SitraSitraSitra

YK:n resurssipaneeli Maailman kiertotalousfoorumi WCEF:n kumppaniksi

Jaa

Dubain ilmastokokouksen myötä investoinneissa katse on suunnattava uusiutuvien energialähteiden ohella kiertotalouteen. Tiedepohjaltaan vankistuva, suomalaislähtöinen Maailman kiertotalousfoorumi WCEF2024 kannustaa etsimään uusia investointikohteita jatkossa kiertotaloudesta.

Topias Dean / Sitra

World Circular Economy Forum WCEF2024 järjestetään Brysselissä Belgiassa 15.–18. huhtikuuta, ja se kutsuu koolle tuhansia asiantuntijoita kiertotalouden tarjoamien mahdollisuuksien äärelle.

WCEF vahvistaa entisestään tieteeseen perustuvaa lähestymistapaansa. Foorumin tiedekumppanina on jatkossa YK:n Kansainvälinen resurssipaneeli (IRP), joka tarjoaa tiedepohjaista tietoa materiaalien käytöstä päätöksentekijöille samaan tapaan kuin YK:n Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC tarjoaa tietoa ilmastonmuutoksesta. WCEF:n ohjelmakumppanina on aloittanut hollantilainen, voittoa tavoittelematon Circle Economy -säätiö, joka tunnetaan etenkin maailman talouksien kiertotalousasteen mittaamisesta.

Tänä vuonna WCEF järjestetään kahdeksatta kertaa, yhteistyössä myös useiden muiden kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Maailman kiertotalousfoorumi WCEF on Suomen ja Sitran maailmanlaajuinen aloite. Kansainvälisenä yhteistyöalustana se kokoaa tuhannet kiertotalouden edelläkävijät yhteen.

Siirtyminen fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin on välttämätöntä, mutta sen rinnalla on keskityttävä voimakkaasti myös kiertotalouden kehittämiseen. Tämä tarkoittaa, että materiaalit on pidettävä käytössä nykyistä pidempään, on vähennettävä riippuvuutta materiaaleihin liittyvistä, epävarmoistakin toimitusketjuista sekä niin ikään vähennettävä materiaalien tuotannosta johtuvaa luontoon kohdistuvaa rasitusta.

Kiertotalouden mahdollisuudet ovat valtavat. Juuri julkaistun Circle Economy -säätiön Circularity Gap Report 2024 -raportin mukaan maailmantaloudesta vain 7,2 prosenttia on tällä hetkellä kiertotaloutta, mikä korostaa hyödyntämätöntä taloudellista potentiaalia.

”Olemme vakuuttuneita siitä, että kiertotalouden ratkaisut tulevat houkuttelemaan suuria investointeja”, toteaa Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen Dubain ilmastokokouksen aloittamasta uudesta aikakaudesta. ”Sääntelyn rooli on olennainen siinä, että investointivirrat ohjautuvat kohti kiertotaloutta. Se on ratkaisevan tärkeää yhteiskuntien kestävän kehityksen kannalta. Tämä muutos on välttämätön, jotta saamme puututtua luonnonvarojen ylikulutukseen.”

Kiertotalouden yhdeksi keskeisimmäksi kansainväliseksi tapahtumaksi noussut WCEF korostaakin tänä vuonna kiertotalouden poikkeuksellisia mahdollisuuksia. Dubain ilmastokokous oli ensimmäinen, jonka loppulauselmassa todettiin kiertotalouden olevan toimiva lähestymistapa, jonka avulla maailmassa voidaan siirtyä kestäviin kulutus- ja tuotantomalleihin.

Kansainvälisen resurssipaneelin toinen puheenjohtaja Janez Potočnik toteaa, että resurssien käytön kasvua on mahdollista hillitä samalla kun talous kasvaa, eriarvoisuus vähenee, hyvinvointi paranee ja ympäristövaikutukset vähenevät merkittävästi. ”Talousjärjestelmämme on tuhlaileva ja epäoikeudenmukainen. Materiaalien (yli)kulutus on keskeinen osa globaalin kestävyyden ja tasa-arvon haastetta, mikä on syytä huomata politiikassa."

Resurssipaneelin helmikuussa julkistettavan lippulaivaraportin Global Resources Outlook 2024:n alustavat tulokset osoittavat, että kiertotalous on kiistatta tarpeen: Uusien (neitseellisten) materiaalien käyttö on edelleen kasvanut keskimäärin yli 2,3 prosenttia vuodessa. Ilman kiireellisiä ja yhteisiä toimia resurssien käyttötapojen muuttamiseksi materiaaliresurssien käyttö voi kasvaa lähes 60 prosenttia nykyisestä tasosta vuoteen 2060 mennessä eli 100 miljardista tonnista 160 miljardiin tonniin.

"COP28:ssa tehtyjen päätösten jälkeen on paljon tilaa viisaammille kiertotalousratkaisuille – esimerkiksi maataloudessa, liikenteessä ja kulutustavaroissa", sanoo Circle Economy -säätiön toimitusjohtaja Ivonne Bojoh. "Meidän on uudistettava rahoitus- ja työvoimapolitiikkaamme, jotta voimme toteuttaa sellaisia kestäviä ja vaikuttavia muutoksia, joilla puututaan ilmastonmuutoksen ja sosiaalisen eriarvoisuuden perimmäisiin syihin."

WCEF2024:ssa on esillä ratkaisuja eri puolilta maailmaa neljän päivän ajan. Tänä vuonna foorumi tekee myös yhteistyötä kahden merkittävän eurooppalaisen toimijan kanssa: Euroopan komission alainen Euroopan kiertotalouden sidosryhmäfoorumi (European Circular Economy Stakeholder Platform) järjestää päätapahtuman eurooppalaisen osuuden ja EU-puheenjohtajamaa Belgia järjestää 17. huhtikuuta koko päivän kiihdyttämötilaisuuksia, joihin sisältyy muun muassa vierailuja kiertotalousyrityksiin Belgiassa.

Tapahtuman tiedot, ohjelma ja ilmoittautumisohjeet: www.wcef2024.com.

Lisätietoja tapahtumasta

Mika Sulkinoja, johtava asiantuntija, kansainvälinen yhteistyö, Sitra, mika.sulkinoja@sitra.fi, p. 050 357 1723

Rebecca Nohl, Maailman resurssipaneelin puheenjohtajan Janez Potočnikin esikunta, Systemiq, rebecca.nohl@systemiq.earth

Ilektra Kouloumpi, johtava asiantuntija, innovaatiot ja kansainvälinen yhteistyö, Circle Economy Foundation, ilektra@circle-economy.com

Median akkreditointi, lehdistön materiaalipaketti sekä mediatilaisuus 8.4.

Median akkreditointi tapahtumaan on avoinna. Rekisteröitymislomake sekä lehdistön materiaalipaketti (englanniksi) löytyvät tapahtuman englanninkielisiltä verkkosivuilta osoitteesta www.wcef2024.com/media.

Lehdistön edustajille järjestetään ennakkoinfo 8. huhtikuuta klo 15.00 Suomen aikaa. Infoon ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin WCEF2024:n mediasivulla yllä mainitussa osoitteessa. Seuraa tapahtuman vaiheita ja tilaa WCEF:n uutiskirje osoitteessa www.wcef2024.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Maailman kiertotalousfoorumi WCEF

WCEF on vuotuinen tapahtuma, joka tuo yhteen tuhansia liike-elämän johtajia, päättäjiä ja asiantuntijoita eri puolilta maailmaa keskustelemaan maailman parhaista kiertotalousratkaisuista. WCEF on alusta myös tarkemmin rajatuille tapahtumille ja oheistapahtumille. WCEF on Suomen valtion ja Sitran maailmanlaajuinen yhteishanke.

Kansainvälinen resurssipaneeli (IRP)

YK:n ympäristöohjelma käynnisti kansainvälisen resurssipaneelin International Resource Panelin vuonna 2007 rakentaakseen ja jakamaan tietoa, jota tarvitaan resurssien käytön parantamiseen maailmanlaajuisesti. Paneelissa on resurssienhallintaan liittyvien kysymysten tutkijoita sekä niin kehittyneistä kuin kehittyvistä maista, kansalaisyhteiskunnasta, teollisuuden alalta sekä kansainvälisistä järjestöistä. Paneelin raportit keräävät viimeisimmät tieteelliset, tekniset ja sosioekonomiset havainnot resurssien maailmanlaajuisesta käytöstä.

Circle Economy Foundation

Circle Economy Foundation on maailmanlaajuista kiertotaloustyötä tekevä säätiö, jonka pääpaikka on Amsterdamissa, Hollannissa. Säätiö välittää käytännönläheisiä ja skaalautuvia ratkaisuja teollisuudelle, kaupungeille ja valtioille. Säätiön visiona on talousjärjestelmä, joka varmistaa, että planeetta ja kaikki ihmiset voivat kukoistaa. Ilmastokatastrofin välttämiseksi säätiön tavoitteena on kaksinkertaistaa maailmanlaajuinen kiertotalous vuoteen 2032 mennessä.

Sitra

Sitra on riippumaton ja puolueeton tulevaisuustalo. Ennakoimme tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiöitä ja toteutamme kumppanien kanssa kokeiluja, jotka auttavat yhteiskuntaamme uudistumaan ja vahvistavat sen kriisinkestävyyttä. Lisäksi tarjoamme kaikille kiinnostuneille työkaluja oman tulevaisuusajattelun ja muutoskyvyn kehittämiseen. Tavoitteenamme on reilu, kestävä ja innostava tulevaisuus. Sellainen tulevaisuus, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye