SDP:n Guzenina: Suomen pitää olla historian oikealla puolella ja kannattaa yritysvastuudirektiiviä
Viimeiset hetket käsitellä yritysvastuudirektiiviä lähestyvät, ja Orpon hallituksen jarruttelu saattaa vesittää työn direktiivin eteen, jonka läpimenoa myös Suomen suurimmat yritykset ovat kuumeisesti toivoneet vuosien ajan.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP](/data/images/public/66784162/70110151/23b65e00-51b5-4e30-8675-616e89c06e2e-w_720.jpg)
– Orpon hallitus on kyllä moneen otteeseen todennut haluavansa panostaa yritysten toimintaedellytyksiin ja kilpailukyvyn parantamiseen. Nyt kun olisi konkreettisen teon paikka hyväksyä yritysvastuudirektiivi, hallitus asettuukin vastustamaan Suomen ja suomalaisten yritysten etua. Eihän tässä toteudu kuin niiden eurooppalaisten yritysten etu, jotka eivät valvo esimerkiksi hankintaketjujensa ympäristövastuuta tai ihmisoikeuksien toteutumista, toteaa Guzenina.
Suomalaiset suuryritykset, kuten UPM, Fortum, Neste, Nokia ja Kone ovat vaatineet Suomea puolustamaan direktiiviä aktiivisesti osana Pohjoismaiden suurinta yritysvastuuverkostoa.Verkosto toteaa lausunnossaan, että epäröinti direktiivin hyväksymiseen liittyen voi aiheuttaa pitkäkantoisia vaikutuksia, joiden seurauksia hallitus ei ehkä käsitä. Myös EK kannattaa EU-tasoisen yritysvastuulain säätämistä, jotta suomalaisten yritysten vastuullisuustoimintojen kilpailuedusta pidetään huolta.
– Yritysvastuudirektiivin kaatuminen tarkoittaa pahimmillaan sitä että luonnon saastuttaminen tai lapsityövoiman käyttö saa jatkua, sanoo Guzenina.
Yritysvastuudirektiivin valmistelu aloitettiin Marinin hallituksen aikana. Suomen oman kansallisen yritysvastuulakikokonaisuuden valmistelua ei tehty, koska katsottiin, että tarvitaan nimenomaan koko Euroopan laajuinen lainsäädäntö, joka ulottuu hankintaketjujen kautta myös Euroopan ulkopuolelle.
– Suomen on syytä seistä EU-politiikassa historian oikealla puolella. Aika alkaa loppua kesken siltä, että vuosia työn alla ollut direktiivi saadaan käsiteltyä ennen europarlamenttikauden päättymistä.
– Lapsityövoiman, luonnon saastuttamisen ja ilmastokriisin torjuminen vaativat yleiseurooppalaisia velvoittavia pelisääntöjä. Vapaaehtoisuuden pohjalta ei ole riittäviä tuloksia saatu, Guzenina huomauttaa.
– Yritysvastuudirektiivi tukisi vastuullisten suomalaisten yritysten ja samalla koko Suomen kilpailukykyä. Rotia se toisi Euroopan laajuisesti niille yrityksille, jotka saavat suhteetonta kilpailuetua sivuuttamalla esimerkiksi toimiensa ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset, Guzenina päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria GuzeninaKansanedustaja
Puh:050 512 2282Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme