Joulumatkustus lähes koronaa edeltävällä tasolla: varaudu yleisimpien matkasairauksien varalta
Suomalaisten joulumatkustusinto on kustannusten noususta huolimatta lähes koronaa edeltävällä tasolla, kertovat Ifin matkavakuutustilastot. Samaa tahtia lisääntyvät vahingot: yleisin korvattava matkasairaus on turistiripuli, jonka hoito maksaa keskimäärin 1 200 euroa. If listasi tyypillisimmät matkasairaudet ja niiden kustannukset.

Moni suomalainen hyödyntää tänä vuonna vuodenvaihteen arkipyhät ja suuntaa kustannusten noususta huolimatta lomamatkalle, käy ilmi Ifin matkavakuutustilastoista. Matkavakuutusten kysyntä sekä matkavahingot ovat jo lähes samalla tasolla kuin ennen pandemiaa vuonna 2019.
– Joulusesongilla sattui vuosi sitten eniten matkavahinkoja kotimaan lisäksi Espanjassa, Thaimaassa ja Itävallassa. Suomalaisten matkustusaikeiden perusteella samat kohteet pysynevät kärkisijoilla tänäkin vuonna, kommentoi matkavakuutusten tuotepäällikkö Jukka Heinämäki Ifistä.
Pandemian myötä vähentyneet vatsataudit lisääntyivät uudelleen
Koronapandemia-ajan jälkeen matkasairauksia oli vähemmän, koska etenkin erilaisia vatsatauteja sairastettiin reissussa tavallista harvemmin.
– Nyt tilanne on selvästi muuttunut. Tämä johtuu paitsi lisääntyneestä matkustamisesta, todennäköisesti myös siitä, että pandemia-aikana rutiiniksi tullut tehostettu käsihygieniasta huolehtiminen on alkanut unohtua. Lisäksi talvikauden matkoilla ovat yleisiä koti-Suomessakin jylläävät influenssa ja muut hengitystieinfektiot, arvioi Heinämäki.
– Perusasioilla voi auttaa ehkäisemään tauteja: kannattaa pestä huolellisesti käsiä ja katsoa, missä ja mitä syö.
Mitä sairastaminen ulkomailla maksaa?
Alle 12-vuotiailla lapsilla ylivoimaisesti yleisin lääkärikäyntiä vaativa matkasairaus on korvatulehdus. Keskimäärin korvatulehdus aiheuttaa reissussa 645 euron hoitokulut, paljastavat Ifin tilastot.
Aikuisilla kärkisijaa pitävät erilaiset vatsataudit. Keskimäärin turistiripulin hoito maksaa Ifin tilastojen mukaan 1 200 euroa.
– Turistiripulien vakavuudessa ja niissä tarvittavassa hoidossa on toki isoja eroja. Vähimmillään selvitään yhdellä lääkärikäynnillä ja lääkkeillä, vakavammissa tautimuodoissa puolestaan tarvitaan esimerkiksi nesteytystä sairaalassa, kuvaa Heinämäki.
Yli 65-vuotiaiden matkasairauksissa korostuvat muita enemmän keuhkoputkentulehdus ja keuhkokuume. Keskimäärin keuhkokuume aiheuttaa reissussa 6 400 euron kustannukset, koska se vaatii tyypillisesti etenkin iäkkäämmillä sairaala- ja jopa tehohoitoa.
– Maakohtaiset erot kustannuksissa ovat huomattavia. Kalleimmassa päässä on esimerkiksi Yhdysvallat, Euroopassa pääsee tyypillisesti edullisemmin. Hoitokulujen lisäksi kustannuksia voi tulla ylimääräisistä majoitus- ja matkakuluista, jos vaikkapa kotiinpaluu siirtyy sairastumisen vuoksi. Myös nämä kulut korvataan matkavakuutuksesta, kertoo Heinämäki.
Joulumatkakohteiden Top 5: näissä maissa suomalaisille sattuu eniten matkavahinkoja
- Espanja
- Suomi
- Thaimaa
- Itävalta
- Indonesia
Lähde: Ifin henkilöasiakkaiden matkavahinkotilastot 1.12.2022–31.1.2023
Yleisimmät oireet, joiden vuoksi ulkomailla ohjataan lääkäriin
- Vatsatauti
- Korvatulehdus
- Korona
- Flunssa
- Virtsatietulehdus
- Keuhkokuume
Lähde: Ifin pohjoismaiset matka-aputilastot vuodelta 2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Heinämäkimatkavakuutusten tuotepäällikkö
Puh:010 514 0513jukka.heinamaki@if.fiOuti Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Turvallisesti löylyyn juhannuksena - saunassa sattuu valtaosa palovammoista17.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Saunat lämpenevät pian taas keskikesän juhlan kunniaksi ja tänä vuonna taustalla soi monella varmasti KAJ:n euroviisuhitti ”Bara bada bastu”. Saunaa ylistävä kappale muistuttaa osuvasti, että löylyistä kuuluu nauttia. Rentoutuessakin on tärkeä pitää mielessä turvallisuus, sillä sauna on keittiön ohella yksi yleisimmistä palovahinkojen syntypaikoista.
Kyselytutkimus: Suomessa jäädään herkemmin sairauslomalle kuin muissa Pohjoismaissa12.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report -tutkimuksesta selviää, että suomalaisista vain joka kymmenes menee työpaikalle, jos tuntee itsensä sairaaksi. Norjassa työpaikalle menee joka kolmas ja Ruotsissakin melkein joka viides.
Kyselytutkimus: Nuoret naiset stressaavat säännöllisesti lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet2.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin tuoreesta Nordic Health Report -terveystutkimuksesta selviää, että säännöllinen stressi on yleistä nuorissa aikuisissa. Erityisesti nuoret naiset kokevat säännöllistä stressiä selvästi muuta väestöä useammin, ja psyykkinen kuormitus vaikuttaa vahvasti myös heidän työkykyynsä.
Jopa 200 000 euroa ylimääräistä korvausta kestävistä valinnoista vahingonkorjauksessa – If lanseerasi ainutlaatuisen konseptin Suomessa27.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If toi yritysasiakkaille suunnatun vastuullinen rakennus -palvelun Suomeen viime viikolla. Sen tarkoituksena on tukea vastuullista korjausrakentamista suurvahingon jälkeen.
Kyselytutkimus: Varkaudet ja autoilijoiden käytös pyöräilijöiden suurimpia huolenaiheita20.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Peräti 39 prosenttia pyöräilijöistä on huolissaan autoilijoiden käytöksestä tai heidän aiheuttamistaan vaaratilanteista, selviää Ifin kyselytutkimuksesta aktiivipyöräilijöille. Jalankulkijoiden käytöksestä on huolissaan 20 prosenttia ja toisten pyöräilijöiden 15 prosenttia vastaajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme