Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen tulvariskit on uudelleen arvioitu

Jaa

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on arvioinut vesistöjen tulvimisesta sekä vedenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Keski-Suomen maakunnan alueella. Arvioinnin perusteella ELY-keskus ei ehdota yhtään merkittävää tulvariskialuetta. Sen sijaan on tunnistettu kaksi aluetta, joilla vesistötulvasta on arvioitu aiheutuvan yleiseltä kannalta katsoen vahingollisia seurauksia, jotka eivät kuitenkaan ole merkittäviä. Nämä alueet ovat Jyväskylän keskustaajama sekä Keuruun keskusta ympäristöineen, joita kutsutaan muiksi tulvariskialueiksi.

Jan Lustig Keski-Suomen ELY-keskus

Jyväskylän alueella tulvariskejä kohdistuu erityisesti asutukseen ja muuhun rakennettuun ympäristöön. Lisäksi tulvavaarassa on liikenneyhteyksiä, joille ei ole korvaavia vaihtoehtoisia yhteyksiä järjestettävissä. Keuruun tulvariskialueella on samankaltaisia riskejä kuin Jyväskylässä. Näillä alueilla ELY-keskus huolehtii tarpeen mukaan suunnittelusta tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Edellinen tulvariskien alustava arviointi tehtiin vuonna 2018. Jo silloin tunnistettiin Jyväskylän ja Keuruun tulvariskialueet.

Alueen kunnat, toiminnanharjoittajat ja kansalaiset voivat esittää mielipiteitään alueista ja niiden nimeämisen perusteista 17.6. asti vesi.fi -sivustolla. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää merkittävät tulvariskialueet vuoden 2024 loppuun mennessä ELY-keskusten ehdotusten perusteella.

Merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen ja muu tulvariskien hallinnan suunnittelu perustuu lakiin (620/2010) ja asetukseen (659/2010) tulvariskien hallinnasta.
 
Tulvariskien arviointiin ja ehdotuksiin tulvariskialueista Keski-Suomessa voi tutustua vesi.fi-palvelussa: https://www.vesi.fi/tulvariskien-aluesivut-keski-suomi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Keski-Suomen ELY-keskuksessa antavat 25.3.2024 alkaen:

johtava asiantuntija Timo Sokka p. 040 767 0329
vesitalousasiantuntija Tomi Muinonen p. 050 566 1154


Yleistietoa tulvista sekä opastusta vesi.fi:n käyttöön:

Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
p. 0295 020 900 (ma–pe klo 9–16, pvm/mpm)
ympariston.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen alueelliset kehitysnäkymät I/2024: Turbulenssin pyörteessä orastavaa nousukipinää?2.5.2024 09:30:48 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan keskisuomalaisten yritysten talouden näkymät ovat edelleen vaisut, mutta kuitenkin edellisvuoden loppua paremmat. Myös PK-barometrin mukaan suhdannenäkymät ovat parantuneet viime syksystä. Puolustusteollisuudessa tilauskirjat ovat täynnä ja vihreän siirtymän hankkeet ovat lupaavia. Haasteita silti riittää muun muassa työllisyyskehityksen ja kuntatalouden parissa.

Keski-Suomen luontokohteiden kunnostukset vauhdissa Helmi-ohjelmassa25.4.2024 10:17:06 EEST | Tiedote

Vuonna 2023 Keski-Suomen ELY-keskus kunnosti ja hoiti kymmeniä luontokohteita: lintuvesiä, perinneympäristöjä, metsäisiä elinympäristöjä ja pienvesiä. Lisäksi ELY-keskus perusti uusia soidensuojelualueita. Nämä toimenpiteet ovat osa valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa, jolla vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta ja pyritään pysäyttämään luontokato. Vaikka työssä on päästy hyvään vauhtiin, työnsarkaa riittää vuosiksi eteenpäin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye