Pohjois-Savon ELY-keskus

TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025 - Pohjois-Savoon syntyy kolme työllisyysaluetta

Jaa

Valtioneuvosto päätti 22.2.2024 neljästä työllisyysalueesta. Kaikki tulevat työllisyysalueet ovat nyt selvillä. Suomeen tulee yhteensä 45 työllisyysaluetta tai kuntaa, jotka vastaavat 1.1.2025 lähtien työvoimapalvelujen järjestämisestä.

Valtioneuvoston päätöksellä ei ollut vaikutuksia Pohjois-Savoon, jossa on jo aiemmin vahvistettu alueen kolme työllisyysaluetta. Ensi vuoden alusta lukien TE-palveluista vastaavat Keski-Savon, Kuopion ja Ylä-Savon työllisyysalue. Ylä-Savon työllisyysalue sai poikkeusluvan TE-palveluiden järjestämiseen. Pohjois-Savon työllisyysalueet toimivat vastuukuntamallilla. 

Valtakunnallisesti kunnista 39 järjestää työvoimapalvelut vastuukuntamallilla, neljä kuntaa järjestää yksin (Lahti, Kouvola, Helsinki, Vantaa) ja kaksi kuntaa järjestää työvoimapalvelut kuntayhtymämallilla (Suupohjan ja Kympin työllisyysalueet).  

- Pohjois-Savon valmistelun näkökulmasta voi hyvillä mielin todeta, että eri toimijoiden välinen valmisteluyhteistyö on ollut tiivistä, aktiivista ja vaikuttavaa. Kuntavetoista valmistelua on tukenut meneillään oleva työllisyyden kuntakokeilu, Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtaja Jan Blomberg kuvailee valmistelua.  

Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta.  

- TE-palveluilla on merkittävä rooli osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Yritysten rekrytointitarpeet on tärkeä huomioida valmistelussa, jotta työpaikat ja työntekijät saadaan kohtaamaan nopeasti. Viime vuonna TE-palvelujen kautta ilmoitettiin noin 40.000 avointa työpaikkaa, joihin tehtiin yhteensä 10.000 työtarjousta ja työntekijän esittelyä. Näiden lisäksi rekrytointikoulutuksia järjestettiin 59 työnantajan tarpeisiin, Blomberg kertoo toiminnan vaikuttavuudesta.  

Uudistuksen yhteydessä TE-toimistot lakkaavat. Pohjois-Savon TE-toimistosta ja ELY-keskuksesta siirtyy työllisyysalueille yli 180 asiantuntijaa.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Jan Blomberg, Pohjois-Savon ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualue, puh. 0295 026 552, jan.blomberg@ely-keskus.fi

Johtaja Juha Heikkinen, Pohjois-Savon TE-toimisto, 0295 043 755, juha.heikkinen@te-toimisto.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 2.5.20242.5.2024 14:20:51 EEST | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,68. Taso on 50 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Vedennousun aikaistuminen on selvästi poikkeava historiaan nähden. Korkeampia vedenkorkeuksia on havaittu myöhemmin keväällä. Lisäjuoksutukset Konnuksen tulvakanavasta ja Naapuskosken padosta ovat käynnissä. Kallaveden pinta tulee vielä nousemaan ennustemallin mukaan yli 10 cm. Kaikkien vesistöjen rannoilla kannattaa irtotavarat kerätä talteen. Iisalmen reitillä padot ovat täysin auki ja lisäksi juoksutetaan Ahkiolahden kanavasta. Nerkoon kanavan avaamisen sallivaa vedenkorkeutta ei ole vielä saavutettu. Ennusteen mukaan Poroveden ja Onkiveden tulvakorkeudet eivät enää nousisi rajusti. Kiuruveden korkeus on nousemassa toiseen edellisen kokoiseen tulvahuippuun ja Sonkajärvi vielä suurempaan huippuun viime päivien nousunopeudella. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin ja Vuotjärven vedenpinnoissa on vielä useita kymmeniä senttejä nousuvaraa säännöstelylupien ylärajoihin. Juojärves

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye