Skeittimummo opettaa suomalaista onnellisuutta kansainvälisille matkailijoille Helsingissä
Visit Finlandin ja Helsinki Partnersin yhteisessä Helsinki Happiness Hacks -kampanjassa halukkaat matkailijat ympäri maailman voivat hakea mukaan viiden päivän onnellisuuskurssille Suomeen. Kampanjalla tavoitellaan Suomelle laajaa kansainvälistä näkyvyyttä sekä Helsingin tunnettuuden kasvua matkakohteena.

Viime vuonna Visit Finlandin Rantasalmen Kurussa järjestämä onnellisuuskurssi sai valtavasti näkyvyyttä ympäri maailman. Onnellisuuskurssin menestyksen innostamina Visit Finland ja Helsinki toivottavat tulevana kesänä uuden ryhmän onnellisuuden etsijöitä tervetulleeksi Suomeen. Tällä kertaa valitut henkilöt pääsevät nauttimaan maailman onnellisimmasta pääkaupungista, Helsingistä, ja helsinkiläisten onnellisuusvinkeistä.
– Suomalainen onni kiteytyy elämän yksinkertaisiin asioihin: suomalaiseen elämäntapaan, luontoyhteyteen, mielen ja kehon hoitamisen sekä ympärillämme olevan designin ja taiteen arvostamiseen. Onni löytyy pienistä hetkistä, kuten pyöräretkestä metsässä täydellisen soittolistan kanssa tai saunan jälkeisestä makkaraherkuttelusta kauniissa kesäillassa ja näitä haluamme jakaa matkailijoille, Business Finlandin markkinointijohtaja Heli Jimenez sanoo.
Onnellisuuskurssille valitut henkilöt pääsevät matkansa aikana tutustumaan Helsinkiin ja helsinkiläisyyteen neljän eri teeman kautta: luonto, terveys, design sekä ruoka. Onnellisuuden oppaina valituille matkailijoille toimivat muun muassa persoonallinen skeittimummo, 70-vuotias Lena Salmi, luonnon ja kasvien terveysvaikutuksiin perehtynyt terveysmetsäkouluttaja Adela Pajunen, muotoilija Tero Kuitunen, kulinaristinen virtuoosi Luka Balac sekä DJ Orkideana tunnettu musiikin ammattilainen Tapio Hakanen. Kansainvälisessä kampanjassa esitellään helsinkiläisten omia suosikkivinkkejä.
– Helsinki on ylpeä vaikuttavasta kulttuuritarjonnastaan ja runsaasta kaupunkiluonnostaan. Viimeaikaisen kyselyn mukaan helsinkiläiset arvostavat elämänlaatua kaupungissaan. Helsinkiläiset arvostavat luonnon ja meren läheisyyttä, taidetta ja kulttuuria, turvallista asuinympäristöä sekä tehokasta julkista liikennettä kotikaupungissaan. Silti uskomme vahvasti, että Helsingissä onnellisuuden voi kokea kuka tahansa, jopa lyhyellä vierailulla, Helsinki Partnersin markkinointijohtaja Anu Syrmä toteaa.
Onnellisuusviesti leviää maailmalle
Maksettua mainontaa Helsinki Happiness Hacks -kampanjan tiimoilta tehdään Saksassa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Alankomaissa ja Japanissa. Kampanja saa lisäksi näkyvyyttä myös kansainvälisen pr-työn ansiosta, jota tehdään maailmanlaajuisesti. ”Helsinki Happiness Hacks” on jatkoa Visit Finlandin aikaisempien vuosien ”Rent a Finn” ja ”Masterclass of Happiness” -markkinointikampanjoille, joita kaikkia yhdistää onnellisuusteema.
– Suomi on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa onnellisuuden kärkimaana. Olisi hienoa nähdä yhä useamman matkailuyrittäjän ottavan onnellisuuden vahvasti mukaan tuotekehittelyyn ja markkinointiin, sillä yhteisellä viestillä saisimme vieläkin vaikuttavampia tuloksia aikaiseksi, Jimenez jatkaa.
Yhteyshenkilöt
Heli JimenezSenior Director, MarketingBusiness Finland / Visit Finland
Puh:+358 50 594 3832heli.jimenez@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerVisit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh:+358409015219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat
Linkit
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Business Finland myönsi viime vuonna 611 miljoonaa euroa28.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Business Finlandin vuonna 2024 myöntämä rahoitus oli 611 miljoonaa euroa. Yrityksille myönnetyn TKI-rahoituksen osuus oli 383 miljoonaa euroa, tutkimuspuolella 177,5 miljoonaa euroa ja elinkeinorahoituksen 50 miljoonaa euroa.
Lapin yöpymisissä Suomi johtaa talvella, Norja kesällä7.1.2025 07:51:02 EET | Tiedote
Ulkomaisten matkailijoiden määrä Pohjoismaiden Lapissa – Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa – elpyi nopeasti koronavuosien jälkeen ja jatkaa erityisesti Suomessa ja Norjassa vahvaa kasvuaan. Vuonna 2023 Lapin alueille rekisteröitiin yhteensä 3,7 miljoonaa ulkomaista yöpymistä, ja kasvua oli lähes viidennes edellisvuoteen verrattuna. Talvella Suomen osuus ulkomaisten matkailijoiden yöpymisistä Suomen Lapissa oli 76 prosenttia, kun taas kesällä kärjessä oli Norja.
Pääministeri Orpo vierailee Osakan maailmannäyttelyn työmaalla12.12.2024 09:00:42 EET | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo vierailee Japanin Osakan maailmannäyttelyn työmaalla torstaina 12. joulukuuta. Maailmannäyttely aukeaa yleisölle huhtikuussa 2025, ja sinne odotetaan noin 28 miljoonaa kävijää.
Suomalaisen koneteollisuuden tutkimus- ja kehitystoiminta kasvaa ennätystahtia – Business Finland keskeisessä roolissa tukemassa kehitystä12.12.2024 08:59:49 EET | Tiedote
Suomalaisen koneteollisuuden tutkimus- ja kehitysinvestoinnit (t&k) ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina, ylittäen keskeisten kilpailijamaiden kasvuvauhdin. Merkittävintä kasvu on ollut keskisuurissa yrityksissä, joiden t&k-panostukset lisääntyivät peräti 75 prosenttia. Business Finlandilla on ollut keskeinen rooli koneteollisuuden t&k-toiminnan tukemisessa.
Saksalaisissa matkailijoissa kymmenkertainen potentiaali25.11.2024 09:28:10 EET | Tiedote
Uusimman Reiseanalyse 2024 -raportin mukaan Suomi kiinnostaa saksalaisia matkailijoita enemmän kuin koskaan. Peräti 3,5 miljoonaa saksalaista harkitsee lomamatkaa Suomeen seuraavan kolmen vuoden aikana. Suomi ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto ja kilpailu potentiaalisten matkakohteiden välillä on kovaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme