Säteilyturvakeskus (STUK)

Maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen käytön turvallisuusarvio valmistuu huolella

Jaa

Säteilyturvakeskuksen valvontaraportti vuoden 2023 viimeiseltä kolmannekselta kertoo, että käytetyn ydinpolttoineen loppusijoituksesta vastaavan Posivan työ ja viranomaisvalvonta etenevät ilman suuria ongelmia mutta hieman hitaammin kuin vielä jonkin aikaa sitten ajateltiin.

Ennen kuin Posiva voi aloittaa Eurajoen Olkiluodossa maailman ensimmäisen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen käytön, se tarvitsee luvan valtioneuvostolta. Lupapäätökseen tarvitaan Säteilyturvakeskuksen (STUK) lausunto, jonka se perustaa omaan turvallisuusarvioonsa. Työ- ja elinkeinoministeriö pyysi STUKin lausuntoa vuoden 2023 loppuun mennessä, mikäli mahdollista. Koska käyttölupahakemusaineiston käsittely on STUKissa edelleen kesken, on STUK pyytänyt TEMistä lisäaikaa lausunnon antamiselle vuoden 2024 loppuun.

STUK toteaa kolmannesvuosiraportissaan, että käyttöluvan turvallisuusarviota varten tarkastettava aineisto on hyvin suuri. STUK ei myöskään ole pystynyt aina tekemään arvioitaan Posivan sille ensimmäiseksi toimittamien aineistojen perusteella vaan Posivan on pitänyt päivittää sitä. Näin ollen aineiston käsittely on vienyt ennakoitua pitempään.

Vuoden 2023 lopussa STUK on paitsi valmistellut turvallisuusarviota, myös jatkanut Posivan ja sen tekemien töiden valvontaa. Valvottavia asioita ovat niin maan päällä käytetyn ydinpolttoaineen kapselointilaitoksessa tehtävät laitteistojen asennukset, niiden koekäytöt ja niiden suunnittelu kuin maan alla loppusijoitustiloissa käynnissä olevat kalliorakentamiseen liittyvät työt.

STUK valvoo ja tarkastaa myös Posivan loppusijoituslaitoksen turvajärjestelyjä, organisaation turvallisuuskulttuuria ja Posivan valmiutta aloittaa loppusijoitustoiminta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää. Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda. Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye