Terveyskylän palvelut säästävät sote-ammattilaisten työaikaa ja kohentavat kansalaisten elämänlaatua – palveluiden hyödyt arvioitiin sadoiksi miljooniksi euroiksi
Digipalveluiden odotetaan tukevan kansalaisen terveyspalveluita ja sujuvoittavan sote-ammattilaisen työtä. Kansallisesti laajassa käytössä olevien Terveyskylä.fi-palveluiden taloudellista vaikuttavuutta on arvioitu terveystaloustieteen asiantuntijoiden toimesta. Sote-ammattilaiset arvioivat Terveyskylän palveluiden hyödyntämisen vapauttavan aikaa potilastyöhön jopa 25 minuuttia päivässä.
Vaikuttavuusarviointi toteutettiin haastatteluihin, kyselyihin, palvelujen käyttötilastoihin sekä terveystaloustieteen laskentamalleihin perustuen. Palveluiden vaikutuksia arvioitiin sote- ammattilaisten työajan käytön näkökulmasta sekä kansalaisten terveyspalveluiden käytön, terveydentilan ja elämänlaadun sekä työstä poissaolojen ja matkakustannusten näkökulmista. Arvioinnin toteutti terveystaloustieteen ja vaikuttavuustutkimuksen asiantuntijayritys ESiOR Oy HUSin toimeksiannosta.
Sote-ammattilaiset käyttävät Terveyskylän talojen sisältöjä muun muassa hyvinvointialueiden asukkaiden neuvonnassa, informoinnissa, itsehoitoon ohjauksessa sekä potilasohjauksessa. Terveyskylän taloja työssään käyttäviltä sote-ammattilaisilta vapautuu työaikaa muuhun potilastyöhön keskimäärin 13,4 minuuttia päivässä ja TerveyskyläPRO-palvelua käyttäviltä keskimäärin 10 minuuttia päivässä. Ammattilaiset, jotka käyttivät sekä taloja että TerveyskyläPRO-palvelua, arvioivat ajansäästön olevan keskimäärin 25,6 minuuttia. Yhtä kyselyyn vastannutta ammattilaiskäyttäjää kohden säästetyn työajan arvo on keskimäärin 1 583 euroa vuodessa.
Terveyskylän talojen vaikutusta kansalaisten terveydentilaan ja elämänlaatuun selvitettiin kansalaisille suunnatulla kyselyllä. Vastaajista 69 % arvioi talojen käytön parantaneen heidän elämänlaatuaan. Toisen puolesta asioivista 56 % arvioi käytön parantaneen hoidettavan tai huollettavan henkilön elämänlaatua. Talojen käytön tiheydellä ja elämänlaatuvaikutuksella oli molemmissa tapauksissa tilastollisesti merkitsevä yhteys. Kansalaiskäytön arvoksi arvioitiin 1 171 euroa vuodessa per kyselyyn vastaaja.
Terveyskylän arvo Uudellamaalla yli 500 miljoonaa
Terveyskylän talojen ja TerveyskyläPRO-palvelun yhteiskunnallinen arvo on merkittävä ja arvo kasvaa käyttäjämäärän kasvaessa. Vuoden 2023 palveluiden käytön perusteella arvioitiin Uudenmaan alueella Terveyskylän talojen ja TerveyskyläPRO-palvelun arvoksi 563 miljoonaa euroa vuodessa. Laskelman perusteena oli 17 700 ammattilaiskäyttäjää ja 470 000 kansalaiskäyttäjää. Kansalaiskäyttäjien määrä perustuu ammattilaiskyselyyn vastanneiden ammattilaisten arvioon palveluiden käytöstä kansalaisten ja potilaiden keskuudessa.
563 miljoonan kokonaisarvosta suurin osuus muodostuu saavutetuista terveyshyödyistä, joiden rahallinen arvo on noin 217 miljoonaa euroa. Terveyspalveluiden käytön vähenemisen arvoksi arvioitiin 175 miljoonaa euroa ja vältettyjen tuotannonmenetysten arvoksi noin 138 miljoonaa. Ammattilaisten työajan käytön tehostuminen on arvoltaan noin 33 miljoonaa euroa.
Arvioissa ei huomioitu vaikutuksia sosiaalipalveluiden käyttöön. On mahdollista, että sosiaalihuollon huomiointi kasvattaisi arvioitua kokonaisarvoa merkittävästi.
Lisätietoja: info@terveyskyla.fi
Avainsanat
Mikä on Terveyskylä?
Terveyskylä on Suomen yliopistosairaaloiden kehittämä julkinen verkkopalvelu, jonka sisältöjä tuottavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä palvelun käyttäjien kanssa.
Terveyskylän talot tarjoavat tietoa ja tukea kaikille omasta hyvinvoinnista kiinnostuneille. Talojen sisältöjä voivat hyödyntää kansalaiset sekä sote-ammattilaiset esimerkiksi osana potilasohjausta. Talot ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.
TerveyskyläPRO on sote-ammattilaisille suunnattu palveluportaali, joka täydentää ammattilaisten osaamista ja rohkaisee hyödyntämään uusia toimintatapoja omassa työssä. Palvelua voivat käyttää kaikki sote-ammattilaiset, joilla on ammattioikeus Valvirassa. Palveluun kirjaudutaan organisaatiotunnuksilla tai Suomi.fi-tunnistuksen avulla.
Talojen ja TerveyskyläPRO-palvelun lisäksi Terveyskylä.fi-kokonaisuuteen kuuluu Omapolku-palvelukanava. Omapolku sisältää terveydenhuollon digihoitopolkuja ja sosiaalihuollon digipalvelupolkuja, etävastaanottoja ja kaikille avoimia itsehoito-ohjelmia. Omapolku on tietoturvallinen verkkopalvelu, joka käyttää vahvaa tunnistautumista.
Tutustu:
www.terveyskyla.fi
www.terveyskyla.fi/sv
www.terveyskyla.fi/terveyskyläpro
www.terveyskyla.fi/omapolku
Facebook: Terveyskylä.fi (Hälsobyn)
LinkedIn: Terveyskylä - Hälsobyn
X: @Terveyskyla_fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Tankar om familjeplanering hos personer som upplever könsdysfori utreds genom en enkätstudie8.5.2025 08:43:02 EEST | Pressmeddelande
Genom studien fås värdefull information om till exempel intresset hos personer med könsdysfori att bevara fertiliteten och intresset för assisterad befruktning.
Sukupuolidysforiaa kokevien ajatuksia perhesuunnittelusta selvitetään kyselytutkimuksella8.5.2025 08:43:02 EEST | Tiedote
Tutkimuksella saadaan arvokasta tietoa esimerkiksi sukupuolidysforiaa kokevien kiinnostuksesta hedelmällisyyden säilyttämiseen ja hedelmöityshoitoihin.
Eksjukhuset tar emot de första patienterna den 12 maj7.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Patientverksamheten inleds måndagen den 12 maj vid Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar. Jouren för ögonsjukdomar tar emot patienter på sjukhuset från och med klockan 7.30.
Tammisairaala ottaa ensimmäiset potilaat vastaan 12.5.7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Potilastoiminta käynnistyy silmäsairauksien hoitoon keskittyvässä Tammisairaalassa maanantaina 12.5. Silmätautien päivystys vastaanottaa potilaita sairaalassa klo 7.30 alkaen.
The first patients arrive to Oak Hospital on May 127.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
HUS Oak Hospital welcomes its first patients on Monday, May 12. The hospital focuses on the treatment of eye diseases. The hospital’s Emergency Outpatient Clinic for Eye Diseases admits patients from 7:30 a.m.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme