OVI-hanke edistää vihreää siirtymää jatkuvan oppimisen keinoin
13.12.2023 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin yhteishanke, nimeltään OVI – Uutta osaamista ja liiketoimintaa vihreän siirtymän tueksi, hyödyntää jatkuvan oppimisen keinoja ilmasto- ja luonto-osaamisen vahvistamisessa.

Käsillä oleva yhteiskunnallinen kestävyysmurros edellyttää uutta osaamista ilmaston ja luonnon tilan parantamiseksi. Suomen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 vaatii konkreettisia toimia, joilla maankäyttösektorin hiilinieluja ja hiilivarastoja pystytään kasvattamaan. Metsäsektorilla tätä tavoitetta voidaan edistää uusien hoitomenetelmien, metsäpalveluliiketoiminnan sekä ennallistamisen ja suojelun keinoin.
Ilmasto- ja luonto-osaamisen vahvistamista
Syyskuussa käynnistynyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin yhteishanke pyrkii lisäämään tietoutta keinoista, joilla maankäyttösektorin ilmastotavoitetta ja luonnon monimuotoisuutta voidaan vahvistaa yhteisvaikutteisesti. Hanke kantaa nimeä OVI – Uutta osaamista ja liiketoimintaa vihreän siirtymän tueksi.
”Olemme väsyneitä repivään metsäluontokeskusteluun ja haluamme löytää yhteistä tekemistä ilmasto- ja resurssiviisaan metsänhoidon kestävyyden edistämiseksi Keski-Suomessa”, sanoo vanhempi asiantuntija Helena Reiman Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
”Korkeakouluina jaamme ymmärryksen siitä, että tieteeseen perustuva tilannekuva ympäristökriiseistä ja siihen perustuvien tosiasioiden tunnustaminen on vastakkainasettelun purkamisen lähtökohta”, jatkaa professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta.
Hankkeessa laaditaan avoin verkkokurssi ekologisesta kompensaatiosta sekä avointa opintomateriaalia suometsien käytön ilmastovaikutuksista ja niiden hillinnästä sekä metsäluontoyrittäjyydestä. Ilmasto- ja luonto-osaamista vahvistavia opintoja voidaan hyödyntää sekä tutkinto-opiskelussa että jatkuvan oppimisen tarjonnassa.
Lisäksi hankkeen toimintaan kuuluu monikanavaista viestintää hankkeen teemoista, sekä keskisuomalaisen metsäluonto- ja ilmasto-osaamisen verkoston kehittämistä.
Suunnitteilla laaja osaamisverkosto
Opintomateriaalien lisäksi hankkeessa suunnitellaan metsäluonto- ja ilmasto-osaamisen verkostoa yhdessä Jamk Biotalousinstituutin, JYU.Wisdomin, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poken ja Suomen Metsäkeskuksen kanssa. Verkoston toiminta luo pohjaa kansalliselle osaamiskeskittymälle tukemalla ilmastonmuutoksen hillintää sekä yritysten varautumista liiketoimintaympäristön muutoksiin metsäalalla.
Hanketta rahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö osana ministeriön Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuutta. Hanke jatkuu syyskuun 2024 loppuun.
Linkki hankesivulle: https://www.jyu.fi/fi/hankkeet/uutta-osaamista-ja-liiketoimintaa-vihrean-siirtyman-tueksi-ovi
Yhteyshenkilöt
Helena ReimanVanhempi asiantuntijaJyväskylän ammattikorkeakoulu
Puh:050 473 8811helena.reiman@jamk.fiJanne KotiahoEkologian professoriJyväskylä yliopisto
Puh:050 594 6881janne.kotiaho@jyu.fiLaura KauniskangasProjektisuunnittelijaJyväskylän yliopisto, JYU.Wisdom
laura.s.kauniskangas@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta lähes viisi miljoonaa euroa Jyväskylän yliopiston koulutuksen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen12.6.2026 14:27:58 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Jyväskylän yliopiston tutkijoille yhteensä noin 4,9 miljoonaa euroa uutta tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat kuusi akatemiahanketta ja kaksi akatemiatutkijaa. Rahoitus vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta erityisesti koulutuksen, yhteiskunnan, hyvinvoinnin ja kulttuurin tutkimuksen aloilla.
Suomen Akatemialta rahoitusta Jyväskylän yliopistoon biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen12.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) myönsi rahoituksen 42 uudelle akatemiatutkijalle. Lisäksi toimikunta rahoitti 75 akatemiahanketta, joissa on mukana yhteensä 100 osahanketta. Jyväskylän yliopistossa rahoituksen sai kaksi uutta akatemiatutkijaa ja yksi akatemiahanke, yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Kuitulisä tehoaa rasvamaksaan – vaikutus riippuu suolistomikrobiston lähtötasosta12.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkittiin ensimmäistä kertaa ihmisillä prebioottisen ksylo-oligosakkaridi-ravintokuidun vaikutusta rasvamaksaan. Tulokset osoittavat, että kuitulisä voi vähentää haitallisten aineenvaihduntatuotteiden määrää suolistossa ja siten parantaa maksan terveyttä. Suolistomikrobiston koostumus ennen ravintolisää vaikuttaa siitä saatavaan hyötyyn.
Suomen Akatemialta lähes 5 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille luonnontieteiden tutkimukseen11.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle merkittävää tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat neljä uutta akatemiatutkijaa ja neljä akatemiahanketta. Myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä on noin 4,8 miljoonaa euroa, ja se vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta luonnontieteiden, matematiikan ja tekniikan aloilla.
Perhekeskukset tukevat vanhempien tiimityötä niin vauva-aikana kuin ero- ja ristiriitatilanteissa11.6.2026 08:28:25 EEST | Tiedote
Perhepalveluilla on keskeinen rooli vanhemmuuden tukemisessa tilanteessa, jossa syntyvyyden vahvistamista pohditaan myös taloudellisten kannustimien kautta. Perhekeskuksissa vanhempia autetaan toimimaan tiiminä aina vauva-ajasta mahdollisiin ero- ja riitatilanteisiin. Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan perhekeskusten tarjoama tuki rakentuu kolmelle keskeiselle toimintatavalle, joita tulisi hyödyntää palveluissa nykyistä johdonmukaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme