Vuoden tärkeimmän kirjan tekijät kutsuvat mukaan häirinnän vastaiseen työhön
Lupa olla tyttö -kirja muistuttaa jokaisen tytön ja naisen oikeudesta elää pelkäämättä. Teoksessa on äänessä lähes 30 eri-ikäistä tunnettua naista, joista kukin tahollaan on kokenut seksuaalisuutta loukkaavaa häirintää tai todistanut ilmiön olemassaolon muuta kautta. Kirjaprojekti käynnistyy mesenaattikampanjalla.

Yhdeksän kymmenestä nuorista naisista on kokenut elämänsä aikana seksuaalisuutta loukkaavaa häirintää. Moni häirintää ja ahdistelua kohdannut nuori vaikenee, sillä hän pelkää tai kantaa häpeää.
Haluamme koota yhteen tarinoita, jotka auttavat meitä kaikkia ymmärtämään, että jokaisella on rajat, joita täytyy kunnioittaa. Ja että jokaisella on oikeus olla maailmassa omana itsenään. Lupa olla tyttö -kirjan kirjoittajat muistuttavat omien tarinoidensa kautta nuoria tyttöjä siitä, että jokaisella on lupa elää rauhassa. Rauhassa ahdistelulta ja epäasialliselta käytökseltä, ilman pelkoa, häpeää ja hiljentämistä.
Kirja toteutetaan Into Kustannuksen ja Naisasialiitto Unionin yhteistyönä. Kirjan toimittavat Fatim Diarra ja Iida Tani.
”Meidän on opetettava tytöillemme, että seksuaalisuutta loukkaava häirintä ei ole koskaan hyväksyttävää. Siitä saa kertoa, siitä saa puhua ja sen uhriksi joutumista ei tarvitse hävetä eikä yhdenkään tytön pidä pelätä vain siksi, että hän on tyttö.”
Fatim Diarra
”Jokaisen tytön pitäisi saada olla tyttö rauhassa. Heidän pitää tietää, ettei mikään tapa olla tyttö, mitkään persoonallisuuden piirteet tai tapa pukeutua oikeuta seksuaalisuutta loukkaavaa häirintää. Tämä kirja toimii muistutuksena siitä.”
Iida Tani
Kirjan kirjoittajia ovat: Roosa Rahkonen, Ina Mikkola, Minja Koskela, Fatim Diarra, Eva Biaudet, Adina Nivukoski, Nasima Razmyar, Sara Al Husaini, Eekku Aromaa, Iida Tani, Laura Juntunen, Mercedes Bentso, Erika Helin, Jenni Kynnös, Laila Lindqvist, Raisa Omaheimo, Meeri Koutaniemi, Katri Ylinen, Riina Tanskanen, Marja Kihlström, Josefiina Lahtinen, Sini Korpinen, Nuppu Oinas, Kirsi Piha, Heli Sutela, Hennariikka Laaksola, Clarissa Jäärni, Ida Paul, Piritta Hagman ja Linnea Vihonen.
Kannen on suunnitellut Bifu / People's.
Mesenaattikampanja on käynnissä 8.2.–15.3.2024
Osallistu kirjan tekemiseen ostamalla Mesenaatti-sivuston vastikkeita. Vastikkeita on tarjoilla useita erilaisia aina lahjoituksella Naisasialiitto Unionin häirinnän vastaiseen työhön, Lupa olla tyttö -painotuoreeseen kirjaan ja kansanedustaja Fatim Diarran puhujaesiintymiseen.
Mesenaattikampanjan kautta kerätyillä varoilla katamme kirjoittajien ja kirjan toimittajien palkkiot ja samalla tuemme Naisasialiitto Unionin häirinnän vastaista työtä.
Kirja ilmestyy 15.5. Osallistu kampanjaan!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Riina Tanskasen Tympeät tytöt -näyttely avautuu Tampereella12.6.2025 11:28:01 EEST | Tiedote
Sarjakuvantekijä ja yhteiskuntakriitikko Riina Tanskasen näyttelyssä Tympeät tytöt – Luokkakipuja Työväenmuseo Werstaalla Tampereella on esillä uutuuskirjan originaalipiirroksia tyttöyden ja talouden keskinäisistä suhteista. Tympeiden tyttöjen suloisen särmikkääseen pinkkiyteen voi uppoutua museossa 13.6.2025–11.1.2026.
Palkitun tv-käsikirjoittajan esikoistrilleri hurmasi kustannusalan konkarit11.6.2025 10:35:14 EEST | Tiedote
Tatiana Elfin Huijari avaa henkeäsalpaavan trillerisarjan, jonka päähenkilö on stereotypioita rikkova, täysin häpeämätön mutta viehättävä sosiopaatti Rebekka Nummi. Älykäs, omaperäinen teos yllättää käänteillään paatuneimmankin jännityskirjallisuuden lukijan. Kirja on jo ennen ilmestymistään kerännyt poikkeuksellista kiitosta ja sitä ollaan kovaa vauhtia viemässä maailmalle kirjallisuusagentti Elina Ahlbäckin toimesta.
Uusi Lappiin sijoittuva dekkarisarja alkaa10.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Kuollut karkuteillä yhdistää pohjoista mystiikkaa, letkeää huumoria ja cozy crime -kirjallisuuden parhaita elementtejä. Kati Routa on lappilaislähtöisen kirjailija, käsikirjoittaja Katariina Romppaisen alter ego.
Laura Juntusen uutuuskirja Koti kadulla kertoo Tii Judénin hätkähdyttävän selviytymistarinan3.6.2025 11:09:07 EEST | Tiedote
Tii Judén päätyi hyvin nuorena päihdekierteeseen ja kadulle. Nykyään hän tekee työtä asunnottomuuden vähentämiseksi Suomessa ja maailmalla. Judénin elämäkerta Koti kadulla avaa näkökulmia hatkassa olevien nuorten turvattomaan elämään, väkivallan ja rikollisuuden kierteeseen sekä tyttöjen ja naisten asemaan päihdemaailmassa.
Arvostetun musiikkitoimittajan kirja paljastaa, miksi Taylor Swift on yksi aikamme vaikutusvaltaisimmista artisteista27.5.2025 10:20:25 EEST | Tiedote
Rolling Stone -musiikkilehden toimittaja Rob Sheffield syventyy uutuuskirjassaan Taylor Swiftin musiikkiin, elämään ja kulttuuriseen vaikutukseen sekä Swiftin luomaan poikkeukselliseen fanikulttuuriin. Sheffieldin asiantuntemus ja kokemus tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman Swiftin maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme