Prisman lelumyynnissä käynnissä harvinainen jouluilmiö: lähes puolet myydyistä pehmoleluista samaa merkkiä – “onhan tämä aika poikkeuksellista”
Squishmallows-pehmoleluista näyttäisi tulevan tämän joulun kovimpia leluhittejä, Prisman myyntidata kertoo. Tänä syksynä peräti 47 prosenttia Prismassa myytävistä pehmoleluista on nimenomaan kyseistä tuotesarjaa. Samalla on nähtävissä, että viime vuosina suosittujen leluaseiden myynti on pudonnut 35 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Prisman kodintekniikan, viihteen ja lelujen myyntipäällikkö Petrus Lesonen kertoo, ettei äkkiseltään muista näin isoa hittiä joulun alla yhdessä lelukategoriassa kuin Squishmallows-pehmoista on tänä jouluna tulossa.
”Onhan tämä aika poikkeuksellista. Voi melkeinpä sanoa, että jos lapsi saa pehmeän paketin jouluna, on 50 prosentin mahdollisuus, että se on Squishmallow. Uskon, että niiden suosio perustunee tuotteiden keräiltävyyteen, erilaisia hahmoja on maailmanlaajuisesti kaiken kaikkiaan yli tuhat. Suosioon vaikuttaa tietysti myös söpö ulkomuoto,” Lesonen toteaa.
Muita syksyn selkeitä suosikkeja ovat olleet Netflix-sarja Gabbyn Nukkekotiin perustuvat lelut sekä seurapeli SMART10, jota on myyty kolme kertaa viime vuotta enemmän. Lesonen on myös pistänyt merkille, että perinteiset lelut kiinnostavat kuluttajia: ”Vaikka interaktiiviset lelut sekä Legot ovat suosittuja joululahjoja, yllätykseksi perinteiset leikit kiinnostavat myös. Tästä esimerkki on Kleinin Miele puinen leikkikeittiö, joka on ollut suosittu etenkin verkkokaupassa.”
Leluaseiden suosi laski selvästi
Lelujen myynnissä on nähty myös toinen merkittävä muutos, sillä aiempina vuosina tasaisesti myyneiden leluaseiden suosio on selvässä laskussa.
”Leikkiaseiden suosio on pudonnut jopa 35 prosenttia edellisestä vuodesta. Tähän arvioimme vaikuttavan vanhempien halu olla tuomatta sotaleikkejä lastenhuoneisiin, kun sota muutoin on tullut lähemmäksi kaikkien arkea,” Lesonen analysoi.
Lisäksi pudotusta on jonkin verran myös viime vuonna suosittujen lautapelien keskuudessa. ”Pudotus ei ole yhtä suurta, mutta viime vuoden hittilautapeleistä Dragomini ja Bezzerwizzer eivät tänä vuonna puhuttele samalla tavalla kuluttajia”, Lesonen toteaa.
Kidults-ilmiö ja aikuisten lelut yhä voimissaan
Viime vuosina on puhuttu myös kidults-ilmiöstä, eli aikuisten itselleen hankkimista leluista. Lesosen mukaan tämä ilmiö on yhä nähtävissä myös Prisman lelumyynnissä.
”Arvokkaimmat Legot, kuten LEGO Lamborghini Huracán Tecnica ja LEGO Orkidea ovat sellaisia, jotka nyt selvästi kiinnostavat nimenomaan aikuisille itselleen ostettuna. Samoin Harry Potter -Legot purevat selvästi milleniaaleihin.”
Toinen esiin nouseva kategoria on lautapelit. ”Se on jopa positiivisesti yllättävää, että vaikka interaktiiviset lelut ja digitaaliset pelit ovat suosittuja, myös lauta- ja seurapelien suosio jaksaa kasvaa vuodesta toiseen. Monissa perheissä lautapelit kuuluvat nimenomaan jouluun ja niitä pelataan koko perheen kera yhdessä esimerkiksi joulupäivänä tai Tapaninpäivänä”, Lesonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petrus Lesonen
Myyntipäällikkö (kodintekniikka, viihde, lelut)
petrus.lesonen@sok.fi
Puh. 010 76 80454
SOK viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.
Kuvat
Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäistavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä, rautakaupassa ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,7 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Prisma
Prisma on S-ryhmän perheystävällinen hypermarket, jossa on pysyvästi edullinen hintataso ja monipuolinen tuotevalikoima. Prismassa voit hoitaa kaikki kodin hankinnat yhdellä kauppamatkalla. Laajan päivittäistavaravalikoiman lisäksi Prismassa on kattava tarjonta kodin, vapaa-ajan ja pukeutumisen tuotteita. Prisma.fi-verkkokaupassa voit ostaa tuotteita ja tutustua osaan myymälöiden käyttötavaravalikoimasta. Suomessa on tällä hetkellä 76 Prismaa. www.prisma.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisma julkaisee täysin uuden ulkoilubrändin - mukana muun muassa kuksa, värikkäitä kuorivaatteita ja risukeitin13.5.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Prisman omien tuotemerkkien valikoima täydentyy 13. toukokuuta, kun hypermarketketju ja Suomen suosituin muotikauppa lanseeraa oman ulkoiluun ja retkeilyyn keskittyvän Luode12-ulkoilubrändin. Kaikissa Prisma-myymälöissä ja Prisma.fi-verkkokaupassa myyntiin tulevan Luode12-tuoteperheen ensimmäiseen mallistoon sisältyy muun muassa teknisiä vaatteita, retkeilyvarusteita sekä tämän kesän pakko-ostos: punkeilta suojaavat sukat.
Juhlabuffettien suosio kasvaa vauhdilla – ABC:n ja Pizza & Buffan juhlavat noutopöydät katetaan vuosittain jo yli 160 000 ruokailijalle8.5.2024 09:39:28 EEST | Tiedote
ABC:n ravintoloissa ja Pizza & Buffa -ketjussa valmistaudutaan parhaillaan äitienpäivään, jolloin ravintoloissa on tarjolla Suomen suosituimmat juhlabuffetit. Kohtuuhintaisen juhlaruokailun suosiossa on nähtävissä selkeää kasvua.
S-ryhmän uusin tuulivoimainvestointi pystytysvaiheessa Eurajoen Luvialla6.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän uusin tuulipuisto rakentuu parhaillaan Eurajoen Luvialla. Tuulipuiston 13 voimalaa valmistuvat tuotantokuntoon vuoden 2024 aikana. Uusin tuulipuisto on jatkumoa osuuskauppojen pitkäjänteisille investoinneille oman uusiutuvan sähköntuotannon lisäämiseksi. Tuulivoimaloiden erikoiskuljetukset aiheuttavat toukokuussa alueen liikenteelle poikkeusjärjestelyjä.
Tutkimus: Suurin osa suomalaisista haluaisi liikkua luonnossa nykyistä enemmän - yksi liikuntamuoto on selvä suosikki6.5.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Prisma toteutti osana outdoor-valikoimansa kehittämistä kyselytutkimuksen, johon vastasi 2500 eri-ikäistä suomalaista ympäri maan. Tutkimuksessa nousi selvästi esiin se, etteivät suomalaiset koe ulkoilevansa tarpeeksi ja etenkin nuorten ulkoiluista ollaan huolissaan. Suurimpana esteenä ulkoilulle koettiin kiire ja ajan puute. Suosituin liikkumismuoto oli kävely tai sauvakävely. Sosiaalista mediaa metsään ei haluta.
ABC-lataus avaa noin 300 uutta latauspistettä tänä vuonna – suunnitteilla Suomen suurimmat ja tehokkaimmat julkiset latausasemat30.4.2024 07:53:20 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallinen sähköautojen latausverkosto ABC-lataus kasvaa vauhdilla myös tänä vuonna. Latausasemien kokoja ja tehoja nostetaan uusille tasoille useiden osuuskauppojen alueilla ympäri Suomea. Hämeeseen avataan useampia isoja, lähes 30 suurteholatauspisteen asemia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme