Väitös: Markkinoistaminen on pysyvästi muuttanut julkista vanhuspalvelujärjestelmää Suomessa
Olli Karsion väitöstutkimuksen tulokset herättävät useita kysymyksiä julkisten vanhuspalveluiden nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Mikä on yksityisen sektorin rooli ja valta osana hyvinvointivaltiota nyt ja tulevaisuudessa? Keskittyvätkö markkinat suurille kansainvälisille hoivayrityksille, etenkin nyt kun palveluiden järjestäminen on keskitetty kuntien sijaan suuremmille hyvinvointialueille? Väitöstutkimuksessaan YTM Olli Karsio tutki julkisten vanhuspalvelujen markkinoistamista.

Markkinaehtoiset palvelujen järjestämisen tavat, kuten kilpailuttaminen ja valinnanvapaus, ovat vakiintuneet vähitellen osaksi julkista vanhuspalvelujärjestelmää Suomessa. Julkisen rahoituksen ongelmat, väestön ikääntyminen, huoltosuhteen heikkeneminen ja työvoimapula hoivatyön kentällä ovat pakottaneet poliittiset toimijat etsimään uusia ratkaisuja julkisten vanhuspalveluiden järjestämiseen. Yksi ratkaisu on ollut markkinamekanismien käyttöönotto julkisten palveluiden järjestämisessä.
Olli Karsio käsittelee väitöstutkimuksessaan julkisten vanhuspalveluiden markkinoistamista 1980-luvulta nykypäivään. Markkinoistamista on edistetty ulkoistamalla julkisesti rahoitettuja palveluita yksityisille palveluntarjoajille ja lisäämällä palvelunkäyttäjien valinnanvapautta. Markkinoistaminen on muuttanut myös yksityisen, kolmannen ja julkisen sektorin suhteita.
Väitöskirjan keskeiset havainnot osoittavat merkittävän muutoksen lähes täysin julkisesta vanhuspalvelujärjestelmästä markkinoistettuun, mutta suurelta osin edelleen julkisesti rahoitettuun järjestelmään.
– Hoivapalveluiden markkinoistaminen on seurausta paikallisten valintojen kasautumisesta. Lainsäädäntö on mahdollistanut – mutta ei pakottanut – valinnanvapauden lisäämisen ja julkisten palveluiden ulkoistamisen yksityisille toimijoille, Karsio toteaa.
Markkinoistamisen seuraukset tulevat vasta nyt näkyviin
Karsion tutkimuksen keskeinen tulos on, että markkinoistaminen on vähitellen ja asteittain, mutta kuitenkin perusteellisesti, muuttanut julkista vanhuspalvelujärjestelmää Suomessa. Markkinaehtoinen palvelujen järjestäminen ja tuottaminen on vakiintunut osaksi julkista vanhuspalvelujärjestelmää.
– Julkisten vanhuspalveluiden markkinoistamisella on useita seurauksia, jotka tulevat näkyväksi vasta nyt, kun markkinamekanismeista ja yksityisestä palvelutuotannosta on tullut pysyvä, institutionalisoitunut osa kansallista palvelujärjestelmää, sanoo Karsio.
– Kukaan ei varmasti ajatellut kunnissa ulkoistaessaan palvelutuotantoa paikallisille perheyrityksille tai yhdistyksille 1990-luvulla, että suuret ulkomaalaisomisteiset hoivayritykset vastaisivat merkittävästä osasta julkisesti rahoitettuja hoivakotipalveluja 2020-luvulla, pohtii Karsio.
Karsion mukaan markkinoistaminen on peruuttamattomasti muuttanut julkista vanhuspalvelujärjestelmää Suomessa. Sillä on seurauksia niin palveluiden käyttäjille, hoiva-alalla työskenteleville kuin palveluita järjestäville hyvinvointialueille ja palveluntuottajille.
Olli Karsio on kotoisin Hämeenlinnassa ja valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Nykyisin hän toimii Valtiontalouden tarkastusviraston ylitarkastajana.
Väitöstilaisuus perjantaina 23. helmikuuta
YTM Olli Karsion sosiaalipolitiikan alaan kuuluva väitöskirja The Marketisation of Public Eldercare Services in Finland - A gradual institutional change tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa perjantaina 23.2.2024 klo 12.00 (Linna-rakennus, sali K 103, Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Eeva Jokinen Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii professori emerita Anneli Anttonen Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Yhteyshenkilöt
Olli Karsio
olli.karsio@tuni.fi
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Taipumus todellisuuspakoisuuteen ennustaa addiktioiden kehittymistä9.5.2025 09:01:00 EEST | Tiedote
Yksilön kokema todellisuuspakoisuus on yhteydessä päihteiden käyttöön sekä liialliseen rahapelaamiseen, digipelaamiseen ja internetin käyttöön, selviää YTM, KTM Hannu Jouhkin tuoreesta sosiaalipsykologian alan väitöskirjasta.
Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote
Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.
Väitös: Lapsettomuushoidoilla alkaneisiin raskauksiin liittyy enemmän komplikaatioita, mutta riskejä voidaan pienentää hoitoa räätälöimällä6.5.2025 08:20:00 EEST | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Eeva-Maria Pohjonen selvitti väitöstutkimuksessaan lapsettomuushoitoihin liittyviä raskauskomplikaatioita. Lapsettomuushoidot ovat yleistyneet ja niiden turvallisuutta voidaan lisätä räätälöimällä hoitoja yksilöllisesti.
Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote
Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.
Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote
Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme