Ammattiliitto JHL laajentaa lakkojaan, junaliikenne halvaantuu 14. joulukuuta vuorokaudeksi
JHL:n työtaistelu käytännössä seisauttaa Suomen junaliikenteen miltei kokonaan vuorokaudeksi, sillä lakossa ovat mukana myös JHL:n raideliikenteessä työskentelevät jäsenet.
![Lähijuna Helsingin rautatieasemalla talvelle 2023, hieman lunta maassa, aamunsininen taivas.](/data/images/public/2107/70070233/c049f88e-5c8c-4450-b639-f1b5fb37bad4-w_720.png)
Järeään lakkoon ryhdyttiin perinpohjaisen harkinnan jälkeen. JHL:n on pakko toimia, koska hallitus ajaa edelleen rajuja heikennyksiä työntekijöiden asemaan ja sosiaaliturvaan, JHL:n va. puheenjohtaja Håkan Ekström painottaa.
– Emme ole nähneet hallitukselta mitään esitystä, joka poistaisi huolemme työehtojen tulevaisuudesta Suomessa. Meidän pitää jatkossakin pystyä hakemaan jäsenillemme reiluja työehtoja neuvotteluiden avulla, Ekström sanoo.
Ammattiliitto JHL on järjestänyt syksyn ja alkutalven aikana useita poliittisia lakkoja, jotka vastustavat hallituksen epäreilua politiikkaa. Suomen hallitus kaavailee rajuja heikennyksiä sosiaaliturvaan ja työntekijöiden perusoikeuksiin. JHL:n lakot ovat osa SAK:n Painava syy -kampanjaa.
Lisätiedot: JHL:n va. puheenjohtaja Håkan Ekström 040 828 2865
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL julkaisee sote-kyselyn tulokset – näitä ratkaisuja jäsenistö ehdottaa henkilöstöpulaan28.5.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL julkaisee laajan sote-jäsenkyselynsä tulokset. JHL kehottaa työnantajia ja päättäjiä tarttumaan jäsenistön esittämiin ratkaisuihin henkilöstöpulan selättämiseksi. Kyselyn on toteuttanut Innolink.
JHL: Lakkolakien hyväksyminen lisää vastakkainasettelua työmarkkinoilla8.5.2024 16:37:32 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan uusien lakkolakien vaikutuksista työmarkkinoihin. Suomi siirtyy niiden seurauksena yhä kauemmas muista Pohjoismaista.
JHL: Hallitus haluaa romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja jakaa kansan kahtia1.5.2024 12:50:48 EEST | Uutinen
Ammattiliitto JHL:n johto ilmaisi huolensa hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisesta ja työmarkkinoiden kaaoksesta vappupuheissaan.
JHL: Sosiaali- ja terveydenhuollon säästöt ovat lyhytnäköisiä ratkaisuja24.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL pelkää rajujen soteleikkausten lisäävän tulevaisuuden kustannuksia. Säästöt voivat johtaa pahimmillaan ammattilaisten irtisanomisiin hyvinvointialueilla.
Pelastusalan unioni JHL: Hyvinvointialueiden leikkaukset vaarantavat pelastustoiminnan ja hädässä olevat12.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Pelastusalan unioni JHL vaatii stopin hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaamisille. Riittämätön henkilöstömäärä vaikeuttaa jo nykyisellään jaksamista ja vaarantaa työturvallisuuden. Pelastajille ei voi sälyttää enää lisää tehtäviä. Tilanne on kohtalokas myös hädässä oleville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme