Yrittäjägallup: Vain joka toinen yrittäjä pitänyt perhevapaita
Yrittäjät pitävät heikosti perhevapaita, kertoo tuore Yrittäjägallup. Perhevapaauudistuksen vaikutus alkanee kuitenkin näkyä erityisesti nuorissa yrittäjissä, jotka pitävät vapaita muita enemmän.

Tuoreen Yrittäjägallupin mukaan vain joka toinen vastaaja on pitänyt lapsensa syntymän tai adoption yhteydessä perhevapaata. Toisaalta alle 40-vuotiaista perheellisistä vastaajista kolme neljästä ilmoitti pitäneensä vapaata. Tätä voidaan pitää erittäin positiivisena asiana. Silti edelleen joka neljäs äitivastaaja ei ollut vapaita pitänyt.
– On hyvä muistaa, että perhevapaauudistus, jossa vapaat erityisesti yrittäjän näkökulmasta joustavoituivat merkittävästi, tuli voimaan vasta syksyllä 2022. Sen tulokset näkynevät merkittävästi kyselyissä vasta tulevina vuosina, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén arvelee.
Pienten ja keskisuurten yritysten näkemyksiä selvittävään Yrittäjägallupiin vastasi 1 240 pk-yritysten edustajaa joulukuun alkupuolella.
Miten kävi yritystoiminnan?
Yrittäjägallupin vastaajista alle kolmannes ilmoitti hoitaneensa itse yritystoimintaansa perhevapaansa rinnalla. Vain hyvin harva yrittäjä keskeytti toiminnan kokonaan perhevapaan ajaksi.
– Vain kymmenen prosenttia vastaajista koki perhevapaan vaikuttaneen positiivisesti yritystoimintaansa. Toisaalta 12 prosenttia koki perhevapaan vaikutuksen olleen negatiivinen, naisista jopa 18 prosenttia, Hellstén avaa tuloksia.
Alle 40-vuotiaista vastaajissa oli muihin ikäryhmiin nähden selvästi eniten sekä niitä, jotka kokivat perhevapaan vaikutuksen yritystoiminnalleen olleen positiivinen (25 prosenttia) että niitä, jotka kokivat vaikutuksen negatiiviseksi (myös 25 prosenttia).
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Näin kysyttiin
Suomen Yrittäjien Verianilla (entinen Kantar Public) teettämään tutkimukseen vastasi 1 240 pk-yritysten edustajaa. Kysely tehtiin 4.–12.12.2023. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Hellsténtyömarkkina-asioiden päällikkö
Puh:050 502 0111harri.hellsten@yrittajat.fiEmmi Lehtomaa
Yrittäjähaastateltava, toisen lapsensa joulukuun puolivälissä saanut Vuoden Nuori Yrittäjä 2023
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 374 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 63 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita7.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.
Työelämägallup: Vain joka viides kannattaa jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistoa5.7.2025 07:16:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista 66 prosenttia vastustaa hallituksen esitystä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, kun taas 22 prosenttia kannattaa sitä. Vahvin kannatus löytyy yrittäjien joukosta, ja vähäisin tuki työntekijöiltä. Joka kymmenes arvioi, että muutos vaikuttaisi omaan jäsenyyteen liitossa, mutta 68 prosenttia uskoo, ettei vaikutusta olisi. Erityisesti nuoret kokevat vaikutusta. Heistä 14 prosenttia kertoo muutoksen vaikuttavan jäsenyyteensä.
Työelämägallup: Tekoäly on käytössä arjessa vain harvoilla – työkaluna lähinnä johdolla4.7.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttö on edelleen kovin vähäistä, selviää tuoreesta Suomen Yrittäjien Työelämägallupista. Vastaajista 26 prosenttia ei käytä tekoälyä lainkaan, ja 20 prosenttia kertoo hyödyntävänsä sitä vain satunnaisesti. Päivittäisiä käyttäjiä on 16 prosenttia, joista useita kertoja päivässä tekoälyä hyödyntää yhdeksän prosenttia.
Työelämägallup: Sdp nousi työelämän ykköspuolueeksi, kokoomus toisena1.7.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Sdp on noussut suosituimmaksi puolueeksi työelämässä olevien keskuudessa 21 prosentin kannatuksella. Vielä tammikuussa 2024 Sdp:n kannatus oli 15 prosenttia. Sdp ohitti aiemmin ykköspaikkaa pitäneen kokoomuksen, jonka kannatus on laskenut 15 prosenttiin. Keskustan kannatus on noussut ja se saa 12 prosentin tuen.
Yrittäjät: Ansiotuloverotus kevenee – toiminimiyrittäjien veronkiristys peruttiin26.6.2025 12:05:18 EEST | Tiedote
Hallitus lähetti tänään lausunnoille veropaketin, joka keventää ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Yrittäjien vaatimuksen mukaisesti hallitus perui aikeensa poistaa kaavamainen työhuonevähennys toiminimiyrittäjiltä. Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto olisi tarkoittanut verotuksen kiristymistä tuhansilla yksinyrittäjille ansiotuloveron kevennyksestä huolimatta. Lisäksi hallitus esittää, että eri järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistetaan, mikä koskee myös Suomen Yrittäjien jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme