Jyväskylän yliopiston tilinpäätös 2023: koulutuksessa ja tutkimuksessa erinomainen vuosi, toiminnan tulos alijäämäinen
Vuosi 2023 oli Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa ja koulutuksessa menestyksellinen. Jyväskylän yliopiston tutkintojen määrät kasvoivat selvästi edellisvuodesta sekä alempien, ylempien että tohtorintutkintojen osalta. Tutkimuksen osalta vertaisarvioitujen julkaisujen määrä jatkoi kasvuaan ja tulos oli erinomainen myös kilpailluissa tutkimusrahoitushauissa.
![](/data/images/public/69817172/70126562/895d828e-0f0f-44ad-af95-1f713f9251c5-w_720.jpg)
Jyväskylän yliopisto menestyi sekä Euroopan tutkimusneuvoston kilpaillussa Horizon-rahoituksessa, Suomen Akatemian rahoitusmyönnöissä että Business Finlandin rahoituksessa erinomaisesti.
Jyväskylän yliopisto sai ensimmäiset lippulaivarahoituksensa Suomen Akatemian neljännestä lippulaivaohjelmasta. Akatemia valitsi lokakuussa 2023 neljä uutta lippulaivaa, joista kolmessa Jyväskylän yliopisto on mukana. Jyväskylän yliopisto johtaa uutta Koulutuksen tulevaisuus EDUCA-lippulaivaa.
Tutkintoja valmistui yhteensä 3054, ja ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi kaikilla koulutusaloilla. Jyväskylän yliopisto menestyi etenkin tohtorintutkinnoissa, joita valmistui 151, kun luku edellisvuonna oli 116. Jyväskylän yliopisto säilytti asemansa johtavana avoimen yliopiston kouluttajana Suomessa.
Toiminnan tulos alijäämäinen
Jyväskylän yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2023 konsernin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 22.3.2024. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat yliopistokollegion vahvistettavana kollegion kokouksessa 26.4.2024.
Yliopiston liikevaihto tilikaudelta 2023 oli 232,9 miljoonaa euroa ja toiminnan kustannukset 243,7 miljoonaa euroa. Yliopiston saama valtionrahoitus nousi 5 prosenttia ja täydentävä rahoitus kasvoi 5 % edellisestä vuodesta. Toiminnan tuloksen tappio (liiketulos) oli 10,9 M€. Vuonna 2022 tappio oli 13,3 M€.
Sijoitustoiminnan realisoitunut tulos oli ylijäämäinen 6,7 M€ (2022 5,8 M€), mutta realisoitumaton tilivuoden lopussa omistetun sijoitusomaisuuden arvonlasku 4,4 M€ (2022 25,4 M€). Kokonaisuudessaan sijoitus- ja rahoitustuotot olivat 2,2 M€.
Tilikauden tulos jäi sijoitusten arvonmuutoksen jälkeen tappiolliseksi 8,5 M€ (2022 -31,9 M€). Tulos ilman arvonmuutosta oli tappiollinen 4,0 M€, joka on kuitenkin 2,9 M€ parempi kuin kevään 2023 tarkennetussa budjetissa ennakoitiin. Syksyllä 2023 käynnistetyillä talouden sopeuttamistoimilla oli vaikutus budjetoitua parempaan tulokseen.
Yliopiston henkilöstökustannukset kasvoivat 5,3 M€, tämä on 3 % edelliseen vuoteen nähden. Yliopiston kaikista kustannuksista henkilöstökulut olivat 68,5 %. Tilavuokrat muodostavat 12 % kokonaiskuluista, joten alle viidennes kustannuksista oli muita kuin henkilöstö- tai tilavuokrien kustannuksia. Matkustamisen vuosikulut nousivat, mutta ovat edelleen noin 10 % vuotta 2020 edeltävää aikaa alempana. Palvelujen ostojen määrä nousi aiemmasta.
Tavoitteena vahva ja vetovoimainen yliopisto
Jyväskylän yliopisto käynnisti strategiatyön tammikuussa 2023. Jyväskylän yliopiston strategia ”Osaava ja hyvinvoiva ihminen” asettaa vision 2030-luvulle.
- Strategiatyön kautta on tunnistettu mahdollisia tulevaisuuskuvia ja uudistettu yliopiston strategisia painopisteitä ja tavoitteita. Osaavan työvoiman tarjonnan lisääminen ja siihen liittyvä opiskelijamäärien lisäys myös kansainvälisten opiskelijoiden osalta, sekä pyrkimykset saada pääosa ulkomaisista opiskelijoista jäämään Suomeen, ovat tavoitteina tärkeitä ja edellyttävät yliopistolta kykyä kehittää koulutustaan ja vetovoimaansa, rehtori Jari Ojala toteaa.
- Jyväskylän yliopisto jatkoi kansainvälistä yhteistyötä FORTHEM-allianssissa. Myös alueellinen yhteistyö oli aktiivista. Hyvinvointiin liittyvä tutkimus- ja koulutusyhteistyö konkretisoitui vuoden 2023 alussa toimintansa aloittaneen Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa muun muassa yhteisprofessuureina, Ojala kertaa.
Lisätietoja:
Jari Ojala, rehtori, puh. 0400 247 387
Päivi Seppä, talous- ja palvelujohtaja, puh. 050 591 9522
Jarkko Pirkkalainen, kehitysjohtaja, puh. 040 737 3364
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston tutkijat kartoittivat maailman sienilajiston ilmanäytteistä11.7.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijat huomasivat, että avain luonnon monimuotoisuuden nopeaan ja kustannustehokkaaseen kartoittamiseen on ollut kaiken aikaa aivan silmiemme edessä, mutta samalla näkymättömissä, eli meitä ympäröivässä ilmassa.
QS World University Rankings Europe 2024: Jyväskylän yliopisto mukana Euroopan parhaiden yliopistojen listalla10.7.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus Euroopan parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 200 parhaan tuntumassa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings Europe). JYU sijoittui vertailussa sijalle 205, kun viime vuoden sijoitus oli 186. Vertailu tehtiin nyt toista kertaa.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2745 uutta opiskelijaa4.7.2024 09:45:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2745 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle tunnustusta laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta - AACSB-akkreditointi myönnettiin kuudeksi vuodeksi eteenpäin3.7.2024 10:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on saanut arvostetun tunnustuksen korkealaatuisesta opetuksestaan ja tutkimuksestaan, kun sille myönnettiin AACSB-akkreditointi kuudeksi vuodeksi eteenpäin. Kauppakorkeakoulun vahvuuksina pidettiin erityisesti sitoutumista vastuullisuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylästä valmistunut diplomi-insinööri – heti perään valmistuu myös oma puoliso2.7.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Lähde on ensimmäinen Jyväskylän yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistunut opiskelija. Susanna opiskeli Jyväskylässä tieto- ja ohjelmistotekniikan diplomi-insinööriohjelmassa ja työskentelee tällä hetkellä Valmetilla. Myös Susannan puoliso Aatu Laitinen valmistuu tänä keväänä diplomi-insinööriksi ensimmäisten joukossa. Tekniikan alan koulutus alkoi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme