Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i ÖsterbottenPohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Tammikuun työllisyyskatsaus: Työttömyys jatkaa kasvuaan edelleen (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Jaa

Pohjanmaan ELY-keskusalueella (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) oli tammikuun lopussa yhteensä 8 150 työtöntä työnhakijaa. Se on 935 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli tammikuussa 471 enemmän kuin joulukuussa 2023. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on kuitenkin edelleen Manner-­Suomen alhaisin (7,1 %). Koko maassa vastaava osuus on 10,9 %. Joulukuuhun verrattuna työttömyysaste pienentyi 0,5 prosenttiyksikköä Pohjanmaan ELY-keskusalueella ja 0,3 prosenttiyksikköä koko maassa. Tammikuun aikana oli avoinna yhteensä 7 660 työpaikkaa, mikä on 3 229 työpaikkaa (- 29,7 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 1 217 eli 366 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (+ 43,0 %). Tiedot ilmenevät työ-­ ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Nainen asiakaspalvelussa.

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi lähes kaikissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Työttömien määrä kasvoi eniten Pietarsaaren seudulla (+ 30 %) ja pienentyi ainoastaan Suupohjan rannikkoseudulla (- 9 %). Pohjanmaan ELY-keskusalueen kunnista alhaisin työttömyysaste oli Luodossa, joissa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 2,6 %.  Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli suurinta Perhossa (11,9 %). Vaasan työttömyysaste oli 7,9 %, Kokkolan 9,2 % ja Pietarsaaren 9,2 %.

Työttömyys kasvoi kaikissa ikäryhmissä ja useimmissa ammattiryhmissä vuodentakaiseen verrattuna

Tammikuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 010, mikä on 129 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan ja 117 vähemmän kuin edellisessä kuussa. Työttömien määrä kasvoi 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä 53 henkilöllä vuoden takaisesta 817:ään työttömään.

Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 2 866 eli 234 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (35 % kaikista työttömistä työnhakijoista). 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä oli eniten työttömiä työnhakijoita eli kaikkiaan 1 104 työtöntä. Työttömien määrä kasvoi eniten 40–44-vuotiaiden ikäryhmässä, kasvua oli 163 henkilöä vuoden takaiseen verrattuna.

Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys vähentyi ainoastaan maanviljelijöiden, metsätyöntekijöiden ym. ammattiryhmässä (- 41). Työttömien määrä lisääntyi vuotta aikaisempaan nähden eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä (+ 300).

Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuotta aikaisempaan nähden

Tammikuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 2 056, mikä on 129 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 42 enemmän kuin edellisessä kuussa. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 1 027, mikä on 37 vähemmän kuin vuosi sitten.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Pohjanmaan ELY-keskus tukee alue- ja yhdyskuntarakenteen tasapainoista kehittämistä, kehittää elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Pohjanmaan ELY-keskus julkaisee alueen työllisyyskatsauksen kuukausittain. Työllisyyskatsauksen tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon. Työnvälitystilasto kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen työnhakija-asiakkaista, työnantajien TE-toimistoihin ilmoittamista avoimista työpaikoista ja työvoimapoliittisista toimenpiteistä. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee koko maata koskevan työllisyyskatsauksen, ja ELY-keskukset laativat alueelliset työllisyyskatsaukset.

.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 09:00:43 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

Mika Palosaari utnämnd till överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten27.11.2025 13:52:01 EET | Pressmeddelande

Ekonomie magister Mika Palosaari har utnämnts till tjänsten som överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten. Statsrådet utnämnde 27.11.2025 överdirektörerna för de tio livskraftscentralerna för tiden 1.1.2026–31.12.2030. Genom reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscentraler och de nuvarande 15 NTM-centralerna läggs ner. Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet 1.1.2026 och de blivande överdirektörerna inleder sitt arbete i december 2025 med uppgifter inom beredningen av livskraftscentralerna vid arbets- och näringsministeriet.

Mika Palosaari Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi27.11.2025 13:52:01 EET | Tiedote

Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajan virkaan on nimitetty kauppatieteiden maisteri Mika Palosaari. Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta ja uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat. Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 ja tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 elinvoimakeskusten valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.

Sysselsättningsöversikt för oktober: Arbetslösheten ökar och mängden lediga arbetsplatser minskar (Österbotten, Mellersta Österbotten)25.11.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av oktober sammanlagt 8 491 arbetslösa arbetssökande. Det är 635 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var dock i oktober 16 färre än i september. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,4 %). Jämfört med september månad var arbetslöshetsgraden oförändrad inom Österbottens NTM-centrals område och ökade med 0,2 procentenheter i hela landet. Under oktober fanns det totalt 1 281 lediga arbetsplatser, vilket var 616 platser (-32,5 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 636 dvs. 83 färre (-11,5 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye