Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan tavanomaista kelirikkokevättä

Jaa

Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan ennustetaan hieman viime vuotta vaikeampaa kelirikkokevättä. Pidemmällä tarkasteluvälillä kelirikkokeväästä odotetaan varsin tavanomaista. Varsinais-Suomen ja Satakunnan kelirikkotilanne näyttää kuitenkin useita muita maakuntia helpommalta. Kevään sääolosuhteet viime kädessä määräävät sen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan.

Sulanut soratie, jossa kuoppia ja vettä. Tien reunoilla lunta ja jäätä.

Syksyllä pohjaveden pinta jäi sateiden myötä korkealle, ja tierungot eivät ehtineet kuivua ennen pakkaskauden alkua. Paikallisesti vettä voi olla yhä runsaitakin määriä tierakenteeseen sitoutuneena. Talven pitkien pakkasjaksojen myötä tiestömme on myös routaantunut tänä talvena hieman keskimääräistä syvemmälle. Alkutalven aikana satoi runsaasti lunta, joka sulamistilanteessa lisää vesikuormaa rakenteille. Sulamisvesien valumista tielle on pyritty vähentämään tien aurausvallien kaatamisella ajoratojen kuivumisen edistämiseksi. Myös muutamia jäätyneitä rumpuja on jouduttu avaamaan. Paikoitellen sulamisvedet ovat valuneet tielle ja alikulkuihin.

Kevään sääolosuhteet viime kädessä kuitenkin määräävät sen, millainen kelirikkokevät tulee olemaan: Sulaako tierakenteet nopeasti vai hitaasti, onko kevät kuiva vai sateinen, onko lämmintä, tuuleeko, esiintyykö yöpakkasia jne. Pakkasyöt sekä aurinkoiset ja tuuliset päivät edesauttavat tierakenteen kuivumista ja pienentävät pintakelirikon riskiä. Alueiden eri teiden välillä voi esiintyä voimakastakin paikallista vaihtelua.

Sorateille voi syntyä tien pintakerroksiin rajautuvaa pintakelirikkoa, jossa tien pinta muuttuu pehmeäksi ja liejuuntuu. Mikäli syvemmälle tierakenteeseen on jäätymisvaiheessa sitoutunut runsaasti vettä, se voi sulaessaan aiheuttaa pistemäisesti runkokelirikkoa. Jälkimmäinen voi tien kantavuuden heikkenemisen johdosta aiheuttaa suurempaa haittaa etenkin raskaalle liikenteelle.

Sorateiden kelirikon hoidon osalta kulunut talvi on ollut Varsinais-Suomen ja Satakunnan maanteillä melko helppo. Marraskuun lopussa alkaneet pitkät yhtenäiset pakkaskaudet ovat pitäneet sorateiden pinnat pääsääntöisesti jäässä. Talviajan pintakelirikon hoito on vaatinut vähäisiä toimenpiteitä. Ylimääräinen kelirikkomurskeiden ajo on ollut vähäistä. Tällä hetkellä alueen sorateiden kelirikkotilanne on rauhallinen ja näkyy lähinnä routaheittoina tiestöllä.

Päällystetyillä teillä on niin ikään havaittavissa routaheittoja sekä epätasaisesta routimisesta aiheutuvia pituushalkeamia. Lisäksi helmikuun vesisateet ja toistuvat sulamis-jäätymissyklit aiheuttivat myös runsaasti päällysteiden reikiintymistä. Talviaikaan paikkauksia on tehty pääasiassa kylmäpaikkauksina, sillä kuumaa valuasfalttia ei ole saatavilla. Kylmämassapaikkaukset eivät kuitenkaan pysy kovin hyvin märillä keleillä, vaan kastuessaan ja jäätyessään kylmämassapaikat irtoavat nopeasti. Samoja kohtia teissä on jouduttu paikkaamaan yhä uudelleen. Talven jälkeen päällystevauriot paikataan kestävämmällä valuasfalttimassalla. 

Raskaat kuljetukset kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan kelirikkokauden ulkopuolelle

Ennusteiden valossa tiestölle saattaa olla odotettavissa painorajoituksia. Painorajoituksia ja kelirikosta varoittavia liikennemerkkejä asetetaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi Satakunnassa on muutamia tieosuuksia, joille saatetaan joutua asettamaan painorajoitus kelirikon vuoksi.

Painorajoitetuilla teillä sallitaan kuitenkin poikkeuksena rajoitusten ylittävää liikennettä, kuten esimerkiksi hälytys- ja tienpitoajoneuvot, säännölliset linja-autovuorot, elintarviketuotannon kuljetukset sekä muita yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä kuljetuksia. Yksittäisissä, ennakoimattomissa tapauksissa ELY-keskus voi myöntää maksullisen tilapäisen poikkeusluvan painorajoitetulle tielle. Luvan myöntää paikallinen maanteiden hoidon projektipäällikkö.

Tienkäyttäjiä kehotetaan sovittamaan ajonopeutensa tiellä kulloinkin vallitsevien olosuhteiden mukaan. Raskaita kuljetuksia kannattaa pyrkiä ajoittamaan kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan.

Voimassa olevat painorajoitukset (fintraffic.fi)

Tiestöltä tulevat havainnot voi ilmoittaa seuraavasti:

Mikäli havaitset tiestöllä liikennettä vaarantavia ongelmia, ilmoita siitä suoraan tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7).

Liikenteen asiakaspalvelun Palauteväylän kautta voi jättää kysymyksiä, palautetta ja ilmoituksia tien kunnosta ympäri vuorokauden: Palauteväylä (palautevayla.fi) 

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, tienpidon asiantuntija Hanna Skants 0295 022 824

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Mökköisten sillan uusiminen alkaa Loimaalla – liikenne kiertoreitille töiden ajaksi8.4.2024 14:55:05 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Mökköisten sillan uusimistyöt Loimaalla maantiellä 12603 (Auvaistentie). Työt alkavat valmistelevilla töillä tällä viikolla ja sillan purkutyöt käynnistyvät ensi viikolla (vk 16). Siltatöiden ajaksi joudutaan liikenne ohjaamaan kiertoreitille. Liikenne sillalla katkaistaan maanantaina 15.4.2024 klo 11. Siltatyöt valmistuvat lokakuun 2024 loppuun mennessä.

Siltojen korjaus- ja uusimistöitä Porissa, Huittisissa ja Kokemäellä – liikenne kiertoreitille Pyölän sillan uusimisen ajaksi1.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Pyölän sillan uusimistyöt Huittisissa maantiellä 12823 (Räikänmaantie) pääsiäisen jälkeen viikolla (viikko 14). Siltatöiden ajaksi joudutaan liikenne ohjaamaan kiertoreitille. Lisäksi viikolla 15 aloitetaan sillan peruskorjaustyöt Kokemäellä maantiellä 12804 sijaitsevalla Sonnilanjoen sillalla (Risteentie) ja viikolla 16 maantiellä 2560 (Noormarkuntie) sijaitsevalla Myrrän sillalla. Molemmissa sillankorjauskohteissa ajoneuvoliikenne kavennetaan yhdelle ajokaistalle. Työnaikaisilla liikennejärjestelyillä pyritään minimoimaan liikennehaittoja. Siltatyöt valmistuvat syyskuun 2024 loppuun mennessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye