Työeläkkeen ja vakuuttamisen vuosi 2024 – mikä muuttuu?
27.12.2023 08:45:00 EET | Ilmarinen | Tiedote
Tammikuun alussa työeläkkeen määrä nousee indeksikorotusten vuoksi noin 5,7 prosenttia. Ensi vuonna alimpaan eläkeikään ovat puolestaan tulossa 1960 syntyneet. Työnantajan on hyvä huomioida muutokset työeläkemaksuissa. Myös yrittäjän on hyvä tarkistaa, vastaako työtulo tämänhetkistä työpanosta.

Jäämässä eläkkeelle? Eläkeikä nousee asteittain
Vuonna 2024 alimpaan eläkeikään on tulossa vuorostaan 1960 syntyneet. Tammikuussa 1960 syntyneellä eläke voi alkaa aikaisintaan 1.8.2024. Elokuussa syntynyt voi aloittaa eläkkeensä aikaisintaan 1.12.2024. Loppuvuodesta syntyneillä eläkkeelle siirtyminen on mahdollista vuoden 2025 puolella. Osittaisen vanhuuseläkkeen alaikäraja on tällä hetkellä 61 vuotta ja esimerkiksi vuonna 1963 syntyneillä osittainen vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan 1.2.2024.
Eläkkeellä? Tarkista eläkkeen määrä ja maksupäivät
Eläkkeen määrä nousee ensi vuonna työeläkeindeksin korotuksen myötä noin 5,7 prosenttia. Tammikuun eläkettä verotetaan vielä vuoden 2023 veroprosentilla. Vuoden 2024 veroprosentit otetaan käyttöön 1.2.2024 alkaen. Työeläke maksetaan tilille aina kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä, ja vuoden ensimmäinen eläke maksetaan tileille 2.1.2024. Eläkkeen maksupäivät vuonna 2024 voit tarkistaa Ilmarisen verkkosivuilta.
Ilmarisen työnantaja-asiakkaitten TyEL-maksu alenee hoitokustannuksen osalta ensi vuonna
Eläkeyhtiöitä on voinut kuluvan vuoden alusta alkaen vertailla myös hoitokustannuksen osalta, kun sen osuus TyEL-maksusta on eriytetty omaksi maksunosakseen. Hoitokustannus on se osa TyEL-maksua, jolla katetaan eläkeyhtiön toiminnan kulut, kuten vakuutusten ja eläkkeiden hoitaminen. Ensi vuoden alusta alkaen Ilmarisen hoitokustannus alenee noin 20 prosenttia. Hoitokustannus on osa TyEL-vakuutusmaksua. Tältä osin TyEL-maksu alenee.
Maksut vuonna 2024
Työnantajan eläkevakuutuksen (TyEL) keskimääräinen perittävä maksu on 24,81 prosenttia palkkasummasta vuonna 2024. Keskimääräinen maksu kuvaa yleistä maksutasoa ja sisältää keskimääräisen asiakashyvityksen ja hoitokustannuksen.
Työntekijän osuus pysyy samansuuruisena kuin vuonna 2023 eli 7,15 prosenttia alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla sekä 8,65 prosenttia 53–62-vuotiailla.
Pienillä sopimustyönantajilla työeläkevakuutusmaksu on Ilmarisessa enintään 25,32 prosenttia palkkasummasta, kun hoitokustannus otetaan huomioon. Pientyönantajaksi katsotaan alle 2 251 500 euroa palkkaa vuonna 2022 maksanut. Maksu tulee tästä vielä pienenemään keväällä 2024 palautettavalla asiakashyvityksellä.
Tilapäisen työnantajan TyEL-maksuprosentti on ensi vuonna 26,12 prosenttia palkoista. Tilapäisen työnantajan maksu on samansuuruinen kaikissa eläkeyhtiöissä.
Työeläkevakuutusmaksun korko nousee vuoden 2024 alusta 4,10 prosenttiin (tänä vuonna 1.7.–31.12. 3,85 prosenttia). Viivästyskoron puolestaan Suomen Pankki vahvistaa joulukuun lopussa.
Lue lisää maksuista ja vakuutusmaksukorosta
Suurtyönantaja, maksuluokkamalli uudistuu
Työkyvyttömyyseläkkeiden rahoituksen maksuluokkamalli uudistuu vuoden 2024 alussa. Muutos tulee voimaan vaiheittain ja täysimääräisesti vuonna 2029. Muutoksilla pyritään parantamaan muun muassa ikääntyvien ja vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä. Uudistus vaikuttaa suurten yritysten maksuluokkiin ja sitä kautta myös työeläkemaksun suuruuteen.
TyEL:n rajatulot vuonna 2024
Vuonna 2024 TyEL-vakuuttamisvelvollisuuden alaraja on 68,57 euroa kuukaudessa. Alaraja tarkoittaa, että työntekijää ei tarvitse TyEL-vakuuttaa, mutta hänen palkkansa tulee silti ilmoittaa tulorekisteriin.
Lue lisää vakuuttamisen rajatuloista
Yrittäjä – YEL vuonna 2024
Vuoden vaihtuessa YEL-työtulon ala- ja yläraja nousevat. Työtulon alaraja on ensi vuonna 9 010,28 euroa ja yläraja 204 625 euroa. Jos yrittäjän työpanos on alle työtulon alarajan, YEL-vakuutusta ei tarvitse ottaa. Jos taas työpanos ylittää työtulon ylärajan, ei ylimenevä osa vaikuta YEL-vakuutukseen.
Lue lisää YEL:n keskeisimmistä muutoksista vuonna 2024
Yrittäjän eläkemaksu vuonna 2024
Yrittäjien eläkemaksu pysyy vuonna 2024 samalla tasolla kuin vuonna 2023. Alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla se on 24,10 prosenttia ja 53–62-vuotiailla 25,60 prosenttia vahvistetusta työtulosta. Aloittava yrittäjä saa maksuun 22 prosentin alennuksen neljän ensimmäisen vuoden ajan.
Työtulo tarkistetaan automaattisesti vuosittain palkkakertoimella. Vuonna 2024 palkkakerroin nostaa YEL-työtuloa 5,07 prosenttia.
Yrittäjän työttömyysturvan alaraja nousee 2024
Vuonna 2024 yrittäjän työttömyysturvan YEL-työtulon alaraja nousee 14 803 euroon vuodessa. Jos työtulo on tänä vuonna ollut minimissä tai sen lähellä, kannattaa pohtia työtulon nostamista yli työttömyysturvarajan. Työtulo on hyvä pyöristää hieman turvan alarajaa suuremmaksi, vähintään 14 804 euroon. Alaraja nousee vuosittain. Näin varmistaa, ettei vahingossa tipahda turvan piiristä. Muutos tulee tehdä 1.1.2024 mennessä.
Lue lisää yrittäjän työttömyysturvasta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina NurmiVakuutus- ja eläkejohtaja
Puh:+358 50 4029275tiina.nurmi@ilmarinen.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu jatkuu15.5.2026 08:58:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä +0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Plusmerkkinen tulos on toinen lähes kolmen vuoden negatiivisen kehityksen jälkeen.
Water is Ilmarinen’s most important natural resource exposure8.5.2026 08:46:02 EEST | Press release
Water-related ecosystem services are Ilmarinen’s most significant nature dependencies across its investments. Water is also the area where Ilmarinen’s investments have their greatest nature impacts.
Vesi on Ilmarisen sijoituksille tärkein luonnonvara8.5.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Veteen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat merkittävimpiä Ilmarisen sijoitusten luontoriippuvuuksia. Veteen kohdistuvat myös Ilmarisen sijoitusten suurimmat luontovaikutukset.
Tutkimus: Eläkeläiset säästävät yhä enemmän tilille28.4.2026 10:08:50 EEST | Tiedote
Jopa puolet (51 %) eläkeläisistä ilmoittaa taloudellisen varautumisen keinokseen rahan säästämisen tilille. Tilisäästämisen suosio on noussut seitsemän viime vuoden aikana selvästi. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Ilmarinen’s early 2026: Customer acquisition at record level, solvency remained strong24.4.2026 13:07:55 EEST | Tiedote
Ilmarinen’s return on investment in January–March was –0.5 per cent. Solvency is strong and cost-effectiveness is at a good level. Customer acquisition in the early part of the year was going at record pace.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme