Pirkanmaan liitto

Saavutettavuutta ja kestävää liikkumista monipuolisella yhteistyöllä

Jaa

Liikennejärjestelmätyössä otetaan huomioon monta näkökulmaa ja yhtä lailla paikallinen kuin valtakunnallinenkin mittakaava.

Liikennettä Tampereen ja Oriveden välisellä Valtatie 9:llä.
Liikennettä Tampereen ja Oriveden välisellä Valtatie 9:llä. Kuvaaja: Ville Vainio

Eri liikennemuotojen suunnittelu, kehittäminen sekä yhteistyöverkostoissa vaikuttaminen on Pirkanmaan liiton työssä keskeistä. Liikennejärjestelmän toimivuutta, kestävyyttä sekä alueiden saavutettavuutta parannetaan strategisesti ja pitkäjänteisesti.

Pirkanmaa on Suomen keskeisin liikenteen solmukohta ja liikenneympäristöltään monipuolisin alue pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tästä syystä myös liikennejärjestelmätyössä on otettava huomioon monta näkökulmaa sekä yhtä lailla paikallinen kuin valtakunnallinenkin mittakaava.

Liikennejärjestemätyö on tärkeä osa maakunnan suunnittelua, aluekehittämistä ja vaikuttamista.

Keinot liikkua ja kuljettaa ympäristöystävällisesti

Liikkuminen ja kuljettaminen ovat olennainen osa yhteiskunnan toimintaa, toteaa suunnittelujohtaja Ruut-Maaria Rissanen.

- Liikennejärjestelmän näkökulmasta maakunnan eri osat ominaispiirteineen ja kehittämistarpeineen ovat hyvin erilaisia keskenään. Alueelliset eroavaisuudet synnyttävät monenlaisia lähtökohtia, mahdollisuuksia ja haasteita maakunnan kehittämiseen, Rissanen lisää.

Pirkanmaan liiton tavoitteena on edistää monin tavoin ympäristöystävällistä ja sujuvaa liikkumista. Esimerkiksi liityntäpysäköinnin olosuhteita parannetaan, siirtymää kestäviin käyttövoimiin edistetään ja lähi- ja taajamajunaliikennettä kehitetään yhdessä Tampereen kaupunkiseudun, kuntien ja muiden maakuntien kanssa.

- Liikennejärjestelmän suunnittelu on osa maakunnan strategista suunnittelua. Se tukee erityisesti alueiden käytön ja elinkeinojen toimintaedellytysten kehittämistä. Erityisen tärkeää on löytää keinoja liikkua ja kuljettaa ympäristöystävällisesti, kertoo liikennesuunnittelija Juho Vehviläinen.

- Kestävä liikkuminen ja matkaketjut ovat maakunnan sisäisessä liikkumisessa suunnittelun lähtökohta. Samalla on tarpeen tarkastella myös maakunnan saavutettavuutta niin liikenteellisesti kuin digitaalisesti.

Yhteinen tahtotila ja vaikuttavuus syntyy verkostoissa

Liikennejärjestelmätyötä tehdään monella eri tasolla ja monissa eri verkostoissa. Pirkanmaan liitto koordinoi maakunnallista liikennejärjestelmätyötä, jonka pitkän tähtäimen tavoitteet on kirjattu Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaan (LJS). Suunnitelma on pitkän tähtäimen strateginen asiakirja, johon on kirjattu alueellisten toimijoiden yhteinen näkemys Pirkanmaan liikennejärjestelmän kehittämistarpeista, -mahdollisuuksista ja toteuttamisen suuntaviivoista.

Jotta suunnitelman tavoitteet toteutuvat, vaaditaan pirkanmaalaisen äänen kuulumista hankkeiden toteutuksesta ja rahoituksista päättävissä elimissä. Myös pienimittakaavaisempien hankkeiden alueellista toteutusta on koordinoitava.

- Monipuoliset verkostot ja yhteistyö useiden toimijoiden kanssa on tarpeen, jotta strategiset linjaukset konkretisoituvat liikennejärjestelmän kehittymiseksi, Vehviläinen sanoo.

Pirkanmaan liitto on mukana myös Länsi-Suomen liikennestrategiatyössä, jonka kautta kuuden länsisuomalaisen maakunnan yhteistä tahtotilaa välitetään valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun . Länsisuomalaisena yhteistyönä toteutetaan erilaisia selvityksiä ja kannanottoja. Niistä viimeisin on Länsi-Suomen liikennestrategian toimenpideohjelma, joka julkistettiin marraskuun lopulla.

Vaikuttamistyötä tehdään paljon myös väyläkohtaisissa yhteistyöverkostoissa. Tällainen verkosto toimii esimerkiksi pääradan kehittämisen ympärillä. Päärata eli ratayhteys Helsinki-Tampere-Oulu on Suomen raideliikenteen selkäranka sekä henkilö- että tavaraliikenteessä. Pääradan liityntäyhteydet rannikon ja Sisä-Suomen maakuntiin tekevät siitä maan keskeisimmän liikenneväylän ja Tampereesta sen keskeisimmän vaihtoaseman ja solmukohdan.

Monissa yhteistyöryhmissä korostuu tavaraliikenteen, logistiikan ja huoltovarmuuden merkitys.

- Logistiikan toimivuus on tärkeä osa toimivaa arkea. Pirkanmaalla asuu paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat päivittäin muun muassa elintarvikkeita. Lisäksi Pirkanmaa on maakunta, jossa tuotetaan paljon tavaraa vientiin. Kaikki tämä on mahdollista vain, jos logistiikka toimii ja on kilpailukykyistä, Vehviläinen sanoo.

Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma (LJS):

  • Maakunnallista liikennejärjestelmätyötä ohjaava strateginen asiakirja.
  • Määrittelee Pirkanmaan liikennejärjestelmän kehittämistarpeet, -mahdollisuudet ja näiden toteuttamisen suuntaviivat tavoitevuoteen 2045 mennessä.
  • Suunnitelma edustaa maakunnallista kokonaiskuvaa.
  • Sillä on tarkoitus vaikuttaa valtiontason päätöksentekoon sekä antaa syötteitä käytännön suunnittelutyöhön.

Länsi-Suomen liikennestrategia :

  • Mukana kuusi Länsi-Suomen maakuntaa (Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa ja Satakunta).
  • Kiteyttää yhteisen näkemyksen alueen tärkeimmistä liikennejärjestelmäkysymyksistä.
  • Ottaa huomioon kaikki liikennemuodot.
  • Viestittää valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun.
  • Tunnistaa teemoja, joissa maakuntien on hyödyllistä ja kustannustehokasta tehdä keskinäistä yhteistyötä.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma :

  • Ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma koskee vuosia 2021-2032.
  • Suunnitelma perustuu lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä.
  • Valtakunnallinen suunnitelma ei suoraan ohjaa maakunnallista suunnittelua, mutta sen sisällöt tulee ottaa huomioon myös alueellisessa suunnittelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ruut-Maaria RissanenSuunnittelujohtajaPirkanmaan liitto

Maakuntakaava, liikennejärjestelmäsuunnittelu, maankäytön, liikenteen tai ympäristön suunnittelua koskevat kysymykset.

Puh:044 422 2264ruut-maaria.rissanen@pirkanmaa.fi

Juho VehviläinenLiikennesuunnittelijaPirkanmaan liitto

Toimin Pirkanmaan liikennejärjestelmätyöhön liittyvissä suunnittelutehtävissä ja vastaan liikenneselvitysten sekä aiheeseen liittyvien lausuntojen valmistelusta. Lisäksi osallistun asiantuntijana erilaisiin yhteistyöverkostoihin ja projekteihin.

Puh:044 422 2017juho.vehvilainen@pirkanmaa.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye