Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Heinonen: ”Hyvinvointiyhteiskunta tulee turvata myös tuleville sukupolville”

Jaa

Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan valiokuntavastaava Timo Heinonen korosti keskiviikkona ryhmäpuheessaan, että hallituksen talouspolitiikan tarkoitus on kääntää Suomi pois velkaantumisen tieltä. Heinonen kritisoi opposition vaihtoehtobudjetteja massiivisista veronkiristykset työhön ja yrittämiseen ja korosti, että talouden tila on vielä korjattavissa. 

Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.
Timo Heinonen. Kuvaaja: Kristian Tervo.

Heinonen korostaa Orpon hallituksen vaikeita taloudellisia lähtökohtia ensi vuoden budjetin valmistelussa.

”Saimme perinnöksi Marinin hallitukselta – SDP:ltä ja keskustalta – velkavuoren, kasvavat alijäämät ja tekemättömät reformit. Toiminnan perusajatus oli tullut tutuksi näille puolueille jo Säätytalolla 2019 toteamuksesta: Rahaa on. Sen mukaan vasemmistohallitus elikin – kuin tuhlaajapoika konsanaan”, Heinonen sanoo.

Heinonen korostaa valtiovarainvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden ja Euroryhmänkin varoittaneen velkaantumisesta.

”Tämän hallituksen aikana asiantuntijoiden viestit eivät siis kaiu kuuroille korville. Me tartumme toimeen. Tämä hallitus ei tule jättämään työtään kesken, sillä hyvinvointiyhteiskunta tulee turvata myös tuleville sukupolville”, Heinonen sanoo.

Valtiovarainministeriö on arvioinut, että pelkästään ensi vuoden toimilla vahvistetaan työllisyyttä 60 000-65 000. Kokoomus korostaa hallituksen työllisyysuudistusten kriittisyyttä talouden tasapainottamisessa.

”Uskallan sanoa, että hallituksen talous- ja työllisyysohjelma on kunnianhimoisin mitä tässä maassa on nähty. On aika päivittää Suomen työmarkkinat pohjoismaiselle tasolle”, Heinonen sanoo.

Opposition vaihtoehdoissa massiivisia veronkiristyksiä työhön ja yrittämiseen

Heinonen korostaa puheessaan hallituksen satsauksia opetukseen ja mielenterveyspalveluihin. Orpon hallitus lisää kautensa aikana perusopetuksen rahoitusta 200 miljoonaa euroa ja toteuttaa nuorten terapiatakuun.

Heinonen tyrmää myös opposition laatimat vaihtoehtobudjetit.                

”Näistä opposition vaihtoehtobudjeteista jäi lopulta käteen vain massiiviset veronkiristykset työhön ja yrittämiseen. Hyvä vasemmisto-oppositio, ei näillä eväillä Suomen tulevaisuutta rakenneta.”

Heinonen korosti ryhmäpuheessa, että Suomen talouden tilanne on vielä kuitenki korjattavissa.

”Suomessa on nyt hallitus, joka on valmis tekoihin maamme talouden vakauttamiseksi. Haluamme jättää maamme paremmassa kunnossa kuin missä itse sen saimme”, Heinonen päättää.

____

Kansanedustaja Timo Heinosen pitämä Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuhe vuoden 2024 talousarvion käsittelyssä eduskunnassa 13.12.(Muutokset puhuttaessa mahdollisia)

Arvoisa puhemies,

Nyt käsittelyssä oleva esitys vuoden 2024 budjetiksi ei ole syntynyt helpoista lähtökohdista. Saimme perinnöksi Marinin hallitukselta – SDP:ltä ja keskustalta – velkavuoren, kasvavat alijäämät ja tekemättömät reformit. Vuosien ajan tunnuttiin uskovan, että emme tarvitsisi talouden sopeutusta, vaan kasvu hoitaisi kaiken. Toiminnan perusajatus oli tullut tutuksi näille puolueille jo Säätytalolla 2019 toteamuksesta: Rahaa on. Sen mukaan vasemmistohallitus elikin – kuin tuhlaajapoika konsanaan.

Julkisen talouden ongelmat eivät kuitenkaan kadonneet vaan pahenivat.

Vuosien tekemättömyyden hinta tulee nyt maksuun. Pelkät velkavuorestamme maksettavat korkomenot ovat ensi vuonna yli 3 miljardia euroa.

Arvoisa puhemies,

Suomen tilanne on kesän jälkeen entisestään synkentynyt. Valtiovarainvaliokunnan kuulemat asiantuntijat korostivat lausunnoissaan julkisen talouden tilanteen vakavuutta.

Viime viikolla myös Euroryhmä antoi varoituksen Suomelle julkisen talouden tilanteesta ja edellytti hallitukselta valmiutta reagoida talouden heikentymiseen. Haluan kiittää valtiovarainministeri Riikka Purraa nopeasta reagoinnista tähänkin. Työt teiltä ei tule loppumaan.

Tämän hallituksen aikana asiantuntijoiden viestit eivät siis kaiu kuuroille korville. Me tartumme toimeen. Tämä hallitus ei tule jättämään työtään kesken.

Arvoisa puhemies,

Hallitus on tehnyt talouspolitiikassaan selkeän valinnan: työn tekemisen tulee aina olla ensisijaista.

Siksi toteutamme jo ensi vuoden budjetissa kunnianhimoiset toimet, joiden arvioidaan lisäävän työllisyyttä jopa 65 000 työllisellä. Siis jopa 65 000 uutta palkansaajaa, joilla on mahdollisuus tulla toimeen omilla tuloillaan. Uskallan sanoa, että hallituksen talous- ja työllisyysohjelma on kunnianhimoisin mitä tässä maassa on nähty.

Oppositio on kaikki nämäkin toimet tyrmännyt, mutta kannustan teitä, hyvät opposition edustajat, katsomaan vaikka naapurimaahamme Ruotsiin. Siellä nämä toimet on tehty jo vuosikymmen sitten –valtaosa vieläpä demareiden johdolla - ja tulokset puhuvat puolestaan. On aika päivittää myös Suomessa työmarkkinat pohjoismaiselle linjalle.

Arvoisa puhemies,

Hallitus haluaa myös, että palkasta jää jatkossa enemmän käteen.

Kohdennamme ensi vuonna 100 miljoonan euron veron kevennyksen pieni ja keskituloisille palkansaajille. Kauden lopussa työnverotus kevenee työttömyysvakuutusmaksun alennus mukaan lukien jopa miljardilla eurolla. Näitä kevennyksiä ei tehdä velaksi.

Arvoisa vasemmisto, älkää huoliko – tämänkin vaalikauden jälkeen maamme verottaa kovalla kädellä. Mutta yhtälailla meillä on tämän vaalikauden jälkeenkin hyvä ja vahva hyvinvointiyhteiskunta.

Evan johtaja Emilia Kullas totesi:

”Tämän hallituksen toimilla ei hyvinvointiyhteiskuntaa Suomesta tapeta eikä edes nirhata. Päinvastoin se yrittää pitää sitä siinä kunnossa, että se jatkossakin toimisi.”

Tästä on kyse. Hyvinvointiyhteiskunta, sen perusta ja tulevaisuus tulee nyt turvata myös tuleville sukupolville.

Arvoisa puhemies,

syksyn aikana olemme kuulleet oppositiolta runsaasti kritiikkiä hallituksen politiikalle. Omat vaihtoehtobudjettinne olivat kuitenkin varsinainen pettymys ja vastuullisen taloudenpidon irvikuva.

Esimerkiksi SDP, vaihtoehdossanne päädytte perumaan kaikki hallituksen työllisyystoimet ja suuren osan julkisen talouden sopeutuksista. Tämän päälle vielä salasitte budjettinne karmeat vaikutukset esimerkiksi työllisyyteen.

Kaiken kaikkiaan näistä opposition vaihtoehtobudjeteista jäi lopulta käteen vain massiiviset veronkiristykset työhön ja yrittämiseen. Hyvä vasemmisto-oppositio, ei näillä eväillä Suomen tulevaisuutta rakenneta.

Arvoisa puhemies,

Suomi ei nouse verottamalla tai pelkillä sopeutustoimilla vaan tarvitsemme kasvua ja uskoa tulevaisuuteen. Tiukasta talouden pidosta huolimatta haluamme panostaa tämän maan osaamiseen ja kasvun eväisiin.

Suomen koululaisten oppimistulokset ovat olleet jälleen esillä uusimpien Pisa-tulosten myötä. Orpon hallitus haluaa kääntää oppimistulosten suunnan ja panostaakin 200 miljoonaa euroa peruskouluihin muun muassa oppimisen tukeen.

Tämä hallitus tarttuu myös kasvaviin mielenterveysongelmiin määrätietoisesti. Siksi toteutamme nuorten terapiatakuun. Jo viime kaudella Kokoomus äänesti terapiatakuun puolesta ja nyt se lopulta saadaan budjettiin. Suomella ei ole varaa jättää yhtäkään nuorta yksin mielenterveysongelmien kanssa.

Arvoisa puhemies,

Suomen talouden tilanne on vakava. Se on kuitenkin korjattavissa. Suomessa on nyt hallitus, joka on valmis tekoihin maamme talouden vakauttamiseksi. Haluamme jättää maamme paremmassa kunnossa kuin missä itse sen saimme.

Hallitus tekee vastuullista politiikkaa, joka kantaa myös tulevaisuudessa.

Olemme tarttuneet työhön Suomen ja suomalaisten parhaaksi. Tämä maa ansaitsee myös terveen talouden.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vikman: Miinasopimuksesta irtautuminen vahvistaa Suomen puolustuskykyä19.6.2025 12:22:39 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään esityksen Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on turvata itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus sekä estää sotilaallinen konflikti. Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman painottaa, että päätös on välttämätön muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja vahvistaa Suomen puolustuskykyä.

Kokoomuksen Laiho: Eduskunta hyväksyi valinnanvapauskokeilun, lääkärille pääsy helpottuu yli 65-vuotiaille18.6.2025 16:11:55 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen Kela-korvauskokeilusta, jossa yli 65-vuotiaat voivat jatkossa päästä valitsemalleen yleislääkärille noin 28 euron asiakasmaksulla. Samalla määrätyt tutkimukset korvataan 50-prosenttisesti. Hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisten hoitoon pääsyä ja hyödyntää tehokkaammin yksityistä sote-kapasiteettia. Kokeilu luo myös ensimmäistä kertaa hintakaton Kela-korvattaviin lääkärikäynteihin.

Kokoomuksen Castrén: Arviointimenettelyllä turvataan asukkaiden palvelut – alueiden yhdistäminen ei automaattisesti edessä17.6.2025 17:02:43 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castrén painottaa, että hallituksen tavoitteena on turvata alueiden asukkaiden tarvitsemat palvelut: arviointimenettely ei automaattisesti tarkoita alueiden yhdistämistä.

Kokoomuksen Väyrynen: Arviointimenettely on mahdollisuus turvata palvelut Keski-Suomessa – Honkosen syytökset kohtuuttomia17.6.2025 15:55:49 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Keski-Suomen, Itä-Uudenmaan ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja Ville Väyrynen korostaa, että arviointimenettelyn tavoite on ennen kaikkea varmistaa, että alueiden asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut nyt ja tulevaisuudessa. Väyrynen korostaa, että tavoitteena ei ole alueiden yhdistäminen vaan se, että palvelut turvataan ja talous saadaan kestävälle pohjalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye