Pirkanmaan liitto

Vaihemaakuntakaavan taustalla on pitkä polku luontotiedon alkulähteiltä

Jaa

Pirkanmaan vaihemaakuntakaava on parhaillaan valmisteilla. Ison kaavakartan merkinnät pohjautuvat laajaan tutkittuun tietoaineistoon, tarkkaan työhön ja neuvotteluihin ja yhteensovittamiseen sidosryhmien kanssa. Eri lähteistä koottu luontotieto jalostuu pitkää polkua elonkirjo-osion kaava-aineistoksi.

(Kuvaaja: Elisabet Scarpellini)

Uusia alueita löytyi nelisenkymmentä

- Luontotiedon keräämisen ja tutkimisen ja analysoinnin lähtökohtana on Suomen ympäristökeskuksen Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit  -selvitys. Työhöni kuuluu laatia jatkoselvityksiä ja paikkatietoanalyysejä uhanalaiskeskittymistä ja monimuotoisuudelle tärkeistä metsäalueista. Lisäksi olen käynyt läpi aineistoja suojelualueista ja arvokkaista perinnebiotoopeista, kertoo suunnittelija Johanna Kuusterä.

Aineistoa jalostetaan nykyaikaisilla paikkatietomenetelmillä. Merkittäviä keskittymiä on tuonut esiin HotSpot-klusterianalyysi. Lähtöaineistossa oli lähemmäs 600 lajia, uhanalaisia tai silmällä pidettäviä. Maakunnalliset vastuulajit ovat sellaisia, joiden säilymisen kannalta Pirkanmaalla olevat esiintymät ovat keskeisiä. - Näitä lajeja on Pirkanmaalla 113. Maakuntakalamme Toutain on yksi esimerkiksi vastuulajista, Johanna Kuusterä toteaa.

Useat uhanalaiset keskittymät on jo todennettu voimassa olevassa kokonaismaakuntakaavassa. Aikaisemmin tunnistamattomia alueita löytyi nelisenkymmentä. Yksi esimerkki näistä oli Kukkiajärven ympäristö Pälkäneellä.

Maakuntakaavan tieto pohjaa maastoinventointeihin sekä muun muassa satelliittikuvamenetelmillä saatuihin metsätietoihin. Tästä paketista liiton asiantuntijat ovat voineet tunnistaa lajien ja luontotyyppien keskittymiä sekä monimuotoisuudelle tärkeitä metsäalueita paikkatietomenetelmin ja sovittaa voimassa olevan kokonaismaakuntakaavan tietoon.

Luontokohdekysely toi tietoa suosikkikohteista

- Pirkanmaan liitto keräsi kesällä 2022 Suositut luontokohteet -kampanjan avulla tietoa suosituista kohteista maakunnassa. Kaikkiaan kysely antoi liki 900 luontokohdetta, kertoo suunnittelija Miina Vainio. - Hienoa, kun saimme näin mittavan määrän kohteita.

Tätä dataa on tarkasteltu eri menetelmillä: muun muassa minne osumat sijoittuvat, millaisia kasaumia tulee esiin, mitä arvoja niillä on ja miten ne ovat suhteessa vesistöihin ja rantoihin. Tämä jälkeen mietittiin, mihin kohteet sijoittuvat nykyisessä voimassa olevassa maakuntakaavassa.

- Kun analyysi oli tehty, tultiin johtopäätökseen, että suurin osa kohteista sijaitsee sellaisissa paikoissa, joissa on jo jokin vihreä merkintä – eli merkintä, joka jo valmiiksi sanoo, että pitäisi varjella ja säästää luontoa, Miina Vainio sanoo.

- Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 on siis hyvin turvattu luontokohteet, joita asukkaat pitävät arvokkaina.

Suosikkikohteita oli esimerkiksi Seitsemisen ja Helvetinkolun alueella, jotka maakuntakaavassa on jo osoitettu tukemaan luonnon säilymistä ja virkistyskäyttöä. Suosituista kohteista tuli merkintöjä silti myös taajama-alueille.

- Uuteen vaihekaavaan näitä ei sijoiteta kaavamerkinnällä. Totesimme kuitenkin, että ihmisillä on kova tarve lähivirkistykselle keskustassa. Merkintöihin ja määräyksiin tuotiin mainintoja taajama- ja keskustatoimintojen alueilla lähivirkistyksen, maisema- ja luontoarvojen ja luonnon tai kaupunkiluonnon monimuotoisuuden yhteensovittamisen kannalta.

- Luontoarvojen turvaaminen ja luontokadon ehkäisy ovat keskeisiä kysymyksiä maankäytön suunnittelussa kaikilla kaavatasoilla. Suunnittelun tueksi tarvitaan runsaasti tietoa sekä luonnon tilasta että ihmisten tarpeista, toteaa suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen.

Luontotieto näkyy seuraavissa merkinnöissä:

  • Luonnon monimuotoisuuden ydinalue
  • Siniviherluonnon monimuotoisuuden ydinalue
  • Maa- ja metsätalousvaltainen alue, joka on ekosysteemipalvelujen kannalta merkittävä

Yhteyshenkilöt

Ruut-Maaria RissanenSuunnittelujohtajaPirkanmaan liitto

Maakuntakaava, liikennejärjestelmäsuunnittelu, maankäytön, liikenteen tai ympäristön suunnittelua koskevat kysymykset.

Puh:044 422 2264ruut-maaria.rissanen@pirkanmaa.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye