Miksi kuntien kannattaa panostaa yhteisöllisyyteen? Lue Karstulassa asuvan Tiinan kokemus auttamisesta
Karstulan kunta on ottanut askeleen kohti vahvempaa yhteisöllisyyttä tarjoamalla asukkailleen helpon tavan pyytää apua ja tarjota apua naapureilleen Commu -sovelluksen avulla. Avun pyytäminen ei ole helppoa, ja sen on kokenut myös Karstulassa asuva ja työskentelevä Tiina Saarinen.
Tiina Saarinen toimii Karstulassa hyvinvointikoordinaattorina. Hänen omakohtainen kokemuksensa avun pyytämisen vaikeudesta oli ensimmäinen askel kohti yhteisöllisyyden vahvistamista Karstulassa.
"Olen huono pyytämään apua, vaikka olenkin sitä usein tarvinnut. Olen jäänyt pohtimaan, että apua pitäisi pyytää useammin”, Saarinen kertoo. “Auttajat eivät voi tietää, että kaipaisin apua, jos en pyydä sitä."
Mutta miksi yhteisöllisyys on niin tärkeää? Miksi on tärkeää auttaa naapureita?
Yhteisöllisyyden hyödyt ovat mittavat ja mitattavat - niin yksilöille kuin kunnille
Tutkimukset osoittavat, että vahva yhteisöllisyys vaikuttaa positiivisesti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Yhteisöllisissä ympäristöissä ihmiset kokevat vähemmän yksinäisyyttä. Pitkittyneen yksinäisyyden ja sosiaalisen eristäytymisen kokeminen lisäävät kuolemanriskiä samalla tavalla kuin tupakointi tai liikalihavuus. Vahva yhteisöllisyys, joka kannustaa avun pyytämiseen ja antamiseen, voi auttaa torjumaan näitä yksinäisyyden aiheuttamia terveysongelmia.
Saarinen kokee, että auttaminen on helppo ja matalan kynnyksen tapa edistää omaa ja muiden hyvinvointia. Hän korostaa, että avun ei tarvitse olla suurta ja mahtipontista vaan se voi olla apua ruokaostoksissa, juttuseuraa, lainattu työkalu tai kimppakyyti. Joskus pelkkä läsnäolo riittää.
"Kun olen kohdannut haastavia elämäntilanteita, olen saanut paljon apua siitä että minulla on ollut ympärillä ihmisiä jotka ovat kuunnelleet huoliani. En ole kaivannut neuvoja, vaan sitä, että joku kuuntelee ja on läsnä kanssani", Saarinen kertoo.
Karstulan kunnan yhteistyö kotimaisen Commu -sovelluksen kanssa edistää avunpyytämisen ja yhteisöllisyyden kulttuuria. Commu on kuntalaisille maksuton sovellus, jossa voi pyytää apua ja tarjoutua auttamaan lähialueen ihmisiä. Saarisella itsellään on paljon hyviä kokemuksia naapuriavusta ja hän toivoo samanlaisia kohtaamisia kaikille Karstulan asukkaille.
“Olen saanut naapureiltani monta kertaa apua erilaisissa tilanteissa. Olen esimerkiksi käynyt hakemassa heiltä kananmunia kun ne ovat loppuneet kesken leipomisen, olemme saaneet heiltä apua koiran hoitoon kun olemme reissussa ja lainanneet erilaisia työkaluja kuten tikapuita”, Saarinen kertoo. “Ne on ollut välittömiä kohtaamisia ja lisäävät yhteisöllisyyttä omalla asuinalueellani. Tulee turvallinen ja luottavainen olo, että apua kyllä saa ja sitä voi pyytää kun sitä tarvitsee.”
Saarinen korostaa, että yhteisöllisyys ja avunanto ovat kaksi puolta samasta kolikosta, ja ne vahvistavat siteitä ihmisten välillä.
"Olen saanut elämäni varrella paljon apua, niin tutuilta kuin tuntemattomilta”, Saarinen kertoo. “Jos he olisivat nyt tässä, haluaisin kiittää heitä koko sydämestäni, että olivat siinä hetkessä minun tukenani. Haluaisin sanoa heille miten tärkeitä he ovat olleet matkan varrella. Tällaista välittämisen tunnetta toivon lisää myös Karstulaan.”
Lataa Commu nyt puhelimeesi ja luo oma auttamisen ilmoituksesi! Commussa voit esimerkiksi löytää lenkkiseuraa, juttukaveria, auttavia käsiä talkoisiin tai varakodin lemmikille. Voit myös tarjoutua auttamaan, esimerkiksi tarjoamalla kimppakyytiä, vertaistukea tai auttavaa kättä pihahommiin tai lumitöihin. Näin pääset alkuun Commussa >
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.fihttps://commuapp.fi/Kuvat
Linkit
Commu on auttamisen tori - Pyydä ja anna apua!
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt yli 50,000 käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentänen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Tuhansia hyviä tekoja - Suomen suurin auttamisen kiertue lähti liikkeelle Tampereelta14.5.2024 07:42:52 EEST | Tiedote
Auttamisen sovellus Commu ja yli 20 kumppania laittoi hyvän konkreettisesti kiertämään Tampere-talolla ja jakoi apua tuhansille tamperelaisille. Lauantaina 11.5. järjestetyssä #1000tekoa -tapahtumassa jaettiin 1000 kassillista ruokaa, tarjottiin 500 maksutonta lounasta ja tuotiin apua ja tukea saman katon alle. Yhteisölliseen tapahtumaan osallistui paljon lapsiperheitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, ukrainalaisia ja maahan muuttaneita.
Ruoka-apua tuhansille, yhteisöllisyyttä ja auttamisen voimaa – #1000tekoa -kiertue tuo apua kolmeen kaupunkiin16.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin auttamisen tapahtuma, #1000tekoa, on kerännyt valtavan suosion Helsingissä jo kahden vuoden ajan. Tänä vuonna tapahtuman vaikutus laajenee, kun hyviä tekoja tehdään myös Tampereella ja Turussa. #1000tekoa on ainutlaatuinen yhteinen ponnistus, joka tuo yhteen yhdistykset, yritykset ja kaupungit tekemään hyvää.
“Hyvät teot ovat vastuullisuutta parhaimmillaan” - Pohjolan Voiman tiimit jalkautuivat auttamaan hoivakodissa, siivoustalkoissa ja linnunpönttöjen nikkaroinnissa10.4.2024 08:39:32 EEST | Tiedote
Energiayhtiö Pohjolan Voiman henkilöstö jalkautui auttamaan lähiyhteisöjään Helsingissä. Päivän aikana yli 20 tiimiläistä siivosi Töölönlahden puistoja ja rantareittejä, vietti aikaa ikäihmisten luona Hoivakoti Helenassa sekä nikkaroi linnunpönttöjä. Auttamisen kohteet löytyivät Commu-sovelluksen kautta.
Mikä on Suomen yhteisöllisin kunta?3.4.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailussa asukkaiden hyvät teot ratkaisevat. Suomen yhteisöllisimmälle kunnalle on luvassa palkintopotti, jonka kuntalaiset voivat käyttää yhteiseen hyvään. Maaliskuussa kilpailua johti Kristiinankaupunki, kirittäjinä Karstula, Isokyrö, Harjavalta, sekä Ypäjä, Merikarvia ja Pelkosenniemi.
Espoolainen Oskari auttaa tuntemattomia - “Toisten ihmisten auttaminen on avartanut omaa maailmankuvaa ja ajattelua”26.3.2024 08:00:18 EET | Tiedote
Mikä saa meidät auttamaan tuntemattomia ihmisiä? Mistä sisäinen auttamisen halu kumpuaa? Espoolainen Oskari on auttanut useita kymmeniä ihmisiä auttamisen sovellus Commun kautta. Oskarin tarinasta huokuu myötätunto, rohkeus ja halu tehdä maailmasta parempi paikka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme