Pohjois-Savon ELY-keskus

Alueellisissa kehitysnäkymissä elinkeinoelämä odottavalla kannalla

Jaa

Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät ovat varovaisen positiiviset, mutta katse on loppuvuodessa.

Kartta Suomesta, jossa näkyy elinkeinoelämän odotukset seutukunnittain verrattuna nykyhetkeen puolen vuoden päästä.
Elinkeinoelämän odotukset seutukunnittain verrattuna nykyhetkeen puolen vuoden päästä. ELY-keskus

Investointisuunnitelmien käynnistyminen odottaa korkotason laskua. Elinkeinoelämän, yritystoiminnan, työttömyyden ja työvoiman saatavuuden kannalta tilanteen arvioidaan olevan ensi syksynä vielä ennallaan, mutta vuoden päästä jo parempi.

Koronlasku elävöittäisi taloutta

Teknologia- ja metalliteollisuudella on ollut pitkiä tilauskantoja, jotka ovat pitäneet tuotantoa yllä, mutta nyt tilanne on alkanut heikentyä. Rakennusalalla uusien rakennushankkeiden määrä on vähentynyt merkittävästi ja työkanta painottuu korjaus- ja julkiseen palvelurakentamiseen. Rakennusalan tilanne vaikuttaa heikentävästi myös kuljetusalalle. Euroopan Keskuspankki on ennakoinut laskevansa ohjauskorkoa kesällä, tämän odotetaan käynnistävän taloudessa myönteisen kehityksen, joka näkyisi myös em. toimialoilla alkuvuodesta 2025.

Vastuullisuusosaamisella kysyntää

Myönteistä näkymää luovat uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän investoinnit, joita ovat tuuli- ja aurinkovoimalahankkeet, biokaasulaitokset ja lisäksi valmisteilla on hankkeita energiavarastointiin ja kiertotalouteen. Vastuullisuuden merkitys tulee kasvamaan yritystoiminnassa ja vastuullisuusosaamiselle tulee olemaan kysyntää.

Matkailun alalle on investoitu paljon, erityisesti Tahkon alueelle. Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä majoitusliikkeissä kasvoi edellisestä vuodesta yli 6 000 matkailijalla. Eniten kasvua oli saksalaisissa, sveitsiläisissä ja italialaisia matkailijoissa. Maataloudessa tehdään kannattavuutta parantavia investointeja lypsykarjatalouteen, maidontuotantoon, energiantuotantoon ja ympäristöntilan parantamiseen.

Henkilöstöstä yritetään pitää kiinni

Vireille laitettuja konkursseja oli vuonna 2023 huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna. Uusia yrityksiä perustetaan kuitenkin enemmän kuin niitä lopetetaan ja uusien yritysten perustamisinto ei ole vähentynyt.

Usealla alalla osaavan työvoiman saatavuus on edelleen ongelma, vaikka työttömyys on kasvanut ja avoimien työpaikkojen määrä vähentynyt. Yritykset ovat pitäneet henkilöstöstään lomautusjärjestelmän turvin kiinni, mutta irtisanomisiakin jouduttanee tekemään. Sisä-Savossa työttömyyden kehitys on ollut muita seutuja myönteisempää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.11.202527.11.2025 10:11:32 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 81,88. Taso on 19 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pinta on noussut kuukaudessa 20 cm. Virallisten vesiväylien kulkusyvyydet ovat normalisoituneet, kun vedenkorkeus ylittää mitoitustason. Kallavesi on ollut tällä päivämäärällä tämänhetkistä pintaa alempana viimeksi vuonna 2010. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat edelleen pieniä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana marraskuun virtaama on ollut tämän vuotista pienempi vuonna 2018. Näissä järvissä kaikki lähtevä virtaama menee patoluukkujen kautta, joten pinnan taso ei pääse samalla tavalla laskemaan kuin luonnon koskien kautta purkavissa järvissä. Nilsiän reitin vedenpinnat ovat noin 5 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammat ja Juojärvi on vaihteeksi 5 cm alle ajankohdan keskiarvon. Näissä järvissä on samantyyppinen tilanne kuin Iisalmen reitillä, että tämänhetkiset pinnat ovat huomattavasti lähempänä ajankohdan tavallista tasoa kuin

Pohjois-Savon työvoimabarometri syksyllä 2025: Avoimien työpaikkojen määrä kääntymässä maltilliseen kasvuun ensi vuonna14.11.2025 11:29:31 EET | Tiedote

Pohjois-Savon työvoimabarometrin mukaan työmarkkinatilanne pysyy haastavana myös ensi vuonna. Avoimien työpaikkojen määrän odotetaan kasvavan maltillisesti ensi vuonna, mutta tästä huolimatta työttömien työnhakijoiden määrä pysyy edelleen korkealla tasolla. Työvoiman saatavuuden haasteita esiintyy edelleen, vaikka monilla aloilla työvoimasta on ylitarjontaa.

Yhteistyötä, tietoa ja tulevaisuuteen katsomista: ELY-keskus toi työllisyystoimijat yhteen – yhteinen katse kohti vaikuttavampia palveluja13.11.2025 14:32:40 EET | Tiedote

Pohjois-Savon ELY-keskus kutsui koolle Kuopion, Ylä-Savon ja Keski-Savon työllisyysalueiden edustajat keskustelemaan työllisyyspalvelujen toiminnasta ja ajankohtaisesta työllisyystilanteesta. Tilaisuus oli osa ELY-keskusten uutta lakisääteistä yhteistyö- ja seurantatehtävää, mutta erityisesti se tähtäsi uudenlaisen yhteistyön rakentamiseen haastavassa työmarkkinatilanteessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye