Kvarnström (SDP): Synnytysosastojen tulevaisuudesta on syytä keskustella eduskunnan täysistunnossa
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) on huolissaan synnytysosastojen tulevaisuudesta ja on siksi jättänyt yhdessä ensimmäisenä allekirjoittajana keskustelualoitteen aiheesta. Aloitteessa esitetään, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun siitä, mikä on synnytysosastojen tulevaisuus maassamme.
- Synnytysosastojen määrä on enemmän kuin puolittunut 1980-luvulta lähtien. Osa päätöksistä on tehty taloudellisista syistä, tärkein perustelu synnytysosastojen vähentämiselle on kuitenkin ollut potilasturvallisuus. Samaan aikaan pidentyneet etäisyydet muodostavat jo itsessään riskin synnytyksessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sairaaloiden ulkopuolella tapahtuvien synnytysten määrä on kasvanut 2000-luvulla voimakkaasti, kertoo Kvarnström.
Nyt edellytetään, että sairaala hoitaa vähintään tuhat synnytystä vuodessa, muutoin toiminnalle vaaditaan poikkeuslupa. Asetettu työryhmä on kuitenkin raportissaan esittänyt, että sosiaali- ja terveysministeriötä pyydetään valmistelemaan päätöksiä, jotka vähentäisivät synnytysosastojen määrää entisestään, jopa merkittävästi, kun otetaan huomioon pula erikoistuneesta henkilöstöstä.
- Mielestäni meidän pitäisi päinvastoin pyrkiä säilyttämään jäljellä olevat synnytysosastot. Potilaiden turvallisuus on kaikkein tärkeintä, ja meidän on ilman muuta pyrittävä vahvistamaan sitä. Sairaalan ulkopuolella tapahtuvien synnytysten määrän kasvattaminen ei kuitenkaan mitenkään vahvista oikeutta turvalliseen synnytykseen, Kvarnström sanoo.
Kvarnström muistuttaa myös, että THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler totesi Hufvudstadsbladetin haastattelussa 12.3.2024, että entistä parempien järjestelyjen ansiosta pienten synnytysyksiköiden perinataalikuolleisuus ei enää ole muita yksiköitä korkeammalla tasolla.
Kvarnströmin mukaan työryhmän raportti ja hyvinvointialueiden taloushaasteet ovat lisänneet epävarmuutta niin tulevien vanhempien kuin myös hoitohenkilöstön keskuudessa.
- Jo nyt useat hyvinvointialueet tarkastelevat palveluverkkoaan ja HUS-yhtymässä on valmistelussa virkamiesehdotuksia, jotka toteutuessaan johtaisivat synnytysosastojen sulkemiseen. Lisäksi virkamiespäätökselle päätettiin pitää Lohjan sairaalan synnytysosasto suljettuna ensi kesänä. Nyt tarvitaan pitkäjänteisyyttä synnytysten hoitamiseen, sanoo Kvarnström.
Keskustelualoitteessa esitetään, että eduskunta käy keskustelun siitä, miten maassamme voidaan parhaiten luoda edellytykset turvallisille synnytyksille ja mikä on lainsäätäjän ja valtion talousarvion rooli tässä. Kvarnström toivoo, että puhemies ja puhemiesneuvosto hyväksyisivät aloitteen.
- Kaiken kaikkiaan kyseessä on kaikkein tärkein asia jokaisen ihmisen elämässä eli syntymä. Kyse on myös siitä, että perheen perustamista haluavien tulee voida tuntea olonsa turvalliseksi, sanoo Kvarnström.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme