IMAGO-valmennuksesta hyötyy ihan jokainen pk-yritys
IMAGO-valmennukset saavat jatkoa tänä vuonna. IMAGO-valmennusten suosio kasvoi viime vuoden aikana myös eteläpohjalaisten yritysten keskuudessa. Valmennuksiin osallistui kymmenkunta eteläpohjalaista yritystä.

Maksuton IMAGO-valmennus pureutuu siihen, mikä tekee yrityksestä halutun työpaikan. Houkutteleva työnantajamielikuva saa osaajat kiinnostumaan yrityksestä ja nopeuttaa rekrytointia. Vetovoima perustuu kuitenkin pitovoimaan – työnantajamielikuvan takaa on löydyttävä työpaikka, jossa jokaisen ihmisen on hyvä olla ja työskennellä.
Valmennus käsittelee konkreettisia asioita, kuten perehdyttämistä ja rekrytointiprosessin sujuvuutta. Ryhmäkeskustelut tarjoavat vertaistukea ja sparraavat samojen haasteiden kanssa kamppailevia ja pätevät kouluttajat tukevat työnantajamielikuvan kehittämistä tuomalla perusasiat innostavasti esiin. ”Oli hienoa päästä tuulettamaan ajatuksia eri aloilta tulevien osallistujien kanssa. Keskustelut olivat antoisia, ajatuksia herättäviä ja pääsimme valmennuksen aikana jakamaan ideoita ja hyviä vinkkejä keskenämme. Valmennus vahvisti omia käsityksiäni esimerkiksi sisäisen markkinoinnin ja pitovoiman merkityksellisyydestä” toteaa valmennukseen osallistunut Maarit Tamsi, Matti Tamsi Oy:stä.
Imago-valmennuksessa opitaan rakentamaan sisältä vahva brändi. Sisältä vahva brändi ei ole kiiltokuva, vaan se perustuu sille, että yrityksessä tuetaan monenlaisten työntekijöiden työssä menestymistä ja työyhteisöön sitoutumista. Työnsä osaavat ja siinä viihtyvät työntekijät tekevät tulosta – ja tälle todellisuudelle perustuva työnantajamielikuva auttaa erottumaan työmarkkinoilla ja houkuttelee oikeat osaajat!
IMAGO-valmennus auttaa yritystä parantamaan liiketoimintaansa kehittämällä:
- työnantajamielikuvaa, jotta mahdolliset työntekijät kiinnostuvat yrityksestä,
- rekrytointia, jotta yritys onnistuu seulomaan monimuotoisesta työnhakijajoukosta kaikkein osaavimmat ihmiset,
- perehdytystä, jotta jokainen uusi työntekijä pääsee mukaan työhön ja työyhteisöön, ja
- yrityskulttuuria, jossa jokainen työntekijä pystyy täysipainoisesti käyttämään osaamistaan yhteisen tavoitteen edistämiseen.
Valmennukset vuonna 2024
Maksuton IMAGO-valmennus koostuu kolmesta erillisestä valmennusiltapäivästä (klo 11–16), jotka toteutetaan kahden kuukauden aikana. Valmennuksessa pureudutaan vahvan työnantajamielikuvan ja yrityskulttuurin perusteisiin, osaajien löytämiseen ja houkutteluun sekä onnistuneen rekrytointiprosessin kulmakiviin.
IMAGO-valmennuksen päätavoitteina on:
- kehittää työnantajamielikuvaa, joka kattaa paitsi yrityksen ulkoisen brändin myös kyvyn vastata työnhakijoiden ja työntekijöiden kasvaviin odotuksiin,
- kehittää monimuotoista rekrytointi- ja perehdytysosaamista sekä taitoja rakentaa osallistavaa yrityskulttuuria,
- antaa käytännön vinkkejä ja konkreettisia työkaluja oman yrityksen johtamisen ja työnantajamielikuvan kehittämiseen, ja
- kehittää osallistuvien yritysten monimuotoisuusosaamista ja mahdollistaa myös kansainvälisen rekrytoinnin onnistuminen.
Ennen kaikkea IMAGO haluaa sytyttää yrityksissä kipinän, jonka avulla yritysten rohkeus ja kyky houkutella, perehdyttää ja sitouttaa osaajia kehittyy!
Valmennus on vuorovaikutteista ja rakentuu monipuolisesti asiantuntijapuheenvuoroista, ryhmäkeskusteluista ja harjoitustehtävistä. Valmennus toteutetaan etäyhteydellä Zoomissa, joten osallistuminen onnistuu joustavasti paikasta riippumatta.
Jokaiseen valmennusryhmään kuuluu tunnin vapaaehtoinen vertaissparraus, jossa valmennusryhmän osallistujat pääsevät yhdessä keskustelemaan ja sparraamaan toisiaan valmennuksen teemoista.
Valmennuspäivien teemat ovat:
- Sisältä vahva työnantajamielikuva
- Osaajamarkkinointi
- Onnistunut rekrytointi ja perehdytys
Valmennus toteutetaan yhteistyössä TE-toimiston, ELY-keskuksen ja Aava & Bangin kanssa. Valmentajina toimivat Aava & Bangin viestinnän, markkinoinnin ja HR:n asiantuntijat.
Ilmoittautuminen valmennuksiin avautuu 15.1.2024 TE-palveluiden sivuilla (toimistot.te-palvelut.fi) Tervetuloa mukaan!
Valtakunnallista IMAGO-palvelua koordinoi Pirkanmaan TE-toimisto. IMAGO on osa Work in Finland -kokonaisuutta ja toteuttaa Talent Boost -toimenpideohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Elina KivisaariKehittämisasiantuntijaEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 027 515marja-elina.kivisaari@ely-keskus.fiTietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 7385 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi. Kaikista alueen työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vajaa kolmannes. Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on lisääntynyt ja avoimia työpaikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvakartoituksia päivitetty (Etelä-Pohjanmaa)22.12.2025 08:32:37 EET | Tiedote
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvavaarakarttoja on päivitetty tulvatilanteiden ja vedenkorkeuksien arvioinnin tarkentamiseksi useilla jokiosuuksilla Etelä-Pohjanmaalla. Kartat ovat nähtävissä ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
