Kasvukaupunkien verkosto aloittaa virallisesti
Keskisuuret kaupungit ovat valmistelleet kuluvana vuonna kasvukaupunkien edunvalvontaverkostoa. Sen tarkoitus on vahvistaa yhteistä sanomaa kansallisessa ja eurooppalaisessa kaupunkipolitiikassa ja lisätä vuoropuhelua valtiokumppanin suuntaan. Kyse on voimallisesta toimijasta.
![Ilmakuva Kokkolan keskustasta rautatieltä merelle päin](/data/images/public/69818722/70068692/eabe5245-e7e3-452d-90f7-25daa135bacc-w_720.jpg)
Suomen 16 keskisuuresta (40 000-100 000 asukasta) kaupungista päätöksen verkostoon liittymisestä on tehnyt jo 13 kaupunkia. Uuden foorumin isäntäorganisaationa aloittaa Hämeenlinnan kaupunki. Verkosto on jo tehnyt aktiivista vaikuttamistyötä ja ottanut kantaa esimerkiksi hallituksen kaavailemiin valtionosuuksien lisäleikkauksiin. Toiminta käynnistyy virallisesti vuoden 2024 alussa.
Kasvukaupunkien yhteistyö lähti liikkeelle aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n yhdessä Hypo-pankin, Rakennusteollisuus RT:n, Kuntaliiton sekä Hämeenlinnan, Hyvinkään ja Kokkolan kaupunkien kanssa toteuttaman, järjestyksessään kuudennen kaupunkipolitiikan tiekartan myötä. Tiekartan teemana oli keskisuurten kaupunkien renessanssi ja uusi tuleminen. Tarve yhteistyöverkoston ja yhteisen edunvalvontaverkoston perustamiselle oli yksi keskeisistä tiekartassa esitetyistä havainnoista.
”Tavoitteena on luoda ketterä ja vaikuttava verkosto 40 000 – 100 000 asukkaan kaupunkeja yhdistävien kysymysten esiin nostamiseksi ja parhaiden käytäntöjen jakamiseksi. Samalla tuomme ponnekkaasti esiin näiden kaupunkien merkitystä kansalliselle kaupunkipolitiikalle ja erilaisten alueiden elinvoimalle”, Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattila toteaa.
Verkosto tähtää aktiiviseksi ja tunnustetuksi toimijaksi
Samalla kun 13 kasvukaupunkia päätti yhteiseen verkostoon liittymisestä, ne hyväksyivät keskinäisen yhteistyön sopimuksen sekä valtiokumppanuuden sopimusluonnoksen, josta neuvotellaan teemasopimusten muotoutuessa vuoden 2024 alussa. Sopimuksissa nostetaan esille kolme pääteemaa, joihin liittyvää yhteistyötä ja edunvalvontaa kasvukaupungit haluavat voimallisesti ja määrätietoisesti kehittää. Teemat kytkeytyvät erityisesti teollisuuden paluun edistämiseen, kansainvälistymiseen ja osaavan työvoiman saatavuuteen, kestävän yhdyskuntarakenteen suunnitteluun sekä kasvukaupunkien veto- ja pitovoiman vahvistamiseen.
Kasvukaupungit korostavat, että keskisuurten kaupunkien merkitys koko Suomen hyvinvointiyhteiskunnan menestymiselle ja kilpailukyvylle on korvaamatonta. Verkoston kaupungeissa asuu noin 830 000 asukasta ja ne ovat muun muassa merkittäviä maakunta- tai alueellisia keskuksia, työllistäjiä, kokonaisturvallisuuden ja hiilineutraalin yhteiskunnan rakentajia, innovaatioalustoja sekä investointikohteita.
Verkostoon ovat liittyneet Hämeenlinna, Hyvinkää, Kokkola, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Mikkeli, Pori, Porvoo, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki ja Vaasa. Kajaanin kaupunki käsittelee liittymistä verkostoon joulukuussa.
Yhteyshenkilöt
Stina MattilaKaupunginjohtaja
Puh:0408068200stina.mattila@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Byggandet av övningsishallen startar28.6.2024 12:48:40 EEST | Tiedote
Byggandet av övningsishallen, som ingår i helheten för Karleby Idrottspark, startar i juli. Karleby stadsstyrelse godkände inledandet av träningsishallens verkställighetsfas TAS2 på sitt sammanträde 17.6.2024.
Harjoitusjäähallin rakentaminen alkaa28.6.2024 12:48:40 EEST | Tiedote
Kokkolan Urheilupuisto -kokonaisuuteen kuuluvan harjoitusjäähallin rakennustyöt alkavat heinäkuussa. Kokkolan kaupunginhallitus hyväksyi harjoitusjäähallin TAS2 toteutusvaiheen käynnistämisen kokouksessaan 17.6.2024.
Byggandet av träningsishallen startar på sommaren18.6.2024 10:00:44 EEST | Tiedote
Karleby stadsstyrelse godkände inledandet av träningsishallens verkställighetsfas TAS2. Träningsidrottsparken, som ingår i helheten för Karleby Idrottspark, beviljades bygglov tidigare i juni mot en garanti på 30 000 euro. Det här betyder att arbetet med byggandet av grunden kan göras innan lovet vunnit laga kraft.
Harjoitusjäähallin rakentaminen alkaa kesällä18.6.2024 10:00:44 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunginhallitus hyväksyi harjoitusjäähallin TAS2 toteutusvaiheen käynnistämisen. Kokkolan Urheilupuisto -kokonaisuuteen kuuluvalle harjoitusjäähallille myönnettiin aiemmin kesäkuussa rakennuslupa 30 000 euron vakuutta vastaan. Tämä tarkoittaa, että perustuksia koskeva rakennustyö voidaan suorittaa ennen luvan lainvoimaisuutta.
Karleby klimatvakt har nu publicerats14.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Karleby stad har tagit i bruk klimatvakttjänsten. Med hjälp av klimatvakten kan man följa med hur stadens klimatarbete framskrider. Den ger en uppdaterad bild av klimatarbetet och hjälper att utvärdera åtgärdernas effekter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme