Röntgentutkimukset ovat turvallisia ilman säteilysuojaimiakin
Säteilyturvakeskus on yhdessä Suomen röntgenhoitajien ja Suomen radiologiyhdistyksen fyysikoiden kanssa julkaissut suosituksen potilaan suojaamisesta röntgentutkimuksissa. Siinä todetaan, että säteilysuojaimia ei ole tarpeen käyttää, sillä ne eivät olennaisesti pienennä potilaiden säteilyaltistusta ja tutkimukset ovat turvallisia ilman niitäkin.
Potilaiden röntgentutkimuksissa saamat säteilyannokset ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä. Laitteet ovat kehittyneet ja yhä pienempi määrä säteilyä riittää diagnostisen kuvan muodostamiseen. Myös ymmärrys säteilyn vaikutuksista ja riskeistä on lisääntynyt. Tämän takia tiedetään, että potilaiden säteilysuojaimista saama lisähyöty jää useimmissa tutkimuksissa häviävän pieneksi.
Nykyään potilaiden suojaaminen tarpeettomilta säteilyannoksilta tapahtuu, kun osaava henkilökunta rajaa tarkasti kuvattavan alueen ja käyttää nykyaikaisten kuvauslaitteiden säteilyannosautomatiikkaa sekä valitsee oikeat kuvaussuunnat ja valmistelee potilaan hyvin kuvaamiseen.
Paitsi että perinteisten säteilysuojainten käytöstä ei ole hyötyä, niiden käyttö voi toisinaan toimia myös tarkoitustaan vastaan. Röntgenkuvaa otettaessa säteily siroaa vain hyvin lähelle kuvattavaa aluetta. Jos suojaimesta halutaan saada jotain hyötyä, se on sijoitettava hyvin tarkasti kuvattavan alueen viereen, jolloin se voi häiritä kuvausta. Kun kuvasta ei saada tarvittavaa tietoa, pitää kuvaus sitten uusia.
Tuoreen suosituksen linjauksia noudatetaan jo monissa kuvantamisyksiköissä Suomessa. Uudet linjaukset eroavat kuitenkin suojauskäytännöistä joihin työntekijät ja potilaatkin ovat voineet tottua. Niinpä suosituksessa todetaan, että suojainten käyttö voi joissain yksittäistapauksissa olla perusteltua tutkimuksen sujuvuuden kannalta, jos niiden käyttö lisää potilaan turvallisuuden tunnetta mutta ei vaaranna tutkimuksen onnistumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Petra Tenkanen-RautakoskiToimistopäällikköSäteilyturvakeskus
Puh:09 75988603Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Melanom fortsätter att bli vanligare i Finland – i synnerhet unga upplever inte solen som en hälsorisk23.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Med tillräckligt skydd mot solens UV-strålning skulle man kunna förhindra fyra av fem fall av melanom. Men inte ens god kunskap om solens hälsorisker kan garantera tillräckligt skydd. Särskilt för unga kan det vara svårt att beakta långsiktiga hälsorisker.
Melanooma jatkaa yleistymistä Suomessa – etenkään nuoret eivät koe aurinkoa terveysriskinä23.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Riittävällä suojautumisella auringon UV-säteilyltä pystyttäisiin ehkäisemään neljä viidestä melanoomatapauksesta. Hyvätkään tiedot auringon terveyshaitoista eivät kuitenkaan takaa riittävää suojautumista. Etenkin nuorten voi olla vaikeaa huomioida pitkän aikavälin terveysriskiä.
Melanoma continues to become more common in Finland – young people in particular do not consider the sun to be a health risk23.4.2024 09:30:00 EEST | Press release
Adequate protection from the sun's UV radiation would prevent four out of five cases of melanoma. However, even good information about the health hazards of the sun does not guarantee adequate protection. Young people in particular may find it difficult to take long-term health risks into account.
Kutsu Ilmatieteen laitoksen, Syöpäjärjestöjen ja Säteilyturvakeskuksen tiedotustilaisuuteen UV-säteilystä16.4.2024 07:16:51 EEST | Kutsu
Ihon suojaamiseen auringon UV-säteilyltä kannattaa jo kiinnittää huomiota. UV-indeksi saattaa kevätauringossa kivuta jo kolmeen tai sen yli. Tällöin on syytä suojautua. Ilmatieteen laitos, Syöpäjärjestöt ja Säteilyturvakeskus kutsuvat median edustajia kuulemaan tietoa auringon UV-säteilystä aamiaistilaisuuteen tiistaina 23. huhtikuuta.
Radiation and Nuclear Safety Authority measures human radioactivity in Rovaniemi4.4.2024 08:00:00 EEST | Press release
Human radioactivity measurements to be carried out by the Radiation and Nuclear Safety Authority in Rovaniemi are part of the programme to measure the radioactivity of the population, which began in the 1960s.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme