Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät viime vuonna 10,9 % edellisvuodesta – joulukuussa metalliteollisuus nosti tilaukset hienoiseen kasvuun
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli vuoden 2023 joulukuussa 1,3 % suurempi kuin vuotta aiemmin. Yritykset saivat joulukuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän vain metalliteollisuudessa. Paperiteollisuudessa ja kemianteollisuudessa tilaukset vähenivät edelleen.
Metalliteollisuudessa uusien tilausten arvo oli joulukuussa 8,4 % viimevuotista suurempi. Paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset vähenivät 7,6 % ja kemianteollisuudessa peräti 23,4 % vuotta aiemmasta.
”Kaikilla teollisuuden päätoimialoilla uudet tilaukset olivat vähentyneet ennen joulukuuta yhtäjaksoisesti jo puolen vuoden ajan. Suurinta lasku oli kaikilla toimialoilla kolmannella vuosineljänneksellä. Heinä-syyskuussa tilausten arvot pienentyivät metalliteollisuudessa ja paperiteollisuudessa lähes viidenneksen ja kemianteollisuudessa noin neljänneksen vuodentakaisesta”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Petri Koivisto.
Vuoden 2023 aikana tilaukset vähenivät edellisvuodesta kaikilla teollisuuden päätoimialoilla. Eniten tilausten arvo pieneni kemianteollisuudessa, 17,2 %. Paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset vähenivät 10,5 % ja metalliteollisuudessa 9,6 %.
”Teollisuuden uudet tilaukset olivat melkein koko viime vuoden miinuksella, ainoastaan tammi- ja joulukuussa oli hyvin pientä kasvua. Vuoden 2023 kehitys oli hyvin toisenlainen kuin vuonna 2022, jolloin uudet tilaukset kasvoivat 6,4 %. Vuonna 2020 alkanut kasvu taittui kaikilla toimialoilla vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä, ja tilaukset alkoivat vähentyä”, Koivisto sanoo.
Teollisuuden uusien tilauksien indeksi lasketaan käyvin arvoin. Siksi hintojen nousun vaikutus on hyvä ottaa huomioon tuloksia tarkemmin tarkasteltaessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri KoivistoYliaktuaari
Puh:029 551 3669petri.koivisto@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Pieni positiivinen pilkahdus syntyvyydessä alkuvuonna – lasku tasaantunut25.7.2024 08:00:56 EEST | Tiedote
Suomessa syntyi tammi-kesäkuussa 21 719 lasta, mikä on 465 lasta enemmän kuin vuosi sitten. Myös kokonaishedelmällisyysluku on kohonnut aavistuksen verrattuna vuoden 2023 tasoon.
Inflaatio hidastuu edelleen – elintarvikkeiden hinnat viime vuoden tasolla15.7.2024 08:01:45 EEST | Tiedote
Kuluttajahintojen vuosimuutos oli kesäkuussa 1,3 %, kun se vuoden alussa tammikuussa oli 3,3 %. Euroopan keskuspankin EKP:n käyttöön tuotettavan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) vuosimuutos oli kesäkuussa 0,5 %, kun se vuoden alussa oli 1,1 %.
Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski12.7.2024 08:01:33 EEST | Tiedote
Kesäkuussa pantiin vireille 252 konkurssia. Tämä on 13 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssihakemuksista noin puolet oli palvelualoilla ja viidennes kaupan alalla.
Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku toukokuussa vähäisintä sitten loppuvuoden 202227.6.2024 08:02:09 EEST | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat toukokuussa koko maassa 2,8 % edellisestä vuodesta. Edellisestä kuukaudesta hinnat nousivat 1,0 %.
Joka toisella suomalaisella asuntokunnalla velkaa vuonna 2023, velat pienenivät edellisvuodesta18.6.2024 08:01:52 EEST | Tiedote
Suomalaisista asuntokunnista 51 prosentilla oli velkaa vuonna 2023. Veloista valtaosa eli 70 prosenttia oli asuntovelkaa. Velallisten asuntokuntien keskimääräinen velka oli 94 000 euroa. Asuntovelallisten keskimääräinen asuntovelka oli 114 800 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme