Yhä useammat työyhteisöt sallivat verenluovutuksen työajalla
19.3.2024 12:58:12 EET | SPR Veripalvelu | Tiedote
Veripalvelun vuosi sitten lanseeraama työpaikkasertifikaatti on otettu käyttöön jo yli 250 työpaikalla. Sertifikaatti on tunnustus niille työyhteisöille, jotka mahdollistavat verenluovutuksessa käynnin työajalla.

”Työpaikat, jotka mahdollistavat verenluovutuksen työajan puitteissa, ovat tärkeitä toimijoita verihuollon kokonaisuudessa. Heidän avullaan verenluovuttajakuntaan saadaan lisää uusia luovuttajia, kertoo Veripalvelun talous- ja vastuullisuusjohtaja Katarina Stendahl.
Työyhteisöille päätös sallia verenluovutus työajalla on yksi mahdollisuus osoittaa yhteiskuntavastuuta. Verenluovutus on myös helppo ja suhteellisen nopea tapa auttaa. Työyhteisöt voivat itse päättää tarkemmin luovutuksessa käynnin ehdoista, esimerkiksi kuinka monta kertaa verenluovutuksessa voi vuodessa käydä. Suomessa verenluovuttajat luovuttavat keskimäärin 1,6 kertaa vuodessa.
Riihimäen kaupunki edelläkävijänä
Työpaikkasertifikaatin käyttöön ottaneissa työyhteisöissä on mukana erikokoisia työpaikkoja monilta eri aloilta. Eräs tuoreista sertifikaatin käyttäjistä on Riihimäen kaupunki. Kaupunki on ensimmäisiä kuntatyönantajia, joka sallii koko henkilöstölleen verenluovutuksen työaikana. Idean takana oli aktiivinen henkilöstö.
”Saimme henkilöstöltä useampia yhteydenottoja liittyen siihen, voisiko verenluovutus työajalla olla mahdollista”, Riihimäen kaupungin henkilöstön kehittämispäällikkö Päivi Ojanen taustoittaa.
”Käsittelimme asiaa työnantajan ja henkilöstön edustajien kesken ja näimme tämän sopivan hyvin kaupungin arvoihin ja työnantajakuvaan. Haluamme olla reilu ja vastuullinen työnantaja, Ojanen kertoo.
”Henkilöstömme on pitänyt asiaa tärkeänä ja tällä päätöksellä halusimme myös osoittaa sen, että aloitteiden teko ja kehitysehdotusten esille otto kannattaa”. Ojanen toteaa.
Riihimäellä käytäntö linjattiin niin, että verenluovutuksessa käynti ei saa vaikuttaa kaupungin palvelujen toteuttamiseen.
”Laitoimme ehdoksi verenluovutukselle työaikana sen, ettei kyseiselle ajalle tarvitse hankkia sijaista. Lisäksi rajasimme työajan käytöksi yhden tunnin. Toivomme, että käytäntö helpottaa verenluovutuksessa käyntiä ja kannustaa myös uusia verenluovuttajia henkilöstöstä lähtemään mukaan”, Ojanen innostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiKuvat
Linkit
Veripalvelun työpaikkasertifikaatti on tunnustus, jonka organisaatio saa käyttöönsä, jos sen työntekijöiden on mahdollista luovuttaa verta työajalla. Työpaikkasertifikaatti on konkreettinen tapa auttaa potilaita ja osoittaa yhteiskuntavastuuta.
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Ulkomaanmatka voi estää verenluovutuksen väliaikaisesti – tarkista rajoitukset ajoissa29.6.2026 08:11:33 EEST | Tiedote
Verenluovuttajia tarvitaan ympäri vuoden, myös kesällä, jolloin monen arki rytmittyy lomien mukaan. Ulkomaanmatka voi kuitenkin estää verenluovutuksen jopa kuukaudeksi Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden vuoksi.
Suomen verihuolto perustuu vapaaehtoisiin luovuttajiin - Maailman verenluovuttajien päivää vietetään 14.6.11.6.2026 09:03:19 EEST | Tiedote
Maailman verenluovuttajien päivänä 14.6. kiitetään vapaaehtoisia verenluovuttajia heidän korvaamattomasta roolistaan potilaiden hoidossa. Suomen huoltovarmuus ei synny vain varastoista ja järjestelmistä, vaan ihmisistä, jotka auttavat toisiaan.
Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea27.4.2026 08:15:38 EEST | Tiedote
Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.
Yhä useampi voi luovuttaa verta – rajoitus Britanniassa asuneilta poistuu ja ensiluovuttajien yläikäraja nousee30.3.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Suomessa poistuu 30.3.2026 alkaen pysyvä verenluovutuskielto henkilöiltä, jotka ovat asuneet Britanniassa vuosina 1980–1996. Samana päivänä ensiluovuttajan ikäraja nousee 65 vuoteen. Muutosten myötä verenluovutus on mahdollista yhä useammalle.
Kuopiorock haastaa rokkikansan luovuttamaan verta – tavoitteena 1000 luovuttajaa ja Suomen suurin Luovuttajaryhmä20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopiorock käynnistää yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa koko Suomen kattavan verenluovutushaasteen. Tavoitteena on saada vähintään 1000 rokkifania luovuttamaan verta ja kasvattaa Kuopiorockin luovuttajaryhmästä Suomen suurin verenluovuttajien Luovuttajaryhmä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme