Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”

Jaa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia eli jää lähes viime vuoden tasolle. Alkuvuonna bkt vielä supistuu, mutta loppuvuodesta suhdanne jo kääntyy.
Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia eli jää lähes viime vuoden tasolle. Alkuvuonna bkt vielä supistuu, mutta loppuvuodesta suhdanne jo kääntyy.

Etlan ennuste tiivistettynä:

  • Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia eli jää lähes viime vuoden tasolle. Alkuvuonna bkt vielä supistuu, mutta loppuvuodesta suhdanne jo kääntyy. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää 1,4 prosenttiin ja vuonna 2026 lähes samaan eli 1,3 prosenttiin.
  • Yksityisen kulutuksen ja investointien kasvu käynnistyy kunnolla ensi vuonna. Julkinen kulutus ei hallituksen sopeutusohjelman myötä tue kasvua ennustevuosina.
  • Viime vuonna bkt:ta heiluttaneiden varastojen kehitys normalisoituu. Julkiset investoinnit paikkaavat yksityisten investointien heikkoutta.
  • Kansainvälinen kysyntä palautuu vetäen viennin kasvuun jo tänä vuonna. Samalla kasvaa myös tuonti, joten nettovienti ei kasva riittävästi tukeakseen taloutta.
  • Asuinrakentaminen vilkastuu ensi vuonna.
  • Työttömyysaste nousee tänä vuonna 7,4 prosenttiin, mutta laskee jo ensi vuonna. Viimevuotinen työllisyysasteen lasku jää väliaikaiseksi.
  • Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana ja on tänä vuonna 1,4 prosenttia.
  • EKP:n ensimmäinen ohjauskoron lasku on odotettavissa kesäkuussa.
  • Suomen julkinen alijäämä pysyy 3 prosentin tuntumassa vuoteen 2026 saakka, jolloin velkasuhde ylittää 80 prosenttia.
  • Suurimmat riskit ennusteessa liittyvät geopoliittiseen tilanteeseen ja rahapolitiikan kehitykseen.

Suomen talouden käänne tapahtuu omalla painollaan

Vaikka suhdannekäänne ajoittuu jo tälle vuodelle, varsinaista talouskasvua joudutaan odottamaan vielä ensi vuoteen, arvioi Etla. Heikko alkuvuosi painaa Suomen kuluvan vuoden bkt:n kasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää 1,4 prosenttiin ja kasvu on investointien ja kotitalouksien kulutuksen varassa.

Kotitalouksien ostovoima paranee tänä vuonna ja säästämisaste palautuu positiiviseksi. Säästämisaste mahdollistaisi suuremmankin kotitalouksien kulutuksen kasvun lähivuosina, mutta odotettavissa olevat hallituksen lisäsopeutustoimet toisaalta hillitsevät sitä.

Heikohkon talouskehityksen varjossa myös työllisyysvaikutukset jäävät pieniksi ja työttömyysaste nousee tänä vuonna 7,4 prosenttiin. Työllisyyden odotetaan kohoavan taas ensi vuonna.

- Talouden suhdanne on tällä hetkellä heikko, mutta käänne tapahtuu omalla painollaan, eikä erityisiä politiikkatoimenpiteitä tarvita. On kuitenkin asioita, jotka eivät odottelemalla parane. Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymät ja julkisen talouden rahoitusasema on saatava kuntoon. Sanoisinkin, että lyhyen aikavälin suhdanne on nyt vähemmän huolestuttava kuin pitkän aikavälin talouskasvunäkymä, kiteyttää Etlan ennustepäällikkö Päivi Puonti.

null
Suomen huoltotase.

”Investointipaketista pitäisi luopua tai pienentää sitä”

Ennustejaksolla 2024–2026 on toteutumassa runsaan kolmen miljardin euron edestä hallituksen sopeutusohjelman toimia. Samaan aikaan monet menot, kuten infrainvestoinnit, kasvavat. Vaikka investointiohjelma ei kasvata julkista velkaa, kasvattaa se alijäämää lähes sopeutusohjelman verran. Suomen julkinen alijäämä pysyykin 3 prosentin tuntumassa suhteessa bkt:hen aina vuoteen 2026 saakka, jolloin velkasuhde ylittää 80 prosenttia.

Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju varoittaa, että vaikka Suomi nyt selvinneekin EU:n alijäämämenettelystä, ongelmana on omien finanssipoliittisten sääntöjen kiertäminen. Kotimaista kehysmenettelyä ei enää kunnioiteta, eikä hallitus ole kirjannut neljän miljardin investointipaketista kehysmenoihin kuin pienen osan. Kun kerran investointiohjelmakin kasvattaa alijäämää, pitäisi sitä pienentää tai luopua koko paketista, hän esittää.

- Julkisessa taloudessa hyvät uutiset ovat vähissä ja hallitus etsii lisäsäästöjä kevään kehysriihessä. Tulisi kuitenkin huomata, että investointipaketin tuottonäkymä on niin heikko, että siitä luopuminen vähentäisi velanoton tarvetta. Jos paketissa on hyödyllisiä osia, niiden rahoitus täytyy löytyä kehyksestä, Kangasharju sanoo.

Ohjelmasta luopuminen palauttaisi Kangasharjun mukaan myös valtiontalouden kehysjärjestelmän uskottavuutta.

Suomen vienti palautuu ja vetää taas ensi vuonna

Etlan ennusteen mukaan Suomen vienti palautuu jo tänä vuonna, mutta lähtee kunnolla nousuun vasta ensi vuonna, kun keskeisten vientimarkkinoidemme Saksan ja Ruotsin talouskasvu vahvistuu. Useilla toimialoilla viennin pohja näyttää jo olevan saavutettu, tosin epävarmuutta aiheuttavat maaliskuussa alkaneet poliittiset lakot. Tälläkin kertaa lakot vaikuttanevat eniten metsäteollisuuteen.

Investoinnit kääntyvät tänä vuonna laaja-alaiseen mutta vaatimattomaan kasvuun. Yksityiset investoinnit kasvavat kunnolla vasta ensi vuonna, ja tänä vuonna niiden heikkoutta paikkaavat julkiset investoinnit infraan ja t&k:hon.  Asuinrakennusinvestoinnit supistuvat vielä, mutta käänteen ennustetaan tapahtuvan jo tämän vuoden aikana.

Inflaatio alenee ja ohjauskorko laskee

Euroopan keskuspankki on valmis päättämään ensimmäisestä ohjauskoron laskusta kesäkuussa, arvioi Etlan ennusteryhmä. Euroalueen inflaation Etla odottaa olevan tänä vuonna 2,5 prosenttia. Tavoitteeseen eli kahteen prosenttiin päästäisiin näin ensi vuoden aikana. Suomen inflaatio painuu euroaluetta alemmaksi eli 1,4 prosenttiin jo tänä vuonna.

null
Eräitä keskeisiä ennusteita.

Suhdanne Kevät 2024 verkkoversio on luettavissa ja ladattavissa tiistaina 26.3. klo 9.00 osoitteessa suhdanne.fi. Kaikki verkkoversion kuviot ja taulukot voi myös ladata erikseen. Taitetun PDF-julkaisun voi ladata osoitteessa etla.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Toimitusjohtaja Aki Kangasharju, Etla
Toimitusjohtaja Aki Kangasharju, Etla
Lataa
Ennustepäällikkö Päivi Puonti, Etla
Ennustepäällikkö Päivi Puonti, Etla
Lataa
Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia eli jää lähes viime vuoden tasolle. Alkuvuonna bkt vielä supistuu, mutta loppuvuodesta suhdanne jo kääntyy.
Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,3 prosenttia eli jää lähes viime vuoden tasolle. Alkuvuonna bkt vielä supistuu, mutta loppuvuodesta suhdanne jo kääntyy.
Lataa
Suomen huoltotase.
Suomen huoltotase.
Lataa
Eräitä keskeisiä ennusteita.
Eräitä keskeisiä ennusteita.
Lataa

Liitteet

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Uusi EU-datasäädös lisää laitevalmistajien ja palvelun tarjoajien velvoitteita, mutta parantaa datan saatavuutta3.5.2024 09:15:00 EEST | Tiedote

EU:n uusi datasäädös, joka parantaa datan saatavuutta ja hyödyntämistä hyväksyttiin marraskuussa 2023. Tuoreen Etla-selvityksen mukaan datasäädöksen alainen liiketoiminta on laajaa ja sen piiriin kuuluvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto nousee jopa 51 miljardiin. Säädös tuo velvoitteita erityisesti laitteita valmistaville ja niihin liittyviä palveluita tarjoaville yrityksille. Säädöksen soveltamiseen liittyy kuitenkin merkittävästi tulkinnanvaraisuutta.

Etla: Vihreiden tukien osuus noussut Suomen yritystukikannassa, mutta suurimmat tuet maksetaan yhä päästöjä aiheuttaville toiminnoille22.4.2024 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomessa on maksettu vuosina 2020–2023 keskimäärin yli miljardin euron edestä suoria yritystukia. Vuositasolla kasvihuonepäästöjä kasvattavien, ns. ruskeiden tukien osuus on ollut joka vuosi vihreitä tukia suurempi, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Ruskeita tukia on maksettu vuosina 2020–2022 keskimäärin 140 miljoonan euron edestä. Samaan aikaan päästöjä vähentävien vihreiden tukien määrä – vaikkakin kasvussa – jää noin puoleen tästä. Myös tki-tukien vuosittain maksettu määrä jää ruskeita tukia pienemmäksi.

Etla: Osa-aikatyö Suomessa kasvaa ja tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät edelleen17.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden vähenevät todennäköisesti edelleen tulevaisuudessa, käy ilmi Etlan tuoreesta selvityksestä. Kehitykseen vaikuttavat osa-aikatyöllisyyden yleinen kasvu sekä julkisen sektorin, erityisesti terveyspalvelujen, kasvava työnkysyntä. Osa-aikaisten määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella, kun samaan aikaan kokoaikaisten osuus on noussut vain nelisen prosenttia.

Etla: Verotuksen painopiste tukemaan kasvua15.4.2024 11:33:31 EEST | Tiedote

Etlan ehdotus toimenpiteiksi Suomen talouden kurssin muuttamiseksi eli Suomen pelastuspaketti sisälsi laajan joukon pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia, mutta myös lyhyen aikavälin toimia, joilla verotuksen rakennetta saataisiin muutettua kasvua tukevaan suuntaan. Toimet muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla verotuksen painopiste siirtyy kohti kasvua vähemmän haittaavia veromuotoja, arvioi tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye