SDP:n Riitta Mäkinen huojentunut etsivän nuorisotyön leikkausten perumisesta
SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen on huojentunut hallituksen esittäessä tuoreessa lisätalousarviossaan noin 3 miljoonan euron lisäystä etsivään nuorisotyöhön ja työpajatoimintaan tänä vuonna. Tämän vuoden budjetissa oli 4,6 miljoonan leikkaus nuorisotyöhön.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/public/66784162/70125181/6d1f7731-1496-418e-8dab-5c77b61a1d63-w_720.jpg)
– Hyvä, että hallituksessa on ymmärretty etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan merkitys syrjäytymisvaarassa olevien nuorten osalta. Pidin asiaa esillä koko viime syksyn ja tein siitä myös talousarvioaloitteen. Hienoa, että yhteinen viesti on mennyt perille, sanoo Mäkinen.
Etsivät nuorisotyöntekijät ja valmentajat ovat kanssakulkijoita niille nuorille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet sosiaalisesti merkityksellisiä elämänpolkuja rakentavan toiminnan – koulutuksen, työelämän, lähiyhteisöjen ja hyvinvointia tukevien palveluiden – ulkopuolelle.
– Lähes 10 % 15–29-vuotiaista nuorista ei ole työssä eikä koulutuksessa. Tilanne on kestämätön nuorille ja Suomen taloudelle. Oppivelvollisuuden laajentaminen on vähentänyt koulun keskeyttämistä, mutta osaa nuorista on tuettava vielä vahvemmin, kertoo Mäkinen.
Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ovat vaikuttavia palveluja, jotka ohjaavat nuoria ja aikuisia elämässä eteenpäin ja tukevat koulupolun nivelvaiheissa. Etsiviä nuorisotyöntekijöitä on Suomen kaikissa kunnissa ja työpajatoimintaa 90 %:ssa kunnista. Palvelut tavoittivat vuonna 2022 noin 43 000 henkilöä ohjaten heitä koulutukseen, työelämään tai muihin palveluihin. Jyväskylässä Nuorten Taidetyöpaja on erinomainen esimerkki vaikuttavasta ja laadukkaasta työstä ja yhteistyöstä oppilaitosten kanssa on saatu aikaan hienoja tuloksia.
– Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan resurssit on turvattava. Palveluihin pääsy ja palveluketjut on saatava kuntoon, päättää Mäkinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta MäkinenKansanedustaja
Puh:0504302197Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme