Reuna Publishing House

Reuna-kustantamon Joulukalenteri-lahjoitus Hope ry:lle

Jaa

Reuna jatkaa avustustoimintaa kulttuurin avulla – ja työllä on nykyisessä asenneilmapiirissä rahasummaa suurempi merkitys. Kahdeksannen Joulukalenteri-kirjan 25 kirjoittajaa lahjoittavat tänä vuonna tekijänpalkkionsa äitien perustamalle Hope ry:lle. Lahjoitussumma on 400 euroa, ja sillä hankitaan joululahjoja ja harrastusvälineitä vähävaraisille perheille.

Vuoden 2023 Joulukalenteri-kirja
Vuoden 2023 Joulukalenteri-kirja

Reuna-kustantamo aloitti Joulukalenteri-kampanjat vuonna 2014. Vuosien varrella kirjailijat ovat lahjoittaneet tuhansia euroja lapsille, nuorille ja syrjäytyneille sekä erityiskohteisiin, mm. Utön saarikoulule. Tänä jouluna kirjan Joulukalenteri – Joulupukki urheilee tekijänpalkkioilla tuetaan vaikeassa elämäntilanteessa ja kriisien keskellä olevien perheiden lapsia, jotta hekin saavat mahdollisuuden urheilla ja harrastaa.

– Lukemisen vaikutus hyvinvointiin, oppimiseen ja empatiakykyyn tunnistetaan entistä paremmin, ja Joulukalenteri-kampanjat ovat hyvä esimerkki siitä, miten kirjoilla voidaan myös konkreettisesti tehdä hyvää yhteiskunnassa, kertoo Reuna Publishing House Oy:n toimitusjohtaja Olli Sarpo.

Sarpo muistuttaa, että Joulukalenteri-kirjat ideoi alun perin kirjailija Juha Mäntylä nimenomaan hyväntekeväisyyskampanjaksi. – On ollut huvittavaa seurata, miten idea 24 tarinasta, adventtikalenterista kirjan muodossa, on kopioitu muihinkin kustantamoihin, mutta niissä on unohdettu perusajatus: kirjailijoiden ilmainen työpanos apua tarvitseville. Huikein esimerkki Reunan kirjailijoiden yhteiskuntavastuusta oli kirja Taiteella tukea Ukrainaan, jossa ammattilaisten tekstit syntyivät muutamassa viikossa ja graafikko antoi työpanoksensa ilmaiseksi.

Tämän vuoden joulutarinoiden kirjoittajat ovat Reuna Publishing House Oy:n osakkaita ja Reunan kirjailijoita. Kustantamo siirtyi kirjailijoiden omistukseen vuoden 2022 alussa, ja osakkaille tarjotaan aina ensimmäisenä mahdollisuus kirjoittaa antologioihin ja yhteisjulkaisuihin. Tulossa on muun muassa keittokirja Reunan reseptit, jossa on lisäksi mukana ruuanvalmistuksen ja valokuvauksen ammattilaisia.

Ensi vuoden Joulukalenterin teemana on Joulupukki politiikassa, ja lahjoituskohteeksi on valittu Pelastakaa Lapset ry:n Anjalankosken paikallisyhdistys. Reunan perustaja Tarja Tornaeus toimii yhdistyksen hallituksessa ja kustantamon toimipaikka Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa tarjoaa puitteet suurille lastenjuhlille. Reunan Joulukalentereissa kyse ei ole vain kirjoista, vaan laajemmasta yhteistyöstä kulttuurialan ja muiden toimialojen välillä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuonna 2024 teemana on Joulupukki politiikassa
Vuonna 2024 teemana on Joulupukki politiikassa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye