SDP:n Johannes Koskinen: Yhteisvastuurahastoa kannattaa puntaroida kiihkottomasti
Europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen kirjoittaa Suomenmaassa, että SDP olisi lähdössä uusien yhteisvastuiden tielle, joka tarkoittaisi satojen miljardien eurojen suuruista rahastoa. Europarlamentaarikko unohtaa mainita, että Suomelle voisi kertyä rahaston kautta investoinneista selvästi maksuosuuttamme isommat hyödyt.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/public/66784162/70129285/14fd1a25-7605-4d3e-bcf8-0763401a66c5-w_720.jpg)
- Maurin ja hallituksen linja on, ettei ehdoteta yhtään ratkaisuja. Päinvastoin: hallitus on pistänyt pään pensaaseen ja katsonut sivusta, kun investoinnit valuvat Saksaan ja Ranskaan, sanoo kansanedustaja Johannes Koskinen.
Suomen tulisi hakea monipuolisesti ratkaisuja teknologisesti edistyneiden alojemme rahoitukseen. Yhteisvastuurahasto olisi esitys, jota elinkeinoelämän edustajat Suomessa kannattavat.
- Meidän on esitettävä avauksia ja puntaroitava niitä huolella. Muuten olemme vain yksin oikeassa täällä pohjolan perukoilla. Lopullinen kiistanaihe silloin olisi, kuka viimeisenä sammuttaa valot, päättää Koskinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johannes KoskinenKansanedustaja
Puh:050 511 3061Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme