Jäätä on nyt kaikkialla Suomen rannikolla
Itämeren jäällinen alue on ajankohtaan nähden suuri, mutta monin paikoin jäät ovat vielä petollisen ohuita. Sää lauhtuu viikonloppuna.
Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun mukaan jäätä esiintyy nyt kaikkialla Suomen rannikolla, Perämerellä myös ulappa-alueilla.
"Jäällisen alueen pinta-ala Itämerellä on nyt ajankohtaan nähden epätavallisen suuri", sanoo Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.
Lähes yhtä paljon jäätä alkutalvesta oli Itämerellä joulukuussa 2010 ja joulukuussa 2002. Tällöin merivesi oli kuitenkin kylmempää kuin nyt.
Jäät vaikuttavat merenkulkuun lähinnä Perämeren kaaren alueella. Siellä liikennettä avustaa kaksi jäänmurtajaa, Kontio ja Otso. Ruotsin puolella töissä on kolme jäänmurtajaa.
"Vaikka jäätä nyt onkin, monin paikoin se on vielä petollisen ohutta, eli jäälle menemistä on syytä harkita tarkoin", Jouni Vainio painottaa.
Sää on lauhtumaan päin
Pohjois-Atlantilta saapuu lauantaina voimakas matalapaineen alue Jäämerelle, ja lauha lounaanpuoleinen virtaus voimistuu Suomessa. Lämpötila nousee plussan puolelle kaikilla merialueilla ja myöhemmin sunnuntain vastaisena yönä lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tuuli käy Skandien vuoriston yli ja lämpenee Föhn-ilmiön takia.
Lämpimänä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lämpötila voi käydä lähes kaikilla merialueilla +4:n ja +7 asteen välillä. Myös ensi viikon alussa sää on epävakaista ja lämpötila on hieman plussan puolella, Perämerellä nollan molemmin puolin.
Jääpalvelun kausi alkoi lokakuussa
Ensimmäiset jäät piirrettiin Ilmatieteen laitoksen jääkartoille Perämeren pohjukkaan Tornion edustalle lokakuun loppupuolella, hieman tavanomaista aikaisemmin. Tavallisesti ensimmäiset jäät havaitaan Perämerellä marraskuun toisella tai kolmannella viikolla.
Ilmatieteen laitos julkaisee koko Itämeren kattavan jääkartan syksyisin kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Jäiden määrän lisäännyttyä kartta julkaistaan päivittäin aina jäidenlähtöön saakka. Jääkartta tehdään vuoroviikoin Ruotsin ilmatieteen laitoksen SMHI:n kanssa.
Ilmatieteen laitoksen jääpalvelun päätehtävä on ajantasaisen tiedon tarjoaminen talvimerenkulun tarpeisiin. Jääkartassa esitetään ajankohtainen jäätilanne, jäänmurtajien sijainnit ja Itämeren alueen avustusrajoitukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni VainioJääasiantuntijaIlmatieteen laitos
Puh:041 501 5359jouni.vainio@fmi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Matalapaine tuo Suomeen torstaina runsaita sateita, perjantaina erittäin kovaa tuulta1.7.2025 14:30:22 EEST | Tiedote
Matalapaine tuo maan etelä- ja keskiosaan mahdollisesti vaarallista säätä torstaiksi ja perjantaiksi.
Kesäkuussa salamoi ennätyksellisen vähän, maan eteläosassa satoi paljon1.7.2025 12:01:00 EEST | Tiedote
Kesäkuun keskilämpötila oli Suomessa tavanomainen, mutta esimerkiksi hellepäiviä oli tavanomaista vähemmän. Sademäärä oli maan eteläosassa tavanomaista suurempi. Kesäkuussa paikannettujen maasalamoiden määrä oli salamatilastohistorian pienin kesäkuun kokonaismäärä.
Uudella satelliitilla saadaan ilmanlaatumittauksia 36 000 kilometrin korkeudelta tunnin välein30.6.2025 14:36:39 EEST | Tiedote
Tiistaina 1. heinäkuuta laukaistaan eurooppalainen uuden sukupolven satelliitti, MTG-S1, joka mittaa ilmanlaatua tunnin välein Euroopan ja Afrikan pohjoisosan yltä.
Voimakas tuuli voi häiritä yleisötapahtumia sunnuntaina27.6.2025 12:55:08 EEST | Tiedote
Kovat tuulet voivat aiheuttaa häiriöitä ulkoilmatapahtumissa maan etelä- ja keskiosassa sunnuntaina. Tuulenpuuskat voivat voimistua paikoin myrskylukemiin.
Alkavan viikonlopun säässä vuorottelevat sateet ja pouta, sunnuntaina tuuli voi yltyä kovaksi26.6.2025 15:08:11 EEST | Tiedote
Ulkoilmatapahtumissa kävijöiden ja luonnossa liikkujien kannattaa viikonloppuna seurata sääennusteita tiuhaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme