Taiteilija Nina Beier osoittaa kiusallisuuksia, joita arkisiin esineisiin ja tapoihimme sisältyy
Kun esineen arvostus yhteiskunnassa nousee tai laskee, taiteilija Nina Beierin kiinnostus herää. Kyseessä voi olla vaikkapa käsin kääritty sikari tai vintage-lavuaari, joiden väreille annettiin aikanaan imperialistisia nimiä, kuten Indian ivory tai Bali brown. Veistoksissaan Beier rinnastaa esineitä ja materiaaleja toisiinsa. Uusissa asiayhteyksissä ne saavat jälleen uusia merkityksiä; esimerkiksi teoksessa Plug (2018) paksu sikari sojottaa pastellisen pesualtaan viemäriaukosta. Beierin Osat-niminen näyttely avautuu Kiasmassa perjantaina 22. maaliskuuta.

Nina Beier (s. 1975, Tanska) tuo valokeilaan taustatarinat ja historiallisen painolastin, joita monet arkiset tavarat kantavat mukanaan. Hänen veistoksensa perustuvat usein olemassa oleviin esineisiin, joita hän etsii verkon kauppapaikoista ja käytetyn tavaran myymälöistä – kaikkialta, minne kerran tuotettuja, ostettuja, käytettyjä ja hylättyjä tavaroita kertyy.
Osat-näyttelyn teoksissa toistuvia teemoja ovat sukupuoleen liittyvät roolit ja ihmisen suhde muihin lajeihin. Kiasmassa esillä olevissa teoksissa Beier on käyttänyt muun muassa mekaanisia härkiä ja äidinmaidonkorviketta (Beast, 2018), aidoista hiuksista valmistettuja peruukkeja ja kauko-ohjattavia autoja (Auto, 2017), hierovia tuoleja ja elektroniikkajätteestä kerättyjä arvometalleja (Manual Therapy, 2016) sekä lannoitettua multaa ja uhanalaisen seychellienpalmun siemeniä (Female Nude, 2015), jotka olivat aikanaan arvokasta kauppatavaraa ja jotka muistuttavat ulkonäöltään naisen alavartaloa. Veistoksissa esineet heijastavat ympäröivää maailmaa, sen valta-asetelmia, materian ja rahan virtoja, kysymyksiä aitoudesta ja loputtomia merkityksiä, joita tavaroihin liittyy.
Veistosten lisäksi Beier on toteuttanut urallaan monia performansseja. Niistä Draama-niminen teos nähdään Kiasmassa. Esityksessä näyttelijät kyynelehtivät näyttelytilassa kädessään tyhjä juomalasi. Esitys on nähtävillä perjantaisin ja lauantaisin, tarkemmat kellonajat ilmoitetaan museon verkkosivuilla.
Toukokuun lopussa näyttely laajentuu museotilojen ulkopuolelle, kun Beierin suihkulähdeteos Women & Children (2022) tulee esille altaaseen Kiasman edustalle. Teos on hankittu Kansallisgallerian kokoelmiin New Carlsberg Foundationin tuella, ja se jää museon kahvilaterassin altaaseen esille pysyvästi.
Osat-näyttely on laajin Pohjoismaissa nähty katsaus Beierin tuotantoon. Sen on kuratoinut Kiasman amanuenssi Piia Oksanen.
Maaliskuussa 2024 Nina Beierilla avautui Kiasman lisäksi yksityisnäyttely nykytaiteen museo Capc:ssä Bordeaux’ssa, Ranskassa. Itsenäisinä kokonaisuuksina toimivat näyttelyt täydentävät toisiaan ja kattavat yhdessä Beierin 20 vuotta jatkuneen taiteellisen uran, joka käsittää niin veistoksia, installaatioita kuin performansseja. Myöhemmin tänä vuonna hänellä avautuu yksityisnäyttely nykytaiteen museo Tamayossa Meksikon pääkaupungissa.
Taiteilijan biografia
Nina Beier on kansainvälisesti arvostettu nykytaiteilija. Hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin viimeksi Lyonin biennaalissa Ranskassa (2022), Busanin biennaalissa Etelä-Koreassa (2022) ja São Paulon biennaalissa Brasiliassa (2021–2022). Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Lafayette Anticipationsissa Pariisissa (2024), Mudamissa Luxemburgissa (2024), Art Sonje Centerissä Soulissa (2023), Hammer Museumissa Los Angelesissa (2022) ja Pinacoteca Agnellissa Torinossa (2022). Hänen yksityisnäyttelyitään on nähty esimerkiksi Rønnebæksholmissa Tanskassa (2021), Spike Islandissa Englannissa (2018), Kunstverein Hamburgissa Saksassa (2015) ja nykytaiteen keskus CAC:ssa Liettuassa (2015).
Nina Beier: Osat
22.3.–8.9.2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja medialle:
Piia Oksanen, kuraattori, 0294 500 538, piia.oksanen@kiasma.fi
Kiasman viestintä:
Kiira Koskela, tiedottaja, 050 4786 861, kiira.koskela@kiasma.fi
Piia Laita, viestintäpäällikkö, 0294 500 507, piia.laita@kiasma.fi
Pressikuvia saa käyttää kyseistä näyttelyä koskevassa tiedotuksessa.
Kuvat





Linkit
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. www.kansallisgalleria.fi
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Den insiktsfulla mångfalden i samtidskonstens material öppnar sig på Kiasmas nya utställning13.2.2025 09:11:00 EET | Pressmeddelande
Färglager veckar sig som tyg, optiska fiber bildar en spetsliknande gardin, ett ovalt fönster har sjunkit ihop mot väggen uttröttat av tidens gång, och det marmorliknande mönstret på betong skapas av hår. Kiasmas nya samlingsutställning Sten, sax, påse utforskar de mångskiftande innebörderna och teknikerna hos samtidskonstens material, från 1970-talet till idag. Den rika utställningen erbjuder nycklar till att förstå konstfenomen från de senaste årtiondena. Samtidigt öppnar verkens materialitet perspektiv på vår livsmiljö. Utställningen öppnar den 14 februari 2025.
Nykytaiteen materiaalien oivaltava kirjo avautuu Kiasman uudessa näyttelyssä13.2.2025 09:11:00 EET | Tiedote
Maalikerrokset laskostuvat kuin kangas, valokuitu muodostaa pitsimäisen verhon, soikea ikkuna on valahtanut seinää vasten ajan väsyttämänä, ja betonin marmoria muistuttavat kuviot syntyvät hiuksista. Kiasman uudessa Kivi, paperi, sakset -kokoelmanäyttelyssä tarkastellaan nykytaiteen materiaalien moninaisia merkityksiä ja tekniikoita 1970-luvulta tähän päivään. Runsas näyttely tarjoaa avaimia ymmärtää taiteen ilmiöitä viime vuosikymmeniltä. Samalla teosten materiaalisuus avaa näkökulmia elinympäristöömme. Näyttely avautuu perjantaina.
Kiasma’s new exhibition shines light on the fascinating spectrum of contemporary art materials13.2.2025 09:11:00 EET | Press release
Layers of paint are folded like fabric, optical fibres form a lace-like curtain, an oval window leans against the wall as if worn out by the passage of time itself, and marble-like patterns in concrete are created out of hair. Kiasma’s new collection exhibition Rock, Paper, Scissors explores the diverse meanings and techniques of contemporary-art materials from the 1970s to the present. This lavish exhibition provides keys for understanding numerous phenomena in the art of recent decades. At the same time, the materiality of the works offers various perspectives on our living environment. The exhibition opens on Friday.
Presskonferens 13 februari: Sten, sax, påse – Kiasmas samlingsutställning23.1.2025 09:38:14 EET | Pressinbjudan
Kiasmas nya samlingsutställning Sten, sax, påse utforskar de mångskiftande innebörderna och teknikerna hos samtidskonstens material, från 1970-talet till idag. Den rika utställningen erbjuder nycklar till att förstå konstfenomen från de senaste årtiondena. Samtidigt öppnar verkens materialitet perspektiv på vår livsmiljö. Välkommen till presskonferensen på Museet för nutidskonst Kiasma torsdagen den 13.2. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Kutsu medialle: Nykytaiteen materiaalien runsas kirjo avautuu Kiasman uudessa näyttelyssä – tervetuloa tiedotustilaisuuteen 13.2.202523.1.2025 09:38:14 EET | Kutsu
Kivi, paperi, sakset -kokoelmanäyttelyssä tarkastellaan nykytaiteen materiaalien moninaisia merkityksiä ja tekniikoita 1970-luvulta tähän päivään. Samalla teosten materiaalisuus avaa näkökulmia elinympäristöömme. Tervetuloa näyttelyn tiedotustilaisuuteen to 13.2.2025 Kiasmaan. Ilmoittauduthan: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme