Helsingin yliopiston sijoitustuotto oli +13,5 prosenttia vuonna 2023
Akateemisen tutkimuksen pohjalle rakentuvan Helsingin yliopiston sijoitusstrategian kulmakiviä ovat hajauttaminen, alhaiset kustannukset ja ilmastonmuutoksen torjunta. Arvopaperisalkun keskimääräinen vuosituotto vuoden 2019 alusta on ollut +11,6 prosenttia.

Helsingin yliopiston arvopaperisalkun tuotto oli +13,5 prosenttia vuonna 2023. Tuottoa nostivat ensisijaisesti maailmanlaajuisesti sijoittavat vastuulliset osakeindeksirahastot. Salkun arvo oli vuoden lopussa 672 miljoonaa euroa.
– Kulunut vuosi kohteli eri maiden talouksia epäyhtenäisesti. Meillä on kuitenkin välillisesti omistusosuus tuhansista yrityksistä maailmanlaajuisesti, minkä vuoksi hyödyimme maailmantalouden kasvusta. Sijoituskohteidemme hiili- ja kustannusjalanjälki oli lisäksi erittäin maltillinen, toteaa Helsingin yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm.
Helsingin yliopiston arvopaperisalkun keskimääräinen vuosituotto on ollut +11,6 prosenttia vuoden 2019 alusta, jolloin yliopisto siirtyi nykyiseen sijoitusstrategiaan. Strategia rakentuu akateemisen tutkimuksen pohjalle, ja sen kulmakiviä ovat hajauttaminen, alhaiset kustannukset sekä ilmastonmuutoksen torjunta.
Sijoituskohteiden keskimääräinen vuosikustannus (Total Expense Ratio) on alle 0,1 prosenttia. Kohteista on suljettu pois fossiilisten polttoaineiden tuottajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anders EkholmsijoitusjohtajaHelsingin yliopisto
Puh:050 526 4253anders.g.ekholm@helsinki.fiMarjo BerglundkvestoriHelsingin yliopisto
Puh:0294 122 213marjo.berglund@helsinki.fiHelsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiElina Raukkoviestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto
https://www2.helsinki.fi/fi/ihmiset/henkilohaku/elina-raukko-9126048
Linkit
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kulttuuriperintöoikeus ei pelasta Venetsiaa12.8.2025 08:39:34 EEST | Tiedote
Maailmanperintöjärjestelmän kyky tarjota oikeudellista suojaa kulttuuriperintökohteille on puutteellinen. Oikeustieteellinen väitöskirjatutkimus osoittaa, ettei jäykkä juridinen järjestelmä tunnista ilmastonmuutoksen tuomia haasteita.
Resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloissa ja kulkeutuvat myös muihin maihin11.8.2025 14:07:31 EEST | Tiedote
Antibiooteille resistentit bakteerit leviävät sota-alueiden sairaaloista muualle maailmaan erityisesti sotavammapotilaiden mukana, mikä aiheuttaa haasteita terveydenhuollossa. Sairaaloiden ulkopuolella uhkaa ei kuitenkaan ole.
Kissojen valtimosairauden perinnöllinen syy selvitettiin – voi auttaa myös ihmisten hoitojen kehittämisessä8.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkijat löysivät perinnöllisen syyn kissoilla esiintyvään valtimosairauteen. Löytö auttaa ehkäisemään sairauden leviämistä kissoissa ja luo mahdollisesti myös pohjaa uusille ihmisten hoitolinjoille.
Rehtori Sari Lindblom: “Satojen miljoonien yliopistoleikkauksilla Suomi uppoaisi vain syvemmälle suohon”7.8.2025 13:11:25 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön ehdotus valtion vuoden 2026 budjetiksi julkaistiin keskiviikkona 6. elokuuta. Esitys sisältää mittavia, satojen miljoonien leikkauksia yliopistojen, tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitukseen. Lisäksi parlamentaarisesta T&K-sovusta luovuttaisiin. Helsingin yliopisto vastustaa jyrkästi esitettyjä leikkauksia.
Helsingin yliopiston sijoitustuotto 2,6 prosenttia miinuksella alkuvuonna 20255.8.2025 08:20:08 EEST | Tiedote
Aiemmat sijoitustuotot mahdollistavat jopa 10 miljoonan euron lisäpanostukset spinout- ja startup-yrityksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme