Tutkimus: Valokuidun suosio on kasvanut suomalaisten pientalojen nettiliittymänä, mobiililaajakaista vielä käytetyin
Suomalaiset pientaloasujat kertovat edelleen käyttävänsä kotinsa nettiliittymänä eniten 4G -mobiililaajakaistaa, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Toiseksi eniten omistusasujat ovat valinneet kodin yhteydeksi valokuidun, joka on jo lähes yhtä suosittu kuin 4G -mobiililaajakaista. Sen suosio on selkeästi kasvanut viime vuosina ja yli puolet pientaloasujista kertookin harkitsevansa nyt valokuituyhteyttä. Ani harva käyttää enää puhelinverkon kautta tulevaa nettiä.

Valokuitusen Kuulas Helsinki -tutkimusyhtiöllä joulukuussa 2023 teettämän tutkimuksen mukaan 18–74-vuotiaat suomalaiset, jotka asuvat omistamissaan omakoti-, paritalo- tai rivitaloissa, käyttävät kodin nettiliittymänä yhä eniten 4 G -mobiililaajakaistaa, mutta valokuitu on yhä suositumpi yhteys. Mobiililaajakaistaa käyttää lähes kolmannes (31 %), ja valokuituyhteyttä noin neljännes (24 %).
- Mobiili on aiemmin ollut monelle ainoa vaihtoehto kotien tietoliikenneyhteydeksi. Tilanne on muuttunut kuitenkin parin viime vuoden aikana merkittävästi ja tämä näkyy nyt myös kyselytutkimuksen tuloksissa. Valokuitu on noussut jo mobiiliyhteyksien rinnalle kotien käytetyimpänä yhteytenä, toimitusjohtaja Heikki Kaunisto Valokuituselta kertoo.
Tutkimuksessa kysyttiin myös valokuituyhteyden harkinnasta. Valokuituyhteyttä kertoo harkitsevansa yli puolet (56 %) pientaloasujista. Kun harkintaa kysyttiin niiltä, jotka ovat jo käyttäneet valokuitua, nousee harkintaluku jo 93 prosenttiin.
- Kotien digiarki etätöineen ja arjen ja vapaa-ajan nettipalveluineen edellyttävät hyviä yhteyksiä ja valokuitu on luotettavin ja pysyvä ratkaisu kodin nettiyhteydeksi. Ne, jotka ovat päässeet valokuidun makuun, eivät kodin kiinteäksi yhteydeksi enää muuta valitsisikaan. Onneksi valokuituyhteyksien saatavuus paranee Suomessa nyt hurjaa vauhtia.
Traficomin mukaan vuoden 2023 syyskuussa valokuituyhteys oli mahdollista ottaa käyttöön jo 61 prosentissa suomalaisista kotitalouksista. Valokuitusaatavuus on Suomessa kasvanut viime vuosina yhdeksän prosenttiyksikköä, koska aiemmin vain 52 prosentilla kotitalouksista oli mahdollisuus hankkia valokuituyhteys.
Valokuitusen osuus uusien rakennettujen verkkojen määrästä on merkittävä. Valokuitusen rakentaman avoimen valokuituverkon osuus on yli puolet koko Traficomin raportoimasta saatavuuden kasvusta. Vuonna 2023 Valokuitunen investoi 85 miljoonaa euroa verkon rakentamiseen. Valokuitusen rakentamien ja rakenteilla olevien verkkojen laajuus on tällä hetkellä jo 280 000 kotitaloutta.
- Meidän avoimelle verkkoratkaisullemme on kuluttajien keskuudessa vahva kysyntä. Tämä kertoo siitä, että suomalaiset haluavat paitsi nopean ja varmatoimisen nettiyhteyden, niin myös olla kahlitsematta itseään yksittäiseen toimijaan. Valokuitusen avoimessa verkossa ihmisillä on vapaus kilpailuttaa netti- ja lisäpalveluita sekä niitä tarjoavaa yritystä.
Lisätietoja tutkimuksesta:
Kuulas Helsinki toteutti Valokuitusen toimeksiannosta internet-paneelihaastattelun 14.12.–28.12.2023. Tutkimuksessa kysyttiin suomalaisten pientaloasujien mielipiteitä nettiyhteyksistä. Tutkimuksen otos on 1 000 suomalaista, otanta on painotettu edustamaan 18–74-vuotiaita suomalaisia, jotka asuvat omistusasunnossa joko omakoti, pari- tai rivitaloissa. Kaikki vastaajat osallistuvat kodin kiinteää nettiliittymää koskevaan päätöksentekoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen Oy
heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiTietoja julkaisijasta
Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten. Valokuitu on paras saatavilla oleva kiinteä yhteys, joka ei pätki verkon kuormittumisen tai sääolosuhteiden takia. Valokuidulla kotitaloudet saavat tiedonsiirtoyhteydet kerralla kuntoon seuraavaksi vuosikymmeniksi. Kytkemme pientalojen valokuituyhteydet Telian ylläpitämään Avoin Kuitu -runkoverkkoon, jossa asiakas voi nyt ja jatkossa valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta. Lähivuosina Valokuitunen investoi satoja miljoonia valokuituverkkoihin Suomessa, jo pelkästään vuoden 2023 aikana investoimme 100 miljoonaa verkkojen rakentamiseen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel. Meidät omistavat suomalainen sijoitusyhtiö CapManin Infra-rahasto ja Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Laihialla on Valokuitusen sadastuhannes asiakas – perhe palkittiin ilmaisella valokuidulla25.9.2025 07:02:00 EEST | Tiedote
Valokuitusen valokuituverkkoa on rakennettu Laihialle tänä vuonna neljälle alueelle. Kaiken kaikkiaan verkon piirissä on noin 1 100 laihialaista huoneistoa. Valokuidun kysyntä kasvaa jatkuvasti, ja Valokuitusella sadantuhannen asiakkaan rajapyykki täyttyi kesällä. Valokuitusen sadastuhannes asiakas löytyi Laihialta.
Tutkimus: Etätyötä tehdään aiempaa vähemmän – nuorista joka kolmas kokee ulkopuolisuutta työskennellessään etänä5.9.2025 06:20:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että etätyön tekeminen on vähentynyt Suomessa vuodesta 2023. Päätöksenteosta ja sosiaalisista suhteista ulkopuolelle jääminen korostuu yhtenä etätyön haasteena. Toimivalla etätyöetiketillä voitaisiin huomioida niin työntekijöiden kuin työnantajan tarpeet.
Tutkimus: Joka viides etätyöläinen herää vain hetkeä ennen palaveria13.8.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Elokuussa suomalaiset palaavat runsain joukoin lomalta töihin, ja monelle etätyö tarjoaa kaivatun pehmeän laskun arkeen. Suomalaisten digiarkea selvittävän tuoreen tutkimuksen mukaan jopa noin viides etätyöläinen herää vain hetkeä ennen aamun ensimmäistä palaveria. Etätyöpäivinä matkoista säästyneen ajan suomalaiset käyttävät useimmin kotitöihin tai latautumiseen.
Tutkimus: Kesällä etäilyä rytmittävät tutut rutiinit, löhöilystä ja herkuista nautitaan vain maltillisesti9.7.2025 06:49:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan kesä tuo suomalaisten etätyöpäiviin joustoa: rutiinit pysyvät, mutta tauoilla tehdään mieluiten kotitöitä, ollaan somessa ja ulkoillaan. Lounas syntyy kätevimmin edellispäivän tähteistä.
Heinävedelle valmistumassa lisää valokuituverkkoa – yhteydet käyttöön syksyllä myös kunnan vuokra-asunnoissa2.7.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen rakentaa Heinävedelle valokuituverkkoa. Verkkoa rakennetaan kunnan omistamiin vuokra-asuntoihin sekä yksityisasiakkaille. Valokuidun runkoverkkoa on kaivettu reilusti yli kilometrin verran kirkonkylällä, ja työt etenevät hyvin. Syksyn aikana alueella alkavat valokuitujen käyttöönotot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme