Bella Forsgrén: Aikooko pääministeri Orpo pitää sanansa vai piiloutua tekemättömien vaikutusarvioiden taakse?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan hallituksen kaavailemat sosiaaliturvan leikkaukset ovat monelta osin poikkeuksellisen suuria ja yhdessä hallitusohjelmassa esitettyjen uudistusten kanssa ne muuttavat toteutuessaan suomalaisen sosiaalipolitiikan suuntaa.
![](/data/images/public/69818932/70068776/9cb30d14-0703-4c71-89ee-905fd4c50f81-w_720.jpg)
– Hallituksen esittämien sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutukset kohdistuisivat kaikkein voimakkaimmin pienituloisimpiin kotitalouksiin, Forsgrén toteaa.
– Ongelmallista on myös hallituspuolueiden edustajat toiminta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa yleisen asumistuen käsittelyn osalta he pyrkivät siivoamaan kaiken hallituksen kannalta kiusallisen asiantuntijatiedon pois valiokunnan mietinnöstä, sanoo Forsgrén.
Laajoja puutteita on ollut myös kyseisten lakiesityksien vaikutusarviossa. Useat asiantuntijat sekä perustuslakivaliokunta ovat useissa käsiteltävissä lausunnoissaan kiinnittäneet huomiota esitysten yhteisvaikutusten puutteelliseen arviointiin, erityisesti perus- ja ihmisoikeusvaikutusten osalta.
– Pääministeri Petteri Orpo on luvannut harkita leikkauksien peruuttamista, jos ne asettavat ihmisiä kohtuuttomiin tilanteisiin. Ongelma on se, että hallitus ei ole teetättänyt puuttuvia vaikutusarviota, kritiikistä huolimatta, eikä päätöksenteon tueksi ole tarkkoja laskelmia, toteaa Forsgrén.
Tästä syystä eduskunnalle ei ole Forsgrénin mukaan tarkkoja tietoja siitä, että miltä osin leikkaukset kohdistuvat samoille ihmisille.
– Aikooko pääministeri Orpo pitää sanansa vai ainoastaan piiloutua tekemättömien vaikutusarvioiden taakse, kysyy Forgrén.
– Tämä on silkkaa piittaamattomuutta pienituloisia kohtaan. Köyhyys ja pienituloisten suomalaisten kohtalo ei näytä hallitusta juurikaan kiinnostavan, Forsgrén päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kansanedustaja Jenni Pitko odottaa lasta22.7.2024 13:21:39 EEST | Tiedote
Vihreiden oululainen kansanedustaja Jenni Pitko odottaa ensimmäistä lastaan.
Vihreiden Sofia Virta on pettynyt käännytyslain läpimenoon: “Vain aika näyttää, minkälaisia seurauksia tällä päätöksellä on.”12.7.2024 15:19:15 EEST | Tiedote
Eduskunnan täysistunto hyväksyi tänään 5/6 enemmistöllä niin kutsutun käännytyslain säätämisen kiireellisenä äänin 167-31. Vihreä eduskuntaryhmä äänesti lakiesitystä vastaan. Sofia Virta on pettynyt äänestystulokseen sekä erityisesti RKP:n ja SDP:n edustajien toimintaan.
Vihreä eduskuntaryhmä vastustaa käännytyslakia9.7.2024 12:36:15 EEST | Tiedote
Niin kutsuttu käännytyslaki on tänään tiistaina eduskunnan täysistunnon keskusteltavana. Vihreä eduskuntaryhmä keskusteli asiasta aamun ryhmäkokouksessaan.
Vihreiden Sofia Virta: “Perustuslain noudattaminen on Suomen turvallisuuspolitiikan suoja”8.7.2024 18:35:43 EEST | Tiedote
Sofia Virta jätti vastalauseen hallintovaliokunnan mietintöön niin kutsutusta käännytyslaista yhdessä vasemmistoliiton Laura Meriluodon kanssa. Virran mukaan hallituksen esitys on edelleen syvästi ongelmallinen suomalaisen oikeusvaltion kannalta, eikä sen toimivuudesta Venäjän tuottamaa uhkaa vastaan ole takeita.
Fatim Diarra ja Anna Kontula jättivät eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan käännytyslakilausuntoon5.7.2024 17:34:28 EEST | Tiedote
Diarran ja Kontulan mukaan hallintovaliokunnan lakiesitykseen tekemät muutokset eivät ole riittäviä. Kansanedustajien mukaan perustuslakivaliokunnan lausunto perustuu kestämättömään tulkintaan ihmisoikeussopimusten, EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön keskinäisestä suhteesta. Lakiesitys on ilmeisessä ristiriidassa ainakin ehdottoman palautuskiellon, oikeuden elämään, kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kiellon, joukkokarkoitusten kiellon sekä muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme