Kaalin ja marjojen kulutus saattaa suojata lasta tyypin 1 diabetekselta

Jaa

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan perinnölliseen riskiryhmään kuuluvilla lapsilla, jotka söivät runsaasti kaaleja kuten kerä- parsa- ja kukkakaalia, on muita pienempi riski saada tyypin 1 diabeteksen esiaste eli muodostaa taudin kehittymiselle tyypillisiä vasta-aineita. Sitä vastoin runsaasti banaania syövillä lapsilla havaittiin muita suurempi riski sairastua sekä tyypin 1 diabeteksen esiasteeseen että varsinaiseen tautiin.

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Kyseessä on ensimmäinen seurantatutkimus, joka antaa viitettä siitä, että lapsen hedelmien, marjojen ja kasvisten käytöllä voi olla yhteys sekä tyypin 1 diabeteksen esiasteen ja varsinaisen taudin riskiin.

Runsaasti kaalia kuluttavilla, perinnöllisesti alttiilla lapsilla tutkimus havaitsi muita pienemmän riskin sairastua tyypin 1 diabeteksen esiasteeseen. Lisäksi runsaasti marjoja syövillä lapsilla on muita pienempi riski sairastua tyypin 1 diabetekseen.

Runsaasti banaania syövillä lapsilla sitä vastoin havaittiin muita suurempi riski sairastua sekä tyypin 1 diabeteksen esiasteeseen että varsinaiseen tautiin.

Yhteydet havaittiin silloinkin, kun lapsen energiansaanti, sukupuoli ja perinnöllinen sairastumisriski otettiin huomioon. Muilla hedelmillä tai kasviksilla ei havaittu merkitsevää yhteyttä tyypin 1 diabeteksen tai sen esiasteen riskiin.

Tutkimuksesta ei kuitenkaan vielä selviä, mitkä tekijät kaaleissa, marjoissa ja banaanissa selittävät havaittuja yhteyksiä.

– Lisätutkimuksia tarvitaan varmistamaan, liittyvätkö havaitut yhteydet suoraan kaalien, marjojen ja banaanien käyttöön. On myös mahdollista, että ne kuvastavat tietyntyyppisiä ruokavaliomalleja, toteaa tutkijatohtori Markus Mattila.

Ruonkäyttöä seurattiin lasten ruokapäiväkirjoista

Suomalaisessa DIPP-tutkimuksessa (Finnish Type 1 Diabetes Prediction and Prevention Study) pyritään selvittämään erilaisia tyypin 1 diabeteksen suoja- ja riskitekijöitä. Tutkimukseen on rekrytoitu ja rekrytoidaan edelleen Tampereen, Turun ja Oulun alueella lapsia, joilla on perinnöllisesti suurentunut alttius tyypin 1 diabetekselle.

Tutkimuksessa seurattiin Tampereen ja Oulun alueella vuosina 1996–2004 syntynyttä yli 5 500:aa lasta. Lasten ruoankäyttöä seurattiin ruokapäiväkirjoilla kolmen kuukauden iästä kuuden vuoden ikään asti sekä kotona että päivähoidossa.

Hedelmien, marjojen ja kasvisten kulutusmäärät laskettiin ruokapäiväkirjoista sekä osana eri ruokalajeja että sellaisenaan syötynä. Lasten tyypin 1 diabeteksen esiasteen ja diabeteksen kehittymistä seurattiin kuuden vuoden ikään asti.

Seurantatutkimukseen osallistuivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lisäksi Tampereen, Helsingin, Oulun ja Turun yliopistot; Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistolliset sairaalat sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hyvinvointipalvelut.

Suomessa tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus on maailman korkein, eikä sairauden syitä vielä tunneta. DIPP-tutkimus etsii tyypin 1 diabeteksen riskitekijöitä, jotta sairauden kehittymistä voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä. Lapsen ruoankäytön ja ravintoaineiden saantien yhteyksiä tyypin 1 diabetekseen tutkitaan laajasti. Siten voidaan tarkemmin selvittää, mitkä tekijät ruokavaliossa mahdollisesti altistavat tai suojaavat tyypin 1 diabetekselta.

Hedelmät, marjat ja kasvikset ovat lasten ruokavalion perusta

Ravitsemussuosituksissa lapsille suositellaan hedelmiä, marjoja ja kasviksia viisi oman kouran kokoista annosta päivässä eli noin puolet aikuisille suositellusta puolesta kilosta.

Hedelmät, marjat ja kasvikset ovat tutkitusti terveellisen ruokavalion perusta niin lapsille kuin aikuisille. Ne sisältävät terveydelle hyödyllisiä vitamiineja, polyfenoleja sekä ravintokuitua, ja niiden säännöllisellä käytöllä on tutkitusti monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kasvispainotteista ruokavaliota noudattavilla on pienempi riski sairastua sydän- ja verissuonisairauksiin sekä tyypin 2 diabetekseen verrattuna vähän kasviksia syöviin.

– On tärkeää muistaa, että tämän tutkimuksen löydökset ovat uusia eikä yksittäisen tutkimuksen perusteella ole tarvetta muuttaa laajaan tutkimusnäyttöön perustuvia lasten ravitsemussuosituksia, Markus Mattila painottaa.

Lähde:

Mattila M, Takkinen H-M, Peltonen EJ, Vuorinen A-L, Niinistö S, Metsälä J, Ahonen S, Åkerlund M, Hakola L, Toppari J, Ilonen J, Veijola R, Haahtela T, Knip M, Virtanen SM. Fruit, berry, and vegetable consumption and the risk of islet autoimmunity and type 1 diabetes in children – The DIPP birth cohort study. Am J Clin Nutr. 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Markus Mattila
tutkijatohtori
Tampereen yliopisto
markus.mattila@tuni.fi

Suvi Virtanen
professori
THL ja Tampereen yliopisto
puh. 029 524 8729
suvi.virtanen@thl.fi

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Tutkimuksesta keinoja parantaa luokan ääniympäristöä ja tukea opettajan äänenkäyttöä8.5.2024 16:20:38 EEST | Tiedote

FM Sirpa Pirilä osoittaa väitöstutkimuksessaan, että korkea toiminnanaikainen melutaso oppitunnilla kuormittaa opettajan ääntä. Pirilä kehittää tutkimuksessaan keinoja parantaa luokan ääniympäristöä ja tukea opettajan äänenkäyttöä. Myös oppilaat hyötyvät ääniympäristön muutoksesta opettajan äänen kuuluessa paremmin. Tutkimus antoi viitteitä myös siitä, että opettajan äänenkäyttö jatkaa paranemista ääniterapiajakson loputtuakin, kun terapiassa harjoiteltujen toimintamallien siirtoa opetustyöhön tuetaan ns. Carryover-menetelmillä.

Väitös: Puhtaankin ilman maissa keuhkoihin kulkeutuu runsaasti terveydelle haitallisia pienhiukkasia ja mustaa hiiltä8.5.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Väitöstutkimuksessaan diplomi-insinööri Teemu Lepistö tutki ihmisen keuhkoihin kulkeutuvien hiukkasten pinta-alan pitoisuuksia ja ominaisuuksia erilaisissa kaupunkiympäristöissä viidessä maassa. Tutkimuksen mukaan ihmisen keuhkoihin voi päätyä suuria pitoisuuksia terveydelle haitallisia pienhiukkasia myös ilmanlaadultaan puhtaina pidetyissä maissa kuten Suomessa. Työssään Lepistö selvitti muun muassa, kuinka keuhkoihin päätyvien pienhiukkasten pitoisuudet ja ominaisuudet vertautuvat perinteisiin ilmanlaadun ja pienhiukkasten monitoroinnin mittareihin. Tämä voisi antaa vastauksia pienhiukkasten terveysvaikutusten alueellisiin vaihteluihin.

Väitös: TT-kuvat ja laskenta selvittävät, auttaako leikkaus nenän tukkoisuuteen8.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Nenän tukkoisuus on erittäin tavallinen ongelma ja sen hoitaminen kuormittaa terveydenhuoltoa. Väitöstutkimuksessaan Jaakko Ormiskangas tutki potilaiden tietokonetomografiakuvien (TT-kuvien) pohjalta tapahtuvaa nenän ilmavirtauksen numeerista CFD-laskentaa (Computational Fluid Dynamics) ja 3D-tulostukseen perustuvia nenäkäytävien virtauksen kokeellisia mittausmenetelmiä. Potilaskuvien pohjalta tapahtuvalla nenän ilmavirtauksen CFD-laskennalla voidaan arvioida nenän tukkoisuutta ja nenäleikkauksen tuomaa hyötyä potilaan hyvinvoinnille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye