheenjohtajiston ja liittohallituksen.

Vuoden 2024 puheenjohtajaksi liittokokous valitsi jatkokautta hakeneen Mari van den Bergin. Naantalissa asuva Van den Berg on kasvatustieteiden opiskelija Turun yliopistosta ja kokenut järjestöosaaja. Puheenjohtaksi olivat ehdolla myös Lassi Hakonen ja Mohamed Shimer.
Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Veera Ollikainen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Diana Muraskina, joilla molemmilla on vankka kokemus opiskelijaliikkeissä vaikuttamisesta. Puheenjohtajiston lisäksi liittokokous valitsi liittohallituksen varsinaisiksi jäseniksi Tawar Salarin, Veikka Putkisaaren, Janita Hietalan, Kaapo Asuman, Teo Raution ja Ele Rantasalmen. Varajäseniksi valittiin Gökhan Erdem, Enni Ervasti, Mika Rubinstein ja Semra Shakir.
“Liittokokous on osoittanut minulle luottamuksensa jatkaa työtäni sosialidemokraattisista lähtökohdista tehtävän koulutuspoliittisen edunvalvonnan puolesta. Lupaan luotsata liittohallitusta ja koko liittoa asiantuntevasti, mutta lämmöllä. Nyt on aika palata vahvemmin osaksi osastojen arkea ja jatkaa järjestöllisiä uudistuksia. Liittokokouksessa päivitetty strategia ja ensi vuodelle hyväksytty toimintasuunnitelma antavat työhömme hyvät suuntaviivat. Yhdessä kaikkien jäsenten kanssa me teemme ensi vuodesta unohtumattoman,” toteaa jatkokaudelle valittu van den Berg.
Liittokokouksen julkilausumassa lausuttiin, että jokaisella opiskelijalla tulisi olla oikeus velattomaan toimeentuloon. Huoli opiskelijoihin kohdistuvista hallitustoimista sekä kouluttautumisen kehityksestä maksulliseen suuntaan on suuri. Suomen tulevaisuus rakentuu yhdessä, ja opiskelijoiden ääni on otettava tosissaan. Suomen velkaa ei voi kaataa vain opiskelijoiden niskaan, korostaa liittokokous.
Lue julkilausuma kokonaisuudessaan Demariopiskelijoiden nettisivuilta!
Lisätietoja:
Susan Saarinen
Pääsihteeri
0417082861
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susan SaarinenSosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry
Puh:0417082861paasihteeri@sonk.fiSusan SaarinenPääsihteeri
Puh:0417082861paasihteeri@sonk.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
HYYn Demariopiskelijat ja Uudenmaan Demariopiskelijat perustettu Demariopiskelijoiden osastoiksi18.8.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulle perustettu kaksi uutta Demariopiskelijoiden osastoa, HYYn Demariopiskelijat ja Uudenmaan Demariopiskelijat.
Demariopiskelijat: “Sivistysvaltion hautajaiset” - Demariopiskelijat esittää 5 miljoonan lisäystä Opetushallituksen resursseihin opetuksen politisoimisen torjumiseksi7.8.2025 10:04:36 EEST | Tiedote
Eilen julkaistiin jälleen valtiovarainministeri Riikka Purran uusi 900 miljoonan euron leikkauslista valtion menoihin valtiovarainministeriön budjettineuvottelujen päätteeksi. Demariopiskelijat liittyy järjestöjen, kansalaisyhteiskunnan ja jopa hallituksen omien rivien kritiikkiin selvästi poliittisesti motivoituneesta budjettiesityksestä - ja esittää 5 miljoonan lisäystä Opetushallituksen resursseihin opetuksen politisoimisen torjumiseksi.
Demariopiskelijat palaa valtionavun piiriin24.6.2025 12:39:10 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry:lle valtakunnallisen nuorisoalan valtionapukelpoisuuden takaisin. Demariopiskelijoiden puheenjohtaja: "Kaikki on kunnossa talouden, hallinnon ja toiminnan osalta".
Demariopiskelijat: Kun tavallisille suomalaisille on jäämässä vain muruja, niin opiskelijoille ei jäänyt sitäkään24.4.2025 11:50:46 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat pettyivät hallituksen puoliväliriihen päätöksiin, joissa leikattiin korkeakouluilta eikä panostettu opiskelijoiden hyvinvointiin tai toimeentuloon.
Demariopiskelijoiden kunta- ja aluevaaliohjelma 2025 on julkaistu18.3.2025 14:48:07 EET | Tiedote
Demariopiskelijat katsovat, että kevään kuntavaalit ovat koulutusvaalit ja aluevaalit ovat mielenterveysvaalit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme