Pohjois-Savon ilmastokatsaus: Kasvihuonekaasupäästöt lievässä laskussa
Vihreän siirtymän suurimpien hankkeiden investointipotentiaali yli neljä miljardia euroa.

Pohjois-Savossa ei saavuteta hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä nykyisillä kasvihuonekaasupäästöjen vähennystoimilla. Lisätoimia tarvitaan kaikilla sektoreilla. Alueella on suunnitteilla kymmeniä suuria uusiutuvan energian investointeja, jotka tukevat ilmastonmuutoksen hillintää. Suunniteltujen teollisten tuulivoima-, aurinkovoima- ja biokaasuhankkeiden yhteisarvo on yli 4 miljardia euroa.
Maakunnassa tavoitellaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, joka tarkoittaa 80 % pienempiä ilmastopäästöjä vuoden 2007 tasoon verrattuna. Vuonna 2021 laaditun ja vuonna 2024 päivitetyn Pohjois-Savon ilmastotiekartan seurantatiedot osoittavat, että myönteinen kehitys kasvihuonekaasupäästöissä on jatkunut, vaikka päästöjen lasku on hieman hidastunut viime vuosina. Suomen ympäristökeskuksen julkaisemien vuoden 2022 ennakkotietojen mukaan vuosina 2007-2022 kokonaispäästöt ovat laskeneet 35 % ja asukaskohtaiset päästöt 33 %.
Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC on todennut raporteissaan, että nykyiset päästövähennystoimet eivät riitä ilmaston lämpenemisen rajaamiseen 1,5 asteeseen.
Pohjois-Savon suurimpien vihreän siirtymän hankkeiden investointipotentiaali yli 4 miljardia euroa
Alueella on suunnitteilla kymmeniä suuria uusiutuvan energian investointeja. Tuulivoimahankkeita on suunnitteilla 17 alueelle, joiden yhteenlaskettu maksimivoimalamäärä on yli 300 voimalaa ja yhteisteho yli 1500 megawattia. Investointisuunnitelmien yhteisarvo on arviolta noin 3,5 miljardia euroa.
Teollisia aurinkovoimahankkeita on suunnitteilla 16 alueelle, joiden yhteisnimellisteho olisi n. 1200–1500 MWp*. Aurinkovoimainvestointien suunnitelmien yhteisarvo on noin 750 miljoonaa euroa. Teollisia biokaasulaitoksia tai niiden laajennuksia on valmisteilla viidelle alueelle. Ilmoitetut investoinnin ovat noin 110 miljoonaa euroa.
Ylä-Savossa Kiuruvedellä alkaa Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvan biokaasulaitoksen maanrakennustyöt maaliskuussa. Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee Kiuruveden nesteytetyn biokaasun tuotantolaitoksen lisäksi kolmea pienempää laitosta Lapinlahdelle, Sonkajärvelle ja Pohjois-Karjalan puolelle Nurmekseen. Lisäksi Kattaalan Voima Oy suunnittelee biokaasulaitoksen rakentamista Vieremälle vuonna 2023 valmistuneen biokaasuterminaalin läheisyyteen.
Alueelle on suunnitteilla lukuisia muita vihreän siirtymän hankkeita, kuten synteettisen metaanin ja vedyn tuotantoa, energiavarastointia, kiertotalousalueita sekä energiatehokkuuden parantamishankkeita.
- Tällä hetkellä suurimmat vihreän siirtymän hankkeet Pohjois-Savossa ovat pitkälti uusiutuvan energian tuotantoa. Toivomme, että suunnitelmat konkretisoituvat investointipäätöksiksi. Toivottavasti saamme lisää myös luontopohjaisia vihreän siirtymän hankkeita, jotka voivat olla muun muassa ennallistamishankkeita, Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Kimmo Haapanen kertoo.
JTF-rahoituksella vauhditetaan biotaloutta, kiertotaloutta ja vihreää siirtymää
Pohjois-Savon ELY-keskus ja Pohjois-Savon liitto myöntävät Euroopan unionin oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF:n rahoitusta mm. biotaloutta, kiertotaloutta ja vihreää siirtymää edistäviin hankkeisiin. JTF-rahoituksella vastataan vähähiilisen siirtymän aiheuttamiin sosioekonomisiin ja ympäristöllisiin haittavaikutuksiin työllisyyden ja kestävien aluetalouksien turvaamiseksi. JTF-rahoitusta käytetään myös turvetuotannosta poistuvien soiden ennallistamiseen sekä selvityksiin ja pilotointeihin niiden ennallistamisen ja jälkikäytön edellytyksistä ja mahdollisuuksista. Tämä rahoitus kattaa myös turvetuotannosta poistuvien soiden yhteydessä olevat vesistöalueet, mikäli niiden kunnostamisen tarve liittyy turvetuotannon loppumiseen.
JTF-rahoitusta ovat saaneet jo mm. Savon ammattiopiston energiapuunkorjuuta edistävä hanke, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston energiantuotannon tutkimushanke, Leppävirran ja Suonenjoen bioterminaalihankkeet sekä Luonnonvarakeskuksen biokaasukehittämishanke.
- Meillä on jatkuva hankehaku ennallistamishankkeille marraskuun loppuun asti. Pohjois-Savossa tavoitteena on ennallistaa ja ottaa jälkikäytön piiriin yhteensä 500 hehtaaria entistä turvesuota vuoden 2029 loppuun mennessä, yritysasiantuntija Tiina Arpola Etelä-Savon ELY-keskuksesta kertoo.
*MWp, ”megawattipiikkiä”, voimaloiden nimellisteho
LISÄTIETOJA
Pohjois-Savon ELY-keskus julkaisee ilmastokatsausta kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Ilmastokatsaus sisältää tilastoja ilmastopäästöistä, seurantatietoa Pohjois-Savon ilmastotiekartan toteuttamisesta ja ilmastotyön uutisia.
Pohjois-Savon ilmastokatsaus ja vihreän siirtymän tilannekatsaus 13.3.2024:
www.ely-keskus.fi/pohjois-savo-vihrea-siirtyma-ja-ilmasto
ELY-keskusten valtakunnalliset vihreän siirtymän sivut (Ely-keskus.fi)
www.ely-keskus.fi/vihrea-siirtyma
Pohjois-Savon ilmastotyö: https://hiilineutraalipohjoissavo.fi/
YHTEYSTIEDOT
Alueellinen ilmastotyö, Pohjois-Savon ELY-keskus
Johtava ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen
0295 026 710
Projektipäällikkö Saara Karkulahti
0295 026 773
Vihreän siirtymä, Pohjois-Savon ELY-keskus
Ympäristöylitarkastaja Hanne Siikström
0295 026 075
Rakennerahastoasiat, Etelä-Savon ELY-keskus
Yritysasiantuntija Tiina Arpola
0295 026 131
Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:05:43 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote
Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:51:23 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.11.202527.11.2025 10:11:32 EET | Tiedote
Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 81,88. Taso on 19 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pinta on noussut kuukaudessa 20 cm. Virallisten vesiväylien kulkusyvyydet ovat normalisoituneet, kun vedenkorkeus ylittää mitoitustason. Kallavesi on ollut tällä päivämäärällä tämänhetkistä pintaa alempana viimeksi vuonna 2010. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat edelleen pieniä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana marraskuun virtaama on ollut tämän vuotista pienempi vuonna 2018. Näissä järvissä kaikki lähtevä virtaama menee patoluukkujen kautta, joten pinnan taso ei pääse samalla tavalla laskemaan kuin luonnon koskien kautta purkavissa järvissä. Nilsiän reitin vedenpinnat ovat noin 5 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammat ja Juojärvi on vaihteeksi 5 cm alle ajankohdan keskiarvon. Näissä järvissä on samantyyppinen tilanne kuin Iisalmen reitillä, että tämänhetkiset pinnat ovat huomattavasti lähempänä ajankohdan tavallista tasoa kuin
Pohjois-Savossa lokakuussa 13 304 työtöntä25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa oli lokakuun lopussa 13 304 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 462 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (12,3 %). Näistä lomautettuja oli 922, mikä on 254 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-21,6 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme