Energiateollisuus ry

Sähkövuosi 2023: Puhdas sähköntuotanto kasvoi, päästöt ja hinnat romahtivat

Jaa

Sähköntuotannossa tapahtuneiden muutosten johdosta sähkön ilmastopäästöt alkavat olla historiaa. Suomi on valmis tarjoamaan kasvavissa määrin puhdasta sähköä nykyisille asiakkaille ja uusille teollisille investoijille. Tuulivoiman ja ydinvoiman tuotanto on kasvanut merkittävästi, teollisuuden laskusuhdanne on vähentänyt sähkön kulutusta. Sähkön nettotuonti on romahtanut vähäiseksi. Sähkön tukkuhinnat painuivat energiakriisiä edeltävälle ajalle.

Kuvaaja, joka esittää sähköntuotannon raaka-ainelähteiden muutosta 2010-23. Fossiilisten käyttö on vähentynyt rajusti, samalla päästöttömät sähköntuotannon tavat ovat kasvaneet.

Puhdas tuotanto kasvussa

Energiamurros etenee vauhdilla, ilmenee Energiateollisuus ry:n julkaisemista sähkön vuositilastoista. Sähkö on nyt lähes päästötöntä. Vuodesta 2010 alkaen päästöt ovat laskeneet 87 %, viime vuonna lasku jatkui jyrkästi alaspäin osoittavaa käyrää. Laskua oli 38 % edelliseen vuoteen verrattuna. Päästöttömän tuotannon osuus on nyt 94 % kokonaistuotannosta, jossa on mukana myös muun teollisuuden tuottama sähkö.

Sähkön tuotanto on kohonnut merkittävästi energiakriisiä edeltäneestä tasosta, ilmenee Energiateollisuus ry:n vuositilastoista. Vuosina 2021 ja 2022 sähköä tuotettiin 69 terawattituntia, viime vuonna tuotanto nousi 78 terawattituntiin. Kasvua oli 13 %. Samaan aikaan kulutus laski reilulla kahdella prosentilla 2022–23. Vuoteen 2021 verratessa lasku on tuntuvampi, 8,4 %. Tuotannon kasvu ja kulutuksen väheneminen johtivat siihen, että tuontisähkön tarve väheni merkittävästi. Suomi oli pitkään EU:n suurin sähköntuoja, mutta vuonna 2023 nettotuonnin osuus sähkönkulutuksesta oli enää 2,2 %. Tuonnin väheneminen johtuu uuteen, kotimaiseen hinnaltaan kilpailukykyiseen kapasiteettiin investoimisesta.

Sähkön tuotantoa ovat lisänneet tuulivoimaan tehdyt investoinnit ja Olkiluoto 3:n valmistuminen. Tuulivoiman tuotanto kasvoi 25 %, kun vuoden 2022 puolella pystytetyt voimalat olivat täydessä tuotannossa. Tuotantokapasiteetti kasvoi 2023 aikana lähes 1300 MW, vuoden 2022 alusta se on yli kaksinkertaistunut ja ylittää 7000 MW:n rajan näinä päivinä. Ydinvoiman tuotanto kasvoi 35 %. Ydinvoimalla tuotettiin 32,7 terawattituntia sähköä, joka vastasi 41 %:n osuutta kulutuksesta. Sateisen kesän ja syksyn johdosta myös vesivoimavuosi oli hyvä, tuotanto kasvoi 12,6 %. Aurinkovoiman tuotanto kasvoi prosenteissa reilusti, 65 %, mutta sen osuus kokonaistuotannosta on edelleen vähäinen. Alkaneena vuonna aurinkovoiman osuus nousee yli prosenttiin kulutuksesta ja tuotannosta.

Päästöttömän tuotannon osuus oli viime vuonna 94 %. Puhdas tuotanto lisääntyi, samalla kun kivihiilen käyttö puolittui ja turpeen käyttö väheni 35 %. Sähköä tuotettiin yhä vähemmän polttamalla. Sähkön erillistuotanto väheni 40 %, lämmöntuotannon yhteydessä tuotetun sähkön (CHP) tuotanto laski 20 %.

– Puhdas siirtymä otti jättiharppauksen viime vuonna. Sähkömme on jo lähes kokonaan ilmastoneutraalia, ja samalla sähkön hintataso on tukkumarkkinoilla pudonnut energiakriisiä edeltäneelle tasolle, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. – Päästöttömän sähkön tuotantoa voidaan lisätä mittavasti, ja samalla houkutella Suomeen teollisia investointeja ja saada niiden myötä uutta vientiä, työpaikkoja ja hyvinvointia, Leskelä jatkaa.

Sähköjärjestelmä on kokenut huomattavia muutoksia energiakriisin seurauksena. Tärkeänä muutostekijänä on ollut energiayhteistyön katkeaminen Venäjän kanssa.

– Vielä kaksi vuotta sitten Venäjältä tuotiin tuntuva määrä sähköä, kaasua ja polttoaineita. Kaikki tuotu on nyt korvattu puhtaalla kotimaisella tuotannolla, ja ylikin. Tuotamme sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja kasvun varaa todella on, Leskelä sanoo.

Kulutuksen laskun taustalla teollisuuden laskeva kysyntä

Sähkön kokonaiskulutus laski reilulla kahdella prosentilla edellisestä vuodesta. Sähköä kulutetaan tällä hetkellä vähemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla, kahdeksankymmentä terawattituntia vuodessa. Vuoden 2023 kulutushuippu oli 27.11. marraskuisen kylmän jakson aikana. Kulutushuipun ajoittuminen marraskuulle on hyvin poikkeuksellista.

Teollisuuden sähkönkäyttö on laskenut kuluneen kahden vuoden aikana dramaattisesti kaikilla sektoreilla. Viime vuoden aikana laskua oli lähes kuusi prosenttia. Suurinta pudotus on ollut metsäteollisuudessa, jossa kulutus laski peräti kahdeksan prosenttia vuoden 2023 aikana. Vuodesta 2021 alkaen metsäteollisuuden sähkönkulutus on pudonnut reilut kolme terawattituntia.

Kotitaloudet vähensivät sähkönkulutustaan jonkin verran alkuvuonna, vaikka sähkönhinta oli maltillinen. Astetta alemmas kampanja oli vielä tuoreessa muistissa. Loppuvuoden kylmät säät nostivat kulutusta sen verran, että muu kuin teollinen kulutus kasvoi vuositasolla 0,4 %. Pörssisähkösopimusten yleistyminen on tarjonnut kulutusjoustolle entistä tehokkaamman kannustimen.

– Lisääntyvä ja jo puhdistunut sähköntuotanto avaa teollisuudelle uusia mahdollisuuksia vähentää sähkön avulla toiminnastaan aiheutuvia päästöjä ja tehdä investointeja puhtaiden tuotteiden valmistamiseen, sanoo Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa. – On syytä toivoa, että suhdanne virkistyy, vienti alkaa vetää, ja että tänne saadaan houkuteltua myös ulkomaisia investointeja. Energiantuotanto ei ole kasvun pullonkaula, vaan mahdollistaja, Salomaa jatkaa.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry

Ilona-myrsky katkoi sähköt  30 000 kotitaloudelta11.10.2024 08:00:29 EEST | Tiedote

Ilona-myrsky katkoi sähköt 30 000 kotitaloudelta Ilona-myrsky pyyhki Suomen yli lokakuun 9. ja 10. välisenä yönä ja aiheutti sähkökatkoja etenkin itäisessä Suomessa. Enimmillään sähköt olivat yhtäaikaisesti poikki noin 30 000 asiakkaalla. Huolimatta kovasta sateesta ja tuulesta sekä pimeydestä, seuraavana aamupäivänä sähköt oli saatu palautettua jo yli 20 000 asiakkaalle. Suuri osa katkoista saatiin korjattua 12 tunnin kuluessa, mikä mahdollisti monien kotitalouksien ja yritysten paluun normaaliin elämään nopeasti. Perjantaiaamuksi katkojen määrä laskenut alle kahden tuhannen, ja paikalliset sähköverkkoyhtiöt pyrkivät korjaamaan jäljellä olevat viat mahdollisimman pian. Viime vuosina on investoitu merkittävästi sähköverkkojen säävarmuuden parantamiseen ja verkkojen vahvistamiseen. Tämä työ on jo tuottanut tulosta, mikä näkyy erityisesti näiden ääriolosuhteiden aikana, toteaa Energiateollisuus ry:n sähköverkkoasiantuntija Ina Lehto. - Verrattuna reilun kymmenen vuoden takaiseen tilantee

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye