Vihreät - De Gröna

Vihreiden Ohisalo: Hallitus ei voi väittää kannattavansa EU:n yritysvastuulainsäädäntöä

Jaa

Tänään kokoustaneen suuren valiokunnan äänestysten päätteeksi Suomi päätyi käytännössä vastustamaan yritysvastuudirektiiviä, kuten hallitus aiemmin esitti. Vihreiden tekemä vastaesitys oli kanta, jonka mukaan Suomi olisi kannattanut direktiiviä. Vihreiden suuren valiokunnan jäsen Maria Ohisalo kommentoi tapahtunutta tuoreeltaan.

Vihreiden kansanedustaja Maria Ohisalo
Vihreiden kansanedustaja Maria Ohisalo

– Ei voi Suomen hallitus väittää kannattavansa EU:n yritysvastuulainsäädäntöä, Ohisalo kommentoi valiokkunnan äänestystulosta. 

EU:ssa on valmisteltu vuosia uutta yritysvastuulainsäädäntöä, joka velvoittaisi yritykset toimimaan reilujen pelisääntöjen mukaisesti. 

– Ihmisoikeuksien ja ympäristön tilaa olisi pystytty tällä parantamaan. Lyhytnäköistä politiikka tämä on ja kertoo laajemmin EU:ssa puhaltavista tuulista, Ohisalo kirjoittaa. 

Vuosia valmisteltu EU:n yritysvastuudirektiivi asettaisi suurille yrityksille velvollisuuden selvittää toimintaansa liittyvät haitalliset ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset ja puuttua niihin. Myös Ihmisoikeusloukkausten uhrien mahdollisuus saada oikeutta olisi keskeinen osa tulevaa direktiiviä.

– Vielä on kuitenkin pieni toivon siemen, että tämä silti menisi läpi. Olisi myös vastuullisten suomalaisten yritysten etu, että epäreilulla tavalla toimivat eivät markkinoilla pärjäisi, Ohisalo muistuttaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Sofia Virta: ”Perheväkivaltaa todistaneet lapset tulisi tunnistaa myös rikoksen uhriksi”10.5.2024 14:57:19 EEST | Tiedote

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa, jossa lapset, jotka näkevät tai kuulevat väkivaltaa, tulisi lukea myös rikoksen uhriksi. Nykyisen lainsäädännön mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa lapsen altistumista ei ole kriminalisoitu Suomessa. Virta aikoo tehdä asiasta aloitteen eduskunnassa.

Vihreiden Atte Harjanne: “Orpon-Purran hallitus ei näytä ymmärtävän sen enempää asioiden hintaa kuin arvoakaan lukuun ottamatta sipsejä, öylättiä ja nuuskamakuja”7.5.2024 14:28:48 EEST | Tiedote

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanteen mukaan nyt tarvitaan uskottavaa taloudenhoitoa, reilua uudistamista ja haitoille hintalappu. “Maalina pitää olla kukoistava, päästötön talous luonnon asettamissa rajoissa. Arvon hallitus, saa suorittaa”, Harjanne totesi puheessaan eduskunnan täysistunnossa 7. toukokuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye