Kiinteistöliitto

Näin hankkiudut siististi eroon joulukuusesta

Jaa

Viimeistään loppiaisena useimmat haluavat hankkiutua eroon hyvin palvelleesta joulukuusesta. Kuivahtaneen joulukuusen ulos kantamisesta syntyy pahimmillaan melkoinen sotku, ja muistoksi joulusta jää läjäpäin karisseita kuusenneulasia. Kiinteistöliiton asiantuntijat listasivat parhaat konstinsa kuusen aiheuttaman sotkun minimoimiseksi.

  • Jos sinulla on saha tai jämäkkä puukko, voit karsia kuusesta oksat jo sisällä ja viedä ne jätesäkissä ulos. Pelkästä kuusenrungosta ei synny ulos kantaessa suurta sotkua.
  • Kuusen voi kääriä sisällä esimerkiksi räsymattoon ja kantaa sen suojissa ulos. Varaudu siihen, että puuha voi näyttää naapureiden silmissä epäilyttävältä!
  • Kuusen hävittämistä varten on myynnissä myös erityisiä kuusipusseja, jonka voi virittää kuusen alle jo pystytyksen yhteydessä. Hävittämisen hetkellä pussi vedetään kuusen yli ja kuusi kannetaan ulos pussiin suljettuna.

Hävittipä kuusen millä tavalla tahansa, on tärkeää muistaa siivota siitä aiheutuneet sotkut myös taloyhtiön yhteisistä tiloista. Jos sinun jäljiltäsi jää rappukäytävään kasa kuusenneulasia, on huomaavaista lakaista tai imuroida ne itse pois.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye