Neljä yleistä väärinkäsitystä työttömyysturvasta
Työttömyysturva on monelle asia, johon moni perehtyy vasta, kun työttömyys tai lomautus osuu omalle kohdalle. Jotta voi saada ansiosidonnaista päivärahaa, täytyy työttömyyskassaan olla liittynyt ajoissa. Haastattelimme A-kassan etuuspäällikkö Kaisa Tikkaa aiheeseen liittyen ja käymme seuraavaksi läpi neljä tyypillistä väärinkäsitystä työttömyysturvasta.

1. Kassaan voi liittyä työttömänä
Moni ajattelee, että kassaan liittyminen on ajankohtaista vasta, jos työttömyys tai lomautus osuu omalle kohdalle. Tämä oletus on valitettavasti väärin, sillä työttömyyskassaan voi liittyä vain silloin, kun työsuhde on voimassa. Oma jäsenyys kannattaakin tarkastaa silloin, kun työtilanne on hyvä. Moni kuuluu sekä ammattiliittoon että työttömyyskassaan, jolloin saa itselleen parhaan turvan työelämän eri käänteisiin.
”Tämä on harmillinen väärinkäsitys monen kohdalla ja käytännössä johtaa siihen, että kassaan ei ole liitytty työttömyyden varalta tarpeeksi ajoissa”, harmittelee Kaisa Tikka A-kassasta.
Ansiopäivärahaa voi saada kassasta aikaisintaan 26 viikon työskentely- ja jäsenyysjakson jälkeen. Käytännössä tulisi siis työskennellä kassan jäsenenä ollessaan puoli vuotta ennen kuin on mahdollista saada ansiopäivärahaa. Aiheesta kannattaa lukea lisää kassan kotisivuilta. Tarkastelujaksoa pidentää esimerkiksi opiskelu sekä vanhempainvapaa.
Orpon hallitus on kaavaillut muutoksia jäsenyys- ja työssäoloehtoon, joten kassaan liittyminen kannattaa hoitaa heti kuntoon. Varautumalla ajoissa muutoksiin niiden vaikutus omaan työttömyysturvaan ei ole niin suuri.
2. Kassa maksaa saman verran kuin Kela
Tämä yleinen harhaluulo työttömyyskassan kautta saatavasta rahasummasta on myös väärä. Työttömyyskassan jäsenenä voi saada selkeästi suurimman mahdollisen työttömyyspäivärahan, koska työttömyyskassan maksamaan ansiopäivärahan määrään vaikuttavat ennen työttömyyttä ansaitut palkkatulot. Tästä syystä päivärahaa kutsutaankin ansiosidonnaiseksi.
”Esimerkiksi pelkällä Kelan tuella työttömyyden ajalta voi saada noin 800 euroa kuussa. Jos kuitenkin liittyy ajoissa työttömyyskassan jäseneksi ja työssäoloehto täyttyy, niin päivärahan määrä olisi esimerkiksi 2 500 euron kuukausituloilla noin 1 515 euroa. Kassan jäsenyydestä on siis euroissa mitattavaa konkreettista hyötyä työttömyyden aikana”, summaa Tikka.
Hallitusohjelman muutokset työttömyysturvaan
3. Kassoissa ei ole eroja
On ja ei ole. Kaikki työttömyyskassat noudattavat samaa lainsäädäntöä, eli esimerkiksi ansiopäivärahan määrässä ei ole eroa, koska se lasketaan työttömyyskassoissa saman kaavan perusteella.
Sen sijaan kassojen palveluissa, hakemusten käsittelyajoissa ja jäsenmaksujen määrässä voi olla paljonkin eroa.
Lisäksi joihinkin työttömyyskassoihin voivat liittyä vain tiettyjen alojen työntekijät. A-kassaan sen sijaan voi liittyä kuka tahansa palkansaaja. Tällöin ei myöskään tarvitse vaihtaa kassaa, jos vaihtaa alaa!
”Parhaan turvan työelämään saa kuulumalla sekä ammattiliittoon että työttömyyskassaan. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta”, muistuttaa Tikka.
4. Kassa maksaa vain ansiopäivärahaa
Työttömyyskassa maksaa myös muita etuuksia – liikkuvuusavustusta, vuorottelukorvausta sekä muutosturvarahaa.
”Tämä unohtuu monelta, kun ansiopäiväraha on tunnetuin kassojen maksama etuus”, harmittelee Tikka.
Liikkuvuusavustus on tarkoitettu kannustamaan työn vastaanottamiseen kauempaakin kotoa. Liikkuvuusavustus korvaa työmatka- ja muuttokuluja, jos vastaanotat työn tai työn edellytyksenä olevan koulutuspaikan, ja työmatkasi on pitkä.
Vuorottelukorvaus on työttömyyskassan maksama etuus vuorotteluvapaan ajalle. Voit jäädä vuorotteluvapaalle, jos kokoaikainen työsuhteesi samaan työnantajaan on kestänyt vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan aloittamista.
Vuorotteluvapaan edellytyksenä on vähintään 20 vuoden työhistoria ennen vuorotteluvapaan alkua. Orpon hallitus on kaavaillut vuorotteluvapaan poistamista, voit lukea mahdollisista muutoksista täältä.
Muutosturvaraha ja mahdollisuus muutosturvakoulutukseen ovat osa muutosturvakokonaisuutta 55 vuotta täyttäneille. Muutosturvan piiriin kuuluvilla on oikeus muutosturvarahaan, koulutukseen ja pidennettyyn työllistymisvapaaseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Tikka
Etuuspäällikkö, Avoin Työttömyyskassa
Puhelin: 050 411 5769
kaisa.tikka@a-kassa.fi
Kuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista.
Työttömyyskassan tehtävänä on turvata jäsentensä ansioturva työttömyyden tai lomautuksen yllättäessä. Kassa maksaa myös muita etuuksia, kuten liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.
Teemme yhteistyötä useiden ammattiliittojen kanssa. Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Yhteistyö A-kassan ja Baronan välillä tuottaa tuloksia – henkilökohtainen palvelu saa kiitosta jäseniltä16.6.2025 07:40:25 EEST | Tiedote
A-kassan ja työelämäyhtiö Baronan yhteistyö auttaa yhä useampaa jäsentä löytämään uuden suunnan työelämässä. Ensimmäiset puitesopimukset on solmittu ja uusia urapolkuja on syntynyt. Baronan räätälöity työnhakupalvelu on osa A-kassan alkuvuodesta lanseeraamaa työllisyyspalveluiden kokonaisuutta, jonka tavoitteena on tarjota käytännönläheistä ja oikea-aikaista tukea työnhakuun.
Jäsenet kiittävät A-kassan palveluiden sujuvuutta – kehitystyö jatkuu12.6.2025 11:16:47 EEST | Tiedote
A-kassan tuoreen jäsentutkimuksen mukaan jäsenet ovat edelleen erittäin tyytyväisiä kassan palveluihin. Suositteluindeksi (NPS) pysyi erinomaisella tasolla (56), ja lähes kaksi kolmesta jäsenestä (63 %) suosittelisi A-kassaa muille. Parhaiten arvioitiin eAsioinnin helppous ja ansiopäivärahan maksamisen luotettavuus.
Työ ei aina löydy omin voimin – A-kassa ja Barona auttavat löytämään reitin takaisin työelämään26.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa ja työelämäpalveluyritys Barona jatkavat tiivistä yhteistyötä tarjotakseen jäsenilleen käytännön tukea työllistymiseen. Keväällä 2025 käyttöön otettu räätälöity työnvälityspalvelu auttaa A-kassan jäseniä löytämään heille sopivia työmahdollisuuksia – myös sellaisia, joita he eivät itse välttämättä tulisi ajatelleeksi.
Ansiopäivärahan saajia selvästi vähemmän – silti joka kymmenes jäsen saa edelleen etuutta13.5.2025 07:46:03 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa selvää laskuaan. Huhtikuussa päivärahansaajia oli 28 986, mikä on yli 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Lomautettujen määrä on vähentynyt vielä nopeammin – yli 30 prosenttia vuoden takaisesta. Kokonaan työttömien lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Huhtikuussa 2025 heitä oli 13 543, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 13 943.
Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa17.4.2025 14:06:50 EEST | Tiedote
A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme