Käräjäoikeus tuomitsi neljä henkilöä vankeusrangaistuksiin törkeistä kiskontarikoksista
Käräjäoikeus tuomitsi yhden henkilön kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen yhdeksästä törkeästä kiskonnasta sekä luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä. Kolmelle muulle henkilölle käräjäoikeus tuomitsi lyhyemmät ehdolliset vankeusrangaistukset yhdestä tai useammasta törkeästä kiskonnasta sekä yhdelle myös luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Syyttäjä oli vaatinut asiassa rangaistuksia ensisijaisesti ihmiskaupparikoksista, mutta käräjäoikeus hylkäsi ihmiskauppasyytteet. Yhden henkilön osalta myös syytteet törkeästä kiskonnasta hylättiin. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa 1.3.2024.
Asiassa oli kyse yhdeksän kiinalaisen työntekijän työskentelystä hieronta-alan yrityksissä Helsingissä, Espoossa ja Lappeenrannassa. Työntekijät olivat tulleet Suomeen töihin pääosin kielitaidottomina ja Suomen työelämää tuntemattomina.
Käräjäoikeus katsoi, että asianomistajat olivat kielitaitonsa ja turvaverkon puuttumisen vuoksi ymmärtämättömiä ja ajattelemattomia työsuhteeseen liittyvistä oikeuksistaan. Näitä seikkoja hyväksikäyttäen työntekijöillä teetettiin työtä työnantajan sanelemilla kohtuuttomilla ehdoilla. Työpäivät olivat pitkiä ja työtä oli teetetty osin ilmaiseksi tai ilman asianmukaisia lisiä.
Käräjäoikeus piti menettelyä törkeänä, koska menettelyllä oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja työntekijöille oli jätetty maksamatta merkittävät ansiot. Käräjäoikeus katsoi palkkasaatavien vaihtelevan noin 12 000 ja 150 000 euron välillä. Menettely oli jatkunut vuosia. Käräjäoikeus katsoi menettelyn olleen myös erityisen suunnitelmallista, koska sen peittelemiseksi oli laadittu totuutta vastaavia asiakirjoja. Todellisuudessa noudatetut työajat ja palkanlaskentatapa eivät vastanneet työsopimuksiin kirjattuja ja viranomaisille ilmoitettuja työsuhteen ehtoja.
Työaikaa on myös se aika, jonka työntekijä on työpaikalla työnantajan käytettävissä
Asiassa oli riitaa muun muassa siitä, mitä tulisi lukea työajaksi. Työntekijöille oli maksettu palkkaa vain tehdystä asiakastyöstä, vaikka työntekijät olivat velvollisia olemaan työpaikalla pääsääntöisesti liikkeen koko aukioloajan ja tekemään myös muita työtehtäviä kuin asiakastyötä. Käräjäoikeus katsoi, että työntekijät eivät voineet poistua työpaikalta esteettömästi, vaan heidän oli oltava työnantajan tavoitettavissa siltä varalta, että asiakas tulisi ilman ajanvarausta.
Työaikalaissa säädetään siitä, mikä on työaikaa. Työaikaa on työhön käytetyn ajan lisäksi myös se aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä.
”Esimerkiksi asiakaspalvelutyössä työpäivien aikana voi olla välillä luppoaikaa. Jos työntekijä on työpaikalla työnantajan käytettävissä, kyse on työajasta. Työnantajan tehtävänä on suunnitella ja järjestää työaika sekä laatia ennalta työvuoroluettelo. Vaikka suunnitellun työpäivän aikana ei kaikkina hetkinä olisi tarjolla työtehtäviä, on kyse työajasta.”, toteaa työsuojelun lakimies Noora Haapa-alho Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 1.3.2024, asianumero R 23/2854. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lisätiedot:
Lakimies Noora Haapa-alho, puh. 02950 16240, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
![Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.](/data/images/public/69818103/70113976/67ea7008-ee0c-4dca-8cfb-df22bf52ad4b-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
High heat in the summer is an issue at many workplaces24.7.2024 07:18:01 EEST | Press release
Working in high temperatures can reduce job satisfaction and increase the risk of accidents. It usually takes about a week for the body to adapt to heat, so the first hot days are the most challenging for people.
Många lider av värmen på arbetsplatsen i sommarhetten24.7.2024 06:56:43 EEST | Tiedote
Att arbeta i värme kan försämra trivseln i arbetet och öka risken för olycksfall. Det tar vanligtvis cirka en vecka för kroppen att anpassa sig till värmen, så de första dagarna med värmebölja är de mest utmanande för kroppen.
Kesähelteillä moni kärsii kuumuudesta työpaikalla24.7.2024 06:42:08 EEST | Tiedote
Kuumassa työskentely voi heikentää työviihtyvyyttä ja lisätä tapaturmien riskiä. Keholla kestää yleensä noin viikon sopeutua lämpöön, joten ensimmäiset hellepäivät ovat elimistölle haastavimmat.
Kainuun hyvinvointialueen Salmilan lastenkodin henkilöstörakenteessa vakavia puutteita22.7.2024 14:58:42 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Kainuun hyvinvointialueelle huomautuksen Salmilan lastenkodin lainvastaisesta henkilöstörakenteesta.
Kaltimon voimalaitoksen hetkelliselle lisäjuoksutukselle ei myönnetty lupaa19.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Joensuun kaupungin Enossa sijaitsevan Kaltimon voimalaitoksen hetkellisille lisäjuoksutuksille valtakunnallisessa sähköpulatilanteessa ei myönnetty vesitalouslupaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme