Kallio Software Oy: Kolme suurinta työttömyyskassaa tekevät yhdessä historiaa
Avoin työttömyyskassa A-kassa, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO ja YTK Työttömyyskassa ovat perustaneet Kallio Softwaren, joka rakentaa uuden etuuskäsittelyjärjestelmän ja tuottaa myös muita kehitys- ja ylläpitopalveluita kassoille. Yhtiö julkaisi kesällä hankkeeseen liittyvän kilpailutuksen ja hakee nyt toimitusjohtajaa.
Työttömyyskassoihin kuuluu merkittävä osa suomalaisista palkansaajista, noin 1,9 miljoonaa henkilöä. Kolmeen suurimpaan kassaan kuuluu noin puolet tästä määrästä. Kassojen kautta maksetaan vuosittain noin 1,8 miljardia euroa etuuksia, pääosin työttömyyspäivärahaa, mutta myös vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. Kallio Softwaren perustajakassat vastasivat esimerkiksi vuonna 2022 yli puolesta tästä määrästä.
Perinteisesti kassakentässä on tehty yhteistyötä järjestelmäkehityksen osalta, mutta kolmen kassan yhdessä perustama it-yhtiö on täysin uutta. ”Haluamme tuottaa ketterämpää ansioturvaa ja parhaat mahdolliset palvelut jäsenillemme. Uskomme, että yhdistämällä voimamme ja osaamisemme pystymme tuottamaan erinomaiset työvälineet käyttöömme”, sanovat perustajakassojen johtajat Auli Hänninen YTK:sta, Outi Mäki KOKOsta ja Irene Niskanen A-kassasta.
Työttömyysturva on monimutkaista ja edelleen hyvin ihmiskeskeistä työtä. Tarve automaatiolle on kova, mutta kehitys on tehtävä työttömyysturvan ehdoilla. ”Esimerkiksi työttömyyden alussa lähetettävät ensihakemukset vaativat usein tarkistamista ja lisätietoja, eikä automaatiosta ole siinä merkittävästi hyötyä. Toisaalta olisi perusteltua, että esimerkiksi tulorekisteriä voisi käyttää entistä paremmin hyödyksi, jotta kuormittaisimme jäseniämme lisätietopyynnöillä vähemmän. Uuden järjestelmän kehittämisessä pääpaino onkin siinä, että pystymme tehostamaan käsittelytyötä niin työntekijän kuin asiakkaan päässä”, kassanjohtajat toteavat.
Edellytykset merkittäville kustannussäästöille
Nykyaikaisessa tiedonsiirrossa yhteydet muihin toimijoihin ovat a ja o. ”Olemme jatkuvasti yhteydessä muun muassa te-viranomaiseen, tulorekisteriin, Väestörekisteriin ja Eläketurvakeskukseen. Pienetkin muutokset muiden toimijoiden järjestelmissä aiheuttavat aina riskejä tiedonsiirrolle. Siksi pyrimme huomioimaan kesällä jo alkuvaiheen määrittelyssä tulevaisuuden tarpeita ja varautumaan niihin”.
Yhteistyö kolmen suurimman kassan kesken luo edellytykset myös merkittäville kustannussäästöille. Kun järjestelmien kehitys ja ylläpito jaetaan useamman kassan kesken, säästöt hyödyttävät suoraan jäseniä. ”Työttömyyskassoilla on vankka osaaminen työttömyysturvan toimeenpanosta ja olemme pystyneet ottamaan haltuun jatkuvasti kasvavat lainsäädännön vaatimukset toiminnassa. Näemme, että nyt on hyvä hetki ottaa yhdessä isompi digiloikka ja panostaa tulevaisuuden ansioturvan tehokkuuteen ja asiakaskokemukseen”, toteavat kassanjohtajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Auli Hänninen, toimitusjohtaja, YTK Työttömyyskassa (puh. 040 041 5230)
Outi Mäki, kassanjohtaja, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO
(puh. 050 304 2448)
Irene Niskanen, kassanjohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa (puh. 040 860 1637)
Kuvat
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista.
Työttömyyskassan tehtävänä on turvata jäsentensä ansioturva työttömyyden tai lomautuksen yllättäessä. Kassa maksaa myös muita etuuksia, kuten liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.
Teemme yhteistyötä useiden ammattiliittojen kanssa. Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Työ ei aina löydy omin voimin – A-kassa ja Barona auttavat löytämään reitin takaisin työelämään26.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa ja työelämäpalveluyritys Barona jatkavat tiivistä yhteistyötä tarjotakseen jäsenilleen käytännön tukea työllistymiseen. Keväällä 2025 käyttöön otettu räätälöity työnvälityspalvelu auttaa A-kassan jäseniä löytämään heille sopivia työmahdollisuuksia – myös sellaisia, joita he eivät itse välttämättä tulisi ajatelleeksi.
Ansiopäivärahan saajia selvästi vähemmän – silti joka kymmenes jäsen saa edelleen etuutta13.5.2025 07:46:03 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa selvää laskuaan. Huhtikuussa päivärahansaajia oli 28 986, mikä on yli 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Lomautettujen määrä on vähentynyt vielä nopeammin – yli 30 prosenttia vuoden takaisesta. Kokonaan työttömien lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Huhtikuussa 2025 heitä oli 13 543, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 13 943.
Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa17.4.2025 14:06:50 EEST | Tiedote
A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.
Avoin työttömyyskassa vie työnhaun uudelle tasolle – tekoälyn avulla työnhaku helpottuu31.3.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa lanseeraa 1.4.2025 uuden digitaalisen TyöllisyysApuri-palvelun, joka tukee jäseniä työnhaussa, urasuunnittelussa ja uusien mahdollisuuksien löytämisessä. TyöllisyysApuri hyödyntää tekoälyä ja yhdistää yhteen paikkaan työnhakua tukevat työkalut, tarjoten konkreettista apua työnhakudokumenttien luomisesta työpaikkojen etsimiseen.
A-kassa ja Barona lanseeraavat täysin uudenlaisen työllistämisyhteistyön25.3.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa on sopinut yhteistyöstä työelämäyhtiö Baronan kanssa. 1.4. alkava yhteistyöpilotti tarjoaa A-kassan jäsenille työmahdollisuuksia sekä henkilökohtaista tukea työnhakuun ja uravalintaan. Kyseessä on Suomen ensimmäinen työllistämiskumppanuus työttömyyskassan ja henkilöstöpalveluyhtiön välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme