Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

B1-kielen opetussuunnitelman perusteet uudistuivat – kouluihin yksi tunti lisää opettaa ja oppia kieliä

Jaa

Opetushallitus on julkaissut uudistetut B1-kielen opetussuunnitelman perusteet. Perusteet otetaan käyttöön kouluissa 1.8.2024, josta lähtien perusopetuksen oppilaat opiskelevat uusien B1-kielen opetussuunnitelman perusteiden ja samalla voimaan tulevan uuden tuntijaon mukaan. B1-kieliä ovat perusopetuksessa toisena kotimaisena kielenä opiskeltavat ruotsi tai suomi ja vieras kieli. Jatkossa B1-ruotsin opetuksessa suomenruotsalaiseen ja ruotsalaiseen kieliympäristöön ja kulttuuriin sekä Pohjoismaihin tutustutaan jo 6. luokalla.

Opetushallitus on päivittänyt B1-kielen opetussuunnitelman perusteita, koska Sanna Marinin hallituksen tekemän tuntijakoasetuksen muutoksen myötä 7. vuosiluokalle on lisätty yksi tunti viikossa enemmän B1-kielen opetusta. Näin opetuksen vähimmäismäärä nousee kuudesta seitsemään vuosiviikkotuntiin. Yhden viikkotunnin lisäys B1-kieleen on osa Kansalliskielistrategian tavoitetta edistää toisen kotimaisen kielen oppimista ja opetusta. 

Perusteet otetaan käyttöön kouluissa 1.8.2024. Tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden uudistuksen myötä perusopetuksen järjestäjien tulee päivittää paikallinen opetussuunnitelma ja tuntijako kevään 2024 aikana. Uusi tuntijako tarkoittaa sitä, että B1-kielen opetusta tulee järjestää yksi tunti viikossa lisää lukukauden 2024–2025 aikana sekä 7.- että 9.-luokkalaisille. Lisäksi 8.-luokkalaisille tulee järjestää B1-kielen opetusta yksi tunti viikossa lisää joko lukuvuonna 2024–2025 tai viimeistään heidän ollessaan 9. vuosiluokalla lukuvuonna 2025–2026. Joissakin kunnissa ja kouluissa on jo omalla päätöksellä järjestetty esimerkiksi B1-ruotsin opetusta yksi tai kaksi tuntia viikossa enemmän, jolloin B1-kielen vähimmäistuntimäärä perusopetuksessa on ylittynyt. 

Kaikille oppilaille yhteinen B1-kielen opetus alkaa viimeistään 6. vuosiluokalla. B1-oppimäärä on suomenkielisissä kouluissa useimmiten toinen kotimainen kieli, ruotsi ja ruotsinkielisissä kouluissa suomi. Paikallista opetussuunnitelmatyötä on pyritty keventämään sillä, että vuosiluokkien 3–6 ja 7 uudistetut perusteet siirretään paikalliseen opetussuunnitelmaan sellaisinaan, kun B1-kielen opetus alkaa 6. vuosiluokalla.  

B1-kieltä voi koulusta ja kunnasta riippuen opiskella jo aiemmin, esimerkiksi jo 5. vuosiluokalla. Niissä kouluissa, missä B1-kielen opetus alkaa jo ennen 6. vuosiluokkaa, tulee huolehtia, että paikallinen opetussuunnitelma vastaa uudistettuja perusteita ja tuntijakoa. 

Opetuksen järjestäjän tulee myös päättää ja kuvata paikallisessa opetussuunnitelmassaan, mitkä ovat opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt vuosiluokilla 8 ja 9.

Tavoitteena on käyttää kieltä viestinnän välineenä heti alusta

Perusteissa B1-kielen opetuksen tavoitteita, sisältöjä ja osaamisen tason kuvauksia eri arvosanoille on päivitetty, mutta tavoitteiden määrä pysyy ennallaan. Osaamisen taso arvosanoille 5, 7, 8 ja 9 pysyy myös ennallaan. Sen sijaan 6. vuosiluokan lukuvuosiarviointiin ja päättöarviointiin liittyviä osaamisen tason kuvauksia on osittain päivitetty.

Opettajan tekemä arviointiin liittyvä työ vähenee, koska yhteen B1-kielen opetussuunnitelman opetuksen tavoitteeseen liittyvää oppilaan saavuttamaa osaamista ei tarvitse arvioida. Näin ollen arvioitavia asioita on vähemmän osana B1-kielen opetusta. Opettajan ei tarvitse erikseen testata, onko oppilas oppinut juuri tähän tavoitteeseen liittyvät asiat.

Uudistuksessa lisäksi B1-ruotsin opetuksen tavoitteisiin liittyviä keskeisiä sisältöalueita on järjestelty siten, että suomenruotsalaista ja ruotsalaista kielialuetta ja kulttuuria sekä Pohjoismaita koskevat sisältöjä aletaan käsitellä jo viimeistään 6. vuosiluokalla, kun aiemmin niitä käsiteltiin 7.–9. luokalla.

Opettajalla jää yhden tunnin lisäyksen myötä enemmän aikaa opettamiseen ja oppilailla oppimiseen. Opetuksen tavoitteena on esimerkiksi tukea oppilaan motivaatiota oppia ruotsia ja saada valmiuksia käyttää ruotsin kielen taitoaan monipuolisesti erilaisissa viestintätilanteissa.

– B1-ruotsin opetuksessa on erityisen tärkeää luoda oppitunneille arkeen liittyviä tilanteita, joissa oppilas voi käyttää ruotsin kieltä viestinnän välineenä heti alusta alkaen, toteaa opetusneuvos Annamari Kajasto.

Yhteistyö ja opetusalan palaute on tärkeä osa valmistelua

Opetusalan ammattilaisten näkemyksiä on kuunneltu tarkasti ja ne on huomioitu opetussuunnitelmatyössä. Opetushallituksen kieltenopetuksen asiantuntijoiden lisäksi B1-kielen perusteluonnoksen laatineessa työryhmässä oli mukana perusopetuksen kieltenopettajia ja opettajankouluttajia suomen- ja ruotsinkielisestä koulutuksesta. Työssä otettiin myös huomioon Kansallisen arvioinnin keskuksen (Karvi) tekemän arvioinnin tulokset ja toimenpide-ehdotukset. B1-kielen perusteluonnosta on myös voinut kommentoida kaikille avoimessa lausuntopalvelu.fi-verkkopalvelussa. Palautetta on saatu eri sidosryhmiltä ja kunnilta erityisesti B1-ruotsin opetussuunnitelman perusteista. 

– Olemme Opetushallituksessa tutustuneet palautteeseen huolellisesti, ja pyrkineet huomioimaan sen perusteiden viimeistelyssä, Kajasto kertoo.

Opetushallitus tukee opettajien työtä laajasti

Opetushallitus järjestää B1-ruotsin paikallisen opetussuunnitelmatyön tueksi helmi-maaliskuussa 2024 koulutuskiertueen yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa. Koulutukset ovat maksuttomia. Lisäksi Opetushallitus tukee eri keinoin B1-ruotsin opetuksen kehittämistä kunnissa ja kouluissa tulevina vuosina neuvomalla ja ohjaamalla, järjestämällä koulutuksia sekä laatimalla tukimateriaalia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. Kesäaikana 1.6.–31.7. palvelemme maanantaista perjantaihin kello 9–15.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen

Grunderna för läroplanen för B1-språket har reviderats – en timme mer tid att undervisa och lära sig språk i skolorna12.2.2024 14:50:00 EET | Tiedote

Utbildningsstyrelsen har publicerat de reviderade grunderna för läroplanen för B1-språket. Grunderna tas i bruk i skolorna 1.8.2024. Efter detta datum studerar eleverna i den grundläggande utbildningen enligt de nya grunderna för läroplanen för B1-språket och den nya timfördelningen som träder i kraft samtidigt. B1-språk i den grundläggande utbildningen är finska eller svenska som det andra inhemska språket och främmande språk. I fortsättningen bekantar man sig med den finlandssvenska och svenska språkliga miljön och kulturen samt de nordiska länderna i undervisningen i B1-svenska redan i årskurs 6.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye