Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savossa ei merkittäviä tulvariskialueita

Jaa

Pohjois-Savon ELY-keskus ei ehdota nimettäväksi yhtään merkittävää tulvariskialuetta maakunnan alueelta. ELY-keskus on kuitenkin tunnistanut Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien alueelta sellaisia kohteita, joille tulvista voi aiheutua vahinkoja harvinaisella tulvalla.

Kevät tuo mukanaan tulvat.
Kuvituskuva: Canva

Iisalmen ja Kiuruveden keskustan ympäristöihin on laadittu yleispiirteiset tulvavaarakartat, joiden perusteella on arvioitu tulvasta aiheutuvia riskejä. Tarkastelu on tehty erittäin harvinaisella tulvalla, jolla tarkoitetaan keskimäärin kerran tuhannessa vuodessa toistuvaa tulvaa. Iisalmessa on asutusta ja teollisuutta sekä joitakin katkeavia tieyhteyksiä tulvavaara-alueella. Myös Kiuruvedellä on jonkin verran asutusta, katkeavia tieyhteyksiä sekä yksi vaikeasti evakuoitava kohde tulvavaara-alueella. Lisäksi tulva voi aiheuttaa ongelmia kaupungin jätevesijärjestelmän toiminnalle ja sitä kautta aiheuttaa terveysriskin lisäksi myös vesiympäristön pilaantumisen vaaraa. Kumpikaan alueista ei kuitenkaan täytä merkittävän tulvariskialueen kriteerejä.  

Päivittyneen tietopohjan perusteella ELY-keskus on päättänyt jättää pois Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet ympäristöineen muista tulvariskialueista. Unnukalle, Kallavedelle ja Haukiveden alueelle on laadittu yksityiskohtaiset tulvavaarakartat, joiden perusteella voidaan arvioida vahinkojen jäävän näillä alueilla vähäisiksi harvinaisellakin tulvalla. 

Tulvariskien alustava arviointi ja ehdotukset merkittäviksi tulvariskialueiksi on tehty vuonna 2010 voimaan tulleen tulvariskilain mukaisesti. Alueen kunnat, toiminnanharjoittajat ja kansalaiset voivat esittää mielipiteitään alueista ja niiden nimeämisen perusteista 17.6. asti vesi.fi -sivustolla. Palautetta toivotaan etenkin siitä, onko ehdotukset vesistöjen tulvariskeistä arvioitu ja nimetty oikein.  

Maa- ja metsätalousministeriö nimeää merkittävät tulvariskialueet vuoden loppuun mennessä ELY-keskuksen ehdotuksen perusteella. Merkittäville tulvariskialueille tehdään tulvavaara- ja tulvariskikartat, joista selviää, minne tulva voi levitä ja mille toiminnoille tulvista voi aiheutua vahinkoa. Alueille tehdään myös tulvariskien hallintasuunnitelmat, joissa esitetään toimenpiteet tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Muiksi tulvariskialueiksi nimetyillä Iisalmen ja Kiuruveden alueilla ELY-keskus huolehtii tarpeen mukaan suunnittelusta tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Tarkoituksena on muun muassa tehdä yksityiskohtaiset tulvavaarakartat Onki- ja Porovedelle sekä Kiuruvesi -järvelle. 

Tulvariskien arviointiin ja ehdotuksiin tulvariskialueista Pohjois-Savossa voi tutustua vesi.fi-palvelussa: www.vesi.fi/tulvariskien-aluesivut-pohjois-savo/

Mahdollisuus vaikuttaa myös vesienhoitoon on auki 

Vesienhoito on laaja-alaista yhteistyötä, jonka tavoitteena on saavuttaa ja ylläpitää vesien hyvä tila.  Kansalaiset voivat kommentoida vesienhoitoa ohjaavia suunnitelmia kuulemisissa tai vaikuttaa yhteistyöryhmän kautta. Tulevan suunnittelun kannalta keskeisistä kysymyksistä voi esittää mielipiteitä 17.6.2024 saakka. Keskeiset kysymykset ovat niitä vesienhoidon painopisteitä, joihin aiotaan kiinnittää erityistä huomiota tulevissa suunnitelmissa koskien vuosia 2028–2033.

Kuultavana olevaan aineistoon voi tutustua ymparisto.fi -palvelussa osoitteessa www.ymparisto.fi/fi/osallistu-ja-vaikuta/kommentoi-vesienhoidon-suunnitelmia

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuulikki Miettinen, johtava vesitalousasiantuntija , puh. 0295 026 828, paikalla 15.3.
Jussi Härkönen, vesitalousasiantuntija, puh. 0295 026 202, paikalla 18–22.3.
Antti Kanninen, hydrobiologi , puh. 0295 026 801 (vesienhoidon kuuleminen)

Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 2.5.20242.5.2024 14:20:51 EEST | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,68. Taso on 50 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Vedennousun aikaistuminen on selvästi poikkeava historiaan nähden. Korkeampia vedenkorkeuksia on havaittu myöhemmin keväällä. Lisäjuoksutukset Konnuksen tulvakanavasta ja Naapuskosken padosta ovat käynnissä. Kallaveden pinta tulee vielä nousemaan ennustemallin mukaan yli 10 cm. Kaikkien vesistöjen rannoilla kannattaa irtotavarat kerätä talteen. Iisalmen reitillä padot ovat täysin auki ja lisäksi juoksutetaan Ahkiolahden kanavasta. Nerkoon kanavan avaamisen sallivaa vedenkorkeutta ei ole vielä saavutettu. Ennusteen mukaan Poroveden ja Onkiveden tulvakorkeudet eivät enää nousisi rajusti. Kiuruveden korkeus on nousemassa toiseen edellisen kokoiseen tulvahuippuun ja Sonkajärvi vielä suurempaan huippuun viime päivien nousunopeudella. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin ja Vuotjärven vedenpinnoissa on vielä useita kymmeniä senttejä nousuvaraa säännöstelylupien ylärajoihin. Juojärves

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye