SDP:n Eskelinen ihmettelee ministeri Ranteen käsitystä avoimuudesta Länsiradan suhteen
Ministeri Lulu Ranteen (ps) vastaus kansanedustajien jättämään kirjalliseen kysymykseen Länsiradan rakentamisesta ihmetyttää. Ministeri toteaa että hankkeen muutoksista suunnitteluratkaisuihin ja rahoitukseen keskustellaan asianomaisten kesken ja kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä asiasta eduskunnan kyselytunnilla. Ministeri lisää, että osakassopimuksessa hankeyhtiöltä edellytetään avointa viestintää.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP](/data/images/public/66784162/70129052/5de71816-1bf8-4cd1-a43f-ef15b4af4d3b-w_720.jpg)
- Ihmettelen ministerin kantaa hankkeesta käytävään faktapohjaiseen keskusteluun, en usko kyselytunnin olevan paras foorumi hankkeen edistämiselle, toteaa Seppo Eskelinen.
Ministeri Ranteen mainitsema Turun tunnin junan suunnittelua varten tehty osakassopimus asettaa valtion ja osakaskuntien yhteiseksi tavoitteeksi, että suunnitteluhankkeesta ja hankeyhtiön toiminnasta tiedotetaan avoimesti. Valtio ja kunnat neuvottelevat tällä hetkellä hallitusohjelman mukaisesta rakentamisen aloittamisesta tietyillä osuuksilla. Hankkeen suunnitteluratkaisuja ollaan karsimassa kustannusten laskemiseksi ja kustannustehokkuuden lisäämiseksi.
- Suurhanke on pitkävaikutteinen valtion ja kuntien talouteen sekä Suomen junaliikenteen kehittymiseen. Orpon hallitus on vasta toteuttamassa siitä pientä osaa. Mielestäni avoin, julkinen keskustelu yksityiskohdista on paikallaan ennen päätöksiä eikä ministeri voi valtion edustajana piiloutua hankeyhtiön taakse. Hänen pitäisi tuoda asioita aktiivisesti julkiseen keskusteluun, päättää Eskelinen.
Kansanedustajat jättivät kirjallisen kysymyksen KK 69/2024 hallitukselle vastattavaksi 5.3.2024. Itse kysymyksen ja ministerin vastauksen voi lukea eduskunnan verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme